Näytetään tekstit, joissa on tunniste villatakit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villatakit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Paukkupakkasilla Kesäleikkiä

Kesällä tuli tarve neuloa taas jotain pientä, sillä kuopuksen lähipiiriin Alppimaassa oli syntynyt pieni tyttö. Sopivasti samaan aikaan Taito Etelä-Pohjanmaa järjesti Facebookissa  Knit along with Taito E-P ryhmässä yhteisneulonnan, jossa neulottiin lasten neuletakki. Päätin uskaltaa liittyä mukaan ja ostin langat oman kaupungin ihanasta lankakaupasta, Maijukasta.


Ohje: Kesäleikki lasten neuletakki, Taito Etelä-Pohjanmaa
maksullinen ohje saatavana täältä
Lanka: teetee Helmi, väri 0017
Puikot: Chiaogoo Red Lace pyöröt nro 2 ja 3
Koko: 80-86
Menekki: 100 g
Neulottu pääntieltä helmaan ohjeen mukaan
Ravelryssa


Ohjeessa leikiteltiin erilaisilla pintaneuleilla, ja vähän minua alkoi mietityttää koko projekti, kun seurasin keskusteluja Facessa. Moni valitteli ohjeen sekavuutta ja vaikeutta, eivätkä aloituksetkaan ihan täysillä minua miellyttäneet. Aloitin sitten kuitenkin luomaan silmukoita, kun viimein näin ohjeen sivuilla valmiin nutun kuvan, ja helpoksihan ohje sitten osoittautui. Kun vaan oli tarkkana ja käytti silmukkamerkkejä kriittisissä kohdissa, esimerkiksi hihojen siksak-kuvioissa.

Ihan kiva Kesäleikki siitä tuli epäilyksistä huolimatta ja oli sopiva suloiselle saajalleen. Vähän kasvunvaraakin siinä on, kuten kuva kertoo. Tytteli on tässä toisen isoäitinsä sylissä.


Ja tässä vielä kummitätinsä kanssa upeissa alppimaisemissa.



Neule valmistui hyvissä ajoin torstaina, hih, kun lensimme Alppimaahan perjantaina. Kuvatkin on kiireessä otettu, onneksi sain nuo kivemmat kuvat jälkikäteen.
Kiitos niistä A & M 💞

Täällä pakkaset jatkuvat. Meillä mittari näyttää -22°, mäellä ollaan. Mitäs teillä näyttää?

Kyseleepi
Hepsi,
toivotellen mukavaa sunnuntaita!

lauantai 13. elokuuta 2016

Kurssitakkini

Juuri ennen neulefestareita sain valmiiksi uuden neuletakkini, jonka oli tarkoituskin valmistua siihen mennessä. Viimein saatiin miehen kanssa kuvatkin otettua, joten pääsen takin esittelemään.

Malli: Cria by Ysolda Teague, Ravelryssa
Lanka: Wollmeise Sockenwolle 80/20,
värit Wolke ja Wolke WD
, 466 m/150 g,
80
% villa, 20% polyester
Puikot
:
pyöröt nro 3½
Koko:
44"/112 cm
Menekki: 500 g
Fiilis: Yes!

https://c1.staticflickr.com/9/8093/28259709544_7c5d23b408_b.jpg
 Tämäkin villatakki neulottiin ylhäältä alas, enhän minä enää muunlaisia viitsi neuloakaan. Tällä tavalla kun sovittaminen ja muokkaaminen on niin helppoa. Tämä taisi olla ensimmäinen Ysoldan ohje, jonka neuloin, ja ohje oli hyvä. Aloitus tapahtui taas hieman eri lailla, ensin neulottiin pienet olkapalat, joista sitten poimittiin silmukat hihoihin. 

https://c1.staticflickr.com/9/8463/28876938635_659a0c1b2f_b.jpg

Ysoldan kurssilla pikkupaita aloitettiin samalla tavalla, joten olisiko tämä sitten se Ysoldan tapa. Tässä kuva kurssilta. Takana vasemmalla näkyy vähän Ysoldan omaa Cria-takkia.

https://c1.staticflickr.com/9/8785/28405498266_4c7bd92bc6_c.jpg
Neulomisesta on taas jo sen verran aikaa, etten oikein muista siitä paljoakaan. Modauksia tein kuitenkin jonkun verran. Hihoihin tein lyhyemmät ainaoikeinreunukset kuin ohjeessa ja jätin napinlävet nappeineen pois, ainoastaan yhden ompelin koristeeksi. Ihanat, kevyet napit löytyivät muuten oman kaupungin puodista, Maijukasta.

