torstai 4. helmikuuta 2021

Vuoden 2020 saldo

  Joka vuosi olen koonnut edellisen vuoden työt yhteen postaukseen, joten pidetään kiinni perinteistä. Tässä siis lista kaikista viime vuonna valmistuneista töistä.
 
16 paria sukkia
  7 patalappua, kaikki Tyynejä
  1 huivi
1 torkkupeitto
1 pusero
yhdet lapaset
1 panta

Yhteensä 28 työtä Hepsin käsistä, 7 virkattua, loput neulottuja. Vähemmän kuin viime vuonna, vaikka korona,  eikä yhtään myssyä viime vuonnakaan, sentään yksi panta.

Lankaa sain kulutettua 4,6 kg, lisää sitä tuli hankittua tai saatua  3,2 kg. Lankavarasto siis väheni 1,4 kg. Hieman enemmän väheni kuin edellisenä vuonna. Sama tavoite on tällekin vuodelle. Tänä vuonna en ole yhtään lankaa vielä ostanut.

Kaikki valmistuneet työt näet taas kuvina sekä Flickristä että omalta sivultaan, josta kuvaa klikkaamalla pääset aina kyseiseen tekstiin. Tunnisteista pääset myös näkemään valmistuneet teksteineen. Tässä jälleen kaikki kollaaseina. Ensin sukkia.
 
Sukka-Finlandiaan osallistuin viime vuonnakin ja neuloin kisaan neljät sukat. Sock Madnessiinkin ilmoittauduin, mutta neuloin vain karsintasukat, en muita. Nämä kaikki näet ensimmäisessä kuvassa. Itselläni olen näistä sukista toistaiseksi ottanut käyttöön kahdet. Arvaatko mitkä?



Niina Laitisen ohjeilla neuloin viime vuonna viidet sukat, joista neljä oli polvisukkia.


Näistä neljä paria oli yhteisneulontoja ja yksi vanhan yhteisneulonnan ohjeella tehty. Yhdet ovat jääneet minulle.

Kolmannessa kuvassa loput, yhdet Jonsukat sekä ilman ohjetta tai omalla ohjeella eli omin nuotein neulotut. Kahdet ovat miesten kokoa ja omalla miehellä käytössä. Kolme paria ovat jo ystävien jalkoja lämmittämässä ja yksi vielä odottaa jalkojaan.

 

Viime vuonna kirjoitin, että tänä vuonna toveissa on neuloa enemmän perus- ja raitasukkia. Ei tainnut ihan toteutua tuo toive. Jospa tänä vuonna yrittäisi.
 
Seuraavaksi yksittäiset neulomukset.
 

Huivi ja lapaset ovat menneet lahjoiksi ja panta ja pusero jääneet minulle. Odotankin jo kesää innolla, että pääsen uutta puseroani käyttämään.

Lopuksi kaikki Tyynet ja lämpötilapeitto. Aikomuksena oli virkata yksi Tyyne kuukaudessa, mutta eipä toteutunut sekään aie. Kaikki Tyynet ovat menneet jo lahjoiksi.
 
Viime vuosi oli poikkeuksellinen koronan takia. Jotenkin se lamaannutti sen verran, ettei neuleitakaan syntynyt entiseen tahtiin. Neuletapaamisia ei voitu järjestää, onneksi jonkin verran pidimme niitä netissä. Neulefestaritkin peruttiin. Toivottavasti tästä vuodesta tulee parempi, vaikka alku onkin mennyt vielä viime vuoden tapaan.

 Viime vuonna kirjoitin blogiin vain 25 kertaa. Aivan ei siis toteutunut lupaukseni ahkerammasta bloggaustahdista, mutta yritän taas tsempata. Bloginpitoa kuitenkin aion jatkaa, kuten olen tehnyt pian jo 14 vuotta,  ja toivon, että jaksatte tätä edelleen seurata ja reippaasti kommentoidakin. Teitä vartenhan minä tätä teen, olette tärkeitä! 💓

Lämmöllä ja kaikista kommenteistanne kiittäen,
Hepsi
 

10 kommenttia:

  1. Valtava määrä sukkia! Kauniita kaikki ja monimutkaisia. Jospa tänä vuonna niitä tavisraitasukkia;)
    Kyllä me vanhat konkarit vielä bloggataan monta vuotta, eiks jeh?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, edellisenä vuonna neuloin 26 paria, että silleen. Mutta kiitos Kristiina ja kyllä, me vanhat konkarit senkun blogataan aina vaan! 😘

      Poista
  2. Tehtyjä juttuja on aina ilo seurailla. Tavoitteita on kiva laittaa, vaikka ei sitten aina ihan maaliin pääsiskään, se on ihan sivuseikka ;)
    Miäkii perustin ekan blogin 2007.
    Neulomisiin!

    VastaaPoista
  3. Nättejä sukkia! Edelleen kiitos pantavinkistä! Tyynet odottavat opettelua.
    Aurinkoista loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
  4. Paljon ihania neuleita. Sun sukat on aina niin kauniita ja hienoja Ne Tyynet on kauniita, ja vieläkin mulla opettelematta. Joa tänä tai seuraavana vuonna.
    Korona-aika selväasti jotenkin lamauttaa, haahuilee ja voisi tehdä enmmän jos saisi aikaan neuleita, järjestelyjä kotona jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iso Gnu! Sit kun taas joskus on Neulefestarit, niin virkataan yhdessä Tyynejä. 🥰

      Poista
  5. Wau, mikä vuoden saldo! Totta on, että käsitöille on korona tuonut enemmän aikaa, mutta kohta tuntuu, että vähempikin riittäisi. Mahtaako sitä enää osatakaan mennä leffaan, teatteriin, terassille, matkalle, jumpaan, uimaan ....

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi! =)