Kun ei mitään uutta neuletta ole valmistunut, niin laitetaan muutama syksyinen kuva, joissa vilahtaa vuonna 2007 neulomani villapaita.
Tuolloin blogi oli vielä ihan lapsen kengissä, mutta joitakin tietoja puserosta löytyy täältä.
Mutta siis hei, pusero on yhä tyttären käytössä! Sen minä vain halusin sanoa ja näyttää.
En muista, onko paitaa pesty, mutta tuuletettu ainakin ahkerasti. Ja onhan kuvassa myös vanha myssy, vuodelta 2008. Käyttökelpoinen sekin siis edelleen.
Mutta se uusin höpsötys, se näyttää tältä.
Olen lähettänyt kortteja jo aika moneen maahan, viimeksi Venäjälle ja saanut 4 korttia.
Hong Kongista, USA:sta, Italiasta ja Ranskasta. Saa nähdä, milloin saan ekan neule-, lanka- tai lammasaiheisen kortin.
Mukavaa, vaikkakin ilmeisen sateista tai jossakin jopa lumista viikonloppua!
Toivottelee
Hepsi