Pääntien huolittelin i-cordilla, koska minusta siitä tulee siistimpi niin. Ohjeen mukaan siihen ei olisi tullut minkäänlaista reunusta. Taskut jätin pois. Takin pituuden päättäminen on aina yhtä hankalaa. Nyt kun kuvia katson, niin ehkä olisin voinut neuloa tästä vähän pitemmänkin. 

https://c1.staticflickr.com/9/8874/28845630886_59e5d14eaf_c.jpg
 Lanka on siis tuttua Wollmeisea, mukavaa neulottavaa ja vielä mukavampaa käyttää. Aloitin WD eli "We'll Different" -versiolla, joka oli kirjavampaa kuin varsinainen Wolke. Tykkään. Viimeinen kuva kertokoon paremmin tykkäämiseni. ;)

https://c2.staticflickr.com/8/7655/28801304151_596cca85bc_c.jpg
Takki on ollut jo käytössä useastikin. Viimeksi toissailtana, kun kävimme kesäteatterissa nauttimassa "Ulvova mylläri" -esityksestä. Lämmintä vaatetta tarvittiin, kun ilta viileni. Kesken jännittävän kohtauksen ilmestyi taivaalle mitä upein sateenkaari, vaikkei edes satanut. Pitihän siitä kuva napata.

https://c1.staticflickr.com/9/8049/28922391496_0d28bda09a_c.jpg

 Loma on loppumaisillaan, maanantaina alkaa työt. Hieman harmilliseen aikaan, koska Rion olympialaiset ovat parhaimmillaan. Yleisurheilua tykkään eniten katsoa, ja osa lähetyksistä tulee ihan keskellä yötä. Tallennettuna niitä olemme tänään katsoneet, ja niin täytyy jatkossakin yrittää.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

toivottelee
Hepsi 

ps. Piti vielä sanoa, että viimeinkin olen saanut sen kesken olleen kirjan luettua ja aloitettua jopa uuden. Hupsista!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Valmis vihreä

Perjantaina kävin nappikaupassa ja illalla sitten ompelin napit ja päättelin langanpäät. Kuvat otettiin tänään, ja tässä ensimmäisessä kuvassa väri on juuri oikea.

https://c2.staticflickr.com/2/1708/25837415951_ab776efaf8_c.jpg
Malli: Lipstick, Joji Locatelli, Ravelryssa
maksullinen, englanninkielinen ohje Ravelryssa
Lanka: Cascade 220 Superwash, väri 841 Mosh Green,
100% villa, 201 m/100 g 
Puikot: pyöröt nro 3½ ja 4
Koko: L -> XXL
Menekki: 540 g
Fiilis: Jes!!!
 
Tässä kuvassa taas väri on ihan pielessä, mutta näkyypähän, millainen takki on takaa.
 
https://c2.staticflickr.com/2/1585/25631802300_fa57e495a8_c.jpg
 Kastelu teki jälleen tehtävänsä, vaikkei lanka olekaan merinoa. Neule pehmeni, tasoittui ja venyi juuri sopivasti. En pingoittanut tälläkään kertaa takkia, levitin vaan pyyhkeitten päälle kuivumaan.

https://c2.staticflickr.com/2/1691/25837407961_91e7fec37c_c.jpg
Neuloin hihat ihan pitkiksi, kuten yksi neuleystäväni kehotti, kun lankaa kerran riitti. Hihojen pitsineule on hyvin simppeliä neljän kerroksen mallineuletta, sen oppi helposti muistamaan. Muutenkin koko ohje oli nerokas. Neulominen aloitettiin olkapäiltä ja jatkettiin helmaan. Kun olin päätellyt silmukat, en katkaissut lankaa vaan poimin heti toisen etureunan silmukat ja neuloin napituslistan. Hihojen silmukat poimittiin kädenteiltä.

https://c2.staticflickr.com/2/1635/25631792950_c83735d8fd_c.jpg
Takin helma on takaa pitempi, ja se muotoiltiin lyhennetyillä kerroksilla. Aloitin pienemmän koon silmukkamäärillä, mutta neuloin tuon yläosan korkeammaksi eli suuremman koon mukaan. Tässä mallissa ei voinut lisätä kainaloon silmukoita etu- ja takakappaleita yhdistettäessä eikä kyllä olisi tarvinnutkaan. Sen sijaan tein omien mittojen mukaan tarpeeksi lisäyksiä sivuissa, jotta sain takista vähän a-linjaisen, minun muodoilleni sopivan.

https://c2.staticflickr.com/2/1630/25932401125_1efdf101ba_c.jpg
Jotenkin olen nykyään tykästynyt puunappien lisäksi metallinappeihin, joten tutkittuani pitkään paikallisen kangaskaupan nappilaatikoita löysin tuollaiset mielestäni nätit tähtikuvioiset napit. Muistini mukaan olin neulonut 5 napinläpeä, mutta niitäpä olikin 6. Yksi nappi siis puuttuu, eli pitänee pistäytyä nappikaupassa uudestaan.

https://c2.staticflickr.com/2/1691/25299652584_cc2faf59e2_c.jpg
Takki tuntuu oikein mukavalta päällä, samoin lanka. Värikin on minun mieleeni, keväinen. Tästä taisi tulla uusi lempitakkini. Eiköhän tätä voi kesälläkin käyttää, ainakin viileinä iltoina. Kaiken kaikkiaan, olen oikein tyytyväinen ja voin suositella ohjetta lämpimästi sinullekin. Jojin kurssille on nyt mukavampi kesällä mennä, kun on yhden hänen malleistaan neulonut. Eikä tämä varmaankaan jää ainoaksi, vaan tulen jatkossa neulomaan muitakin Jojin ohjeita.

Tänään oli taas hankikantokeli, ja kävimme miehen kanssa hankikävelyllä ihan tässä lähimetsässä. Tuttu metsä näyttää ihan erilaiselta, kun pääsee kulkemaan hankea pitkin. Hauskaa! Olisipa näitä kelejä useammin.

https://c2.staticflickr.com/2/1691/25942116445_78bc4ba352_b.jpg

https://c2.staticflickr.com/2/1604/25916207276_648df01617_z.jpg
Mukavaa pääsiäisviikkoa sinulle!

Toivottelee
Hepsi
 

perjantai 19. helmikuuta 2016

Esittelyssä Reagan, mutta ei se Ronald

No nih, nyt viimein saan uusimman jakkuni myös blogiin. Tytär otti kyllä kuvat jo viime lauantaina, mutta viikko oli sen verran kiireinen, että nyt vasta oli aikaa valita ja muokata kuvista sopivat. Mutta tässä se nyt on:

Malli: Reagan, Isabell Kraemer, Ravelryssa
maksullinen ohje Ravelryssa
Lanka: Wollmeise Lace-Garn, väri Versuchskaninchen WD,
100% merino, 1 575 m/300 g 
Puikot: pyöröt nro 3, 3,25 ja 3½
Koko: jonkunlainen XXL
Menekki: Yksi vyyhti eli 320 g
 
 Aloitin tämän jakun neulomisen jo syyskuun alkupuolella, kun sain kuulla enoni menehtyneen ja hautajaiset olivat edessä. Ajattelin tästä sellaista juhlajakkua, jota voisi käyttää muissakin tilaisuuksissa kuin hautajaisissa. Tiesin kyllä heti, ettei jakku valmistu niihin hautajaisiin mennessä, mutta suruani sain tähän neulottua. Väliin tuli sitten kaikkea muuta neulottavaa, ja viimein joululahjalankojen neulomisen jälkeen päätin, että nyt on tämän vuoro valmistua.

https://c2.staticflickr.com/2/1469/25036769431_a5d7e7a212_b.jpg
Tää on taas niitä neuleita, joissa on äärettömän fiksu ja kekseliäs rakenne. Ei sauman saumaa eikä kovasti pääteltäviä langanpäitäkään, koska yksi vyyhti riitti. Neulominen aloitettiin selkäosasta, joka neulottiin poikittain. Sovittamalla selvisi kohta, jossa erotin hihat ja neuloin niitä pienen matkan. Sitten poimittiin silmukat selkäkappaleen reunoista helmaa varten. Kätevää! Sen jälkeen pelkkää mallineuleen neulomista, kunnes pituus suunnilleen oli haluamani.
 
https://c2.staticflickr.com/2/1698/24762341939_76e56253d1_c.jpg
Ja pituushan oli siis ennen kastelua ihan toinen. Nyt se on juuri hyvä. Ihmeen paljon merinovillainen neule aina kastellessa avautuu ja venyy. Satumainen onni oli se, että lanka riitti ihan tarkalleen myös hihoihin. Jos olisin helman vielä vähän pitemmäksi tikutellut, olisivat hihat jääneet vajaiksi tai minun olisi pitänyt alkaa metsästämään lisää lankaa.
 
https://c2.staticflickr.com/2/1536/25036768781_f0d165e87c_b.jpg
  Tässä näkyy nyt sitten se helma, jonka kanssa jouduin tekemään ekstra-työtä. Nyt se on hyvä, i-cord toimii aina. I-cordia on myös ihan ohjeen mukaan käytetty etureunojen päättelyssä. Hihansuut on päätelty ihan tavallisesti, muuhun ei olisi lankakaan riittänyt.

https://c2.staticflickr.com/2/1472/24503204453_e457c570fb_b.jpg
Entäs sitten lanka? Olen aiemminkin neulonut Wollmeise Lacea ja tykkään siitä. Wollmeisehan on kuuluisa siitä, että vyyhdeissä on aina ekstraa, reilustikin. Tässäkin oli 20 g. 
 
Kun otin tämän neuleen altaasta ja levitin sen lattialle muotoutumaan ja kun sitten nostin sen lattialta ja huomasin, kuinka paljon se oli muuttanut muotoaan, kävi mielessä, että en koskaan enää tästä langasta mitään vaatetta neulo. Mieli muuttui nopeasti, kun pidin jakkua yhden päivän töissä. Se on ihanan kevyt, lämmin, mutta ei liian kuuma, kerrassaan täydellinen! Käytin sitä sen päivän juuri siksi, että tietäisin, toimiiko se ja totesin, että toimii. Aion kyllä jättää sen sellaiseksi paremmaksi takiksi. Toivottavasti maltan.
 
https://c2.staticflickr.com/2/1657/24834387640_d8d2bd05dc_c.jpg
 Tää toiseksi viimeinen kuva on etenkin rakkaille neuleystävilleni, sillä nyt sanon, että ohje oli hyvä. Heitä kuitenkin naurattaa ja epäilyttää, että luinko sen edes. Kyllä luin, ja se ON hyvä! Kaikki toimii, paitsi se helman päättely, joka minulla ainakin sai reunan rullautumaan. Olisi se saattanut kyllä kastellessa suoristua, mutta enpä kuitenkaan viitsinyt kokeilla.

Puikoista kerron vielä, että jouduin etureunojen ja niskan i-cordissa lennosta vaihtamaan 3,25 puikonpäät kolmosiksi, koska minä onneton katkaisin jälleen yhden puikon ihan omaa tyhmyyttäni.

Nyt minä poistun takavasemmalle ja jatkan uuden takkini neulomista. Mukavaa, jos jaksoit lukea tänne asti, kiitoksia siitä ja mukavaa viikonloppua!

Toivottelee
Hepsi

torstai 8. toukokuuta 2014

Maestro

Uusi villatakkini valmistui siis vappuaattona ihan langanpäättelyitä myöten, ja nyt on uudet kuvatkin otettu pesun jälkeen. Kiitos kuvista miehelleni ja tyttärelleni!

https://farm8.staticflickr.com/7378/14122405852_4beb5cd9ea_c.jpg

Malli: Maestro, Heidi Kirrmaier, Ravelryssa
Lanka: Cascade Yarns Cascade 220, väri 2411,
100% villa, 201 m/100 g
Puikot
: pyöröpuikot nro 3½ ja 4
Koko: L1
Menekki: 785 g
https://farm3.staticflickr.com/2917/13938785038_b8408d7af9_c.jpg

Ennen pesua en ollut oikein varma, tykkäänkö vai en, mutta pesun jälkeen - wau! Tykkään! Kaulus asettuu mukavasti ja pinnasta tuli pehmeämpi. Tästä tuli uusi lempitakkini, kuinkas monta niitä jo onkaan...

https://farm8.staticflickr.com/7370/13938745429_e1fe139f60_b.jpg

Luulin, ettei tätä takkia tarvitse enää tänä keväänä, vaan saan odottaa syksyyn, mutta höpsistä. Olen nyt vetänyt tämän ylleni joka päivä lauantaista lähtien, ja se on lämmittänyt ihanasti näinä koleina päivinä.
Tämä taitaa olla jo neljäs Kirrmaierin malli, jonka olen neulonut, eikä tämäkään pettänyt odotuksia. Ohjeet ovat hyviä ja selkeitä, ja niissä on aina joku mukava jippo. Tämä aloitettiin kauluksen i-cordista, jonka reunasta poimittiin silmukat kaulusta varten. Tuo aloitus-i-cord neulottiin paksummilla puikoilla, mutta silti se minusta kiristi sen verran, että takin valmistuttua purin sen ja neuloin uudestaan. Nyt se on parempi. Suosittelen siis neulomaan sen reilusti löysänä jo heti alkuun. Hihat neuloin hieman pitemmiksi, apinan sukua kun olen, mutta muuten tein aivan ohjeen mukaan. Ja koska lankakin on ihan parhautta ja väri oikea nami, niin mikäs on tässä istuskellessa, vaikka sammalmätäs märkää onkin. ;)
https://farm8.staticflickr.com/7406/14102243816_4db950f698_c.jpg
Mukavaa viikonloppua sinulle!

- Hepsi -

torstai 1. toukokuuta 2014

Vappua!

Vappua on vietetty syöden munkkeja ja juoden simaa, namskis. Ja villatakki valmistui eilen. Tällä kertaa vain pieni maistiaiskuva ja lisää sitten myöhemmin. Pesin nimittäin villatakin koneessa villapesussa, ja nyt se lepää lattialla.

https://farm8.staticflickr.com/7204/13896112537_54026bf890_c.jpg

Wollmeise-vyyhditkin on kuvattu jo aikoja sitten. Nämähän ovat niitä lankoja, jotka tilasin Wurmia varten. Wurm valmistui kuitenkin jo reilusti ennen lankojen saapumista. Tämä erästä neulekamua hieman huvitti.

https://farm8.staticflickr.com/7126/14020057961_6ec58b5c0d_o.jpg

No, näistä syntyy sitten joskus jotain muuta, ihan nameja värejä. 

Sitten vielä jotakin tyttären tekemää.

https://farm8.staticflickr.com/7449/13894100917_64914149a6_b.jpg

Pikkusisko ilahdutti isosiskoa ompelemalla hänelle aivan yllärinä päiväpeiton. Ja kyllä se olikin iloinen yllätys. Kankaina on itse isosiskon kirpparilta ostamaa keltaista, jolla pikkusisko päällysti pyynnöstä isommalle lattiatyynyn, minun kutomaani pellavaista, tuolin verhoilukangasta ja loput miun varastoista. Onneksi on tullut kankaitakin joskus hamstrattua, niin oli mistä ottaa.

Huominen päiväkin on lomaa eli vielä pitkä viikonloppu edessä. Ihanaa! Oikein mukavaa viikonppua sinullekin!

Toivottelee

Hepsi 
 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Jotakin sinistä

Ihastuin tähän malliin keväällä Tuhannen Tarinan Talossa, kun näin ja sain sovittaa Sannan neulomaa takkia. Siltä istumalta ostin samaa lankaa Sannalta eli Tuuliviiristä. Neulomisen aloitin kuitenkin vasta kesäkuussa, ja nyt viimeinkin on minun jakkuni valmis. Eilen tytär toimi kuvaajana vielä ennen kuin muutti pois kotoa. Äitee jäi kotipihalle haikeena vilkuttamaan. =)

http://farm4.staticflickr.com/3710/10836934433_f00ac30b32_c.jpg

 Malli: Something Silver, Veera Välimäki, Ravelryssa
maksullinen englanninkielinen ohje
Lanka: King Cole Bamboo Cotton, väri 
50% puuvilla, 50% bambu, 100g/230m
Puikot: erinäiset pyöröt nro 3 ja 3½
Koko: L
Menekki: 566 g

http://farm6.staticflickr.com/5522/10818306095_aa699e0ff2_c.jpg

Eipä ehtinyt tämä jakku täksi kesäksi käyttöön, mutta onpahan ensi kesäksi sitten valmiina uusi vaate odottamassa. Tykkään tästä oikein kovasti. Tämähän neulottiin taas täysin saumattomasti ylhäältä alas. No taskut piti ommella, joten sentään pari saumaa löytyy.

http://farm4.staticflickr.com/3797/10818576413_5d6cce05cf_c.jpg
 Jonkin verran tein muokkauksia. Ne kaikki löytyvät tarkemmin Ravelryn muistiinpanoista, sivu aukeaa kaikille. Pääntietä pienensin ja lisäsin silmukoita kädentielle, siinä varmaan ne tärkeimmät.

http://farm4.staticflickr.com/3669/10818432104_1f0eaefcb3_c.jpg
 Täydelliset napit löysin paikallisesta kangaskaupasta. Siellä on aika hyvä valikoima. Lanka on myös minun mieleeni ja värikin. Neulekäsialassani on kyllä selvä ero yläosan ja alaosan välillä, koska jätin neuleen huilaamaan vähän liian pitkäksi aikaa, mutta toivottavasti se tasoittuu viimeistään ekassa pesussa. Tätä en ole pingottanut mitenkään.

http://farm8.staticflickr.com/7453/10818436334_533961a8aa_b.jpg

Ei kai tästä nyt enää muuta sanottavaa ole kuin että tykkään, tykkään ja tykkään. Vielä vilkutukset ja kiitokset tyttärelle kuvaamisesta!

http://farm6.staticflickr.com/5540/10818587083_4d1c11c497_b.jpg

Keskiviikkoterkuin

Hepsi

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Vitamiinii / Some Vitamin

Nyt se viimeinkin on valmis, ja jo oli aikakin. Minähän aloitin tämän parisen kuukautta sitten. Mutta kyllä kannatti, sillä tästä taitaa tulla lempitakkini!

It's finished finally and it's a high time! I started this one already two months ago. But it was really worth it beacuse I think this is going to be my favourite jacket!

Malli: Vitamin D, Heidi Kirrmaier, Ravelryssa
Lanka: Wollmeise Pure
, väri Sabrina, 100% merino, 526 m/150 g
Puikot
: pyöröpuikot nro 3
Koko: L
Menekki: 500 g
Pituutta lisätty sekä helmaan että hihoihin


Pattern: Vitamin D by Heidi Kirrmaier, in Ravelry
  Yarn: Wollmeise Pure, colorway Sabrina
100% merino, 570 yards / 150 grams
 
Needles:
circulars size 3
Size: L
How much: 500 grams
I knitted it longer, both the body and the sleeves
Kun näin aikoinaan kuvat TinttiH:n Vitamiinista alkoi malli kutkuttaa. Ja kun keväällä sain Päivölässä sovittaa sitä Tintin jakkua, olin myyty. Tiesin, että sellaisen minäkin haluan. Tätä vihreätä Sabrinaa olin joskus tilannut, joten väri oli siten päätetty. 
When I once saw the pics of TinttiH's Vitamin the pattern started to tickle me. And when I was able to try it on in Päivölä I was sold on. I knew I wanted to knit my own. I have ordered this green Sabrina some day enough so the color was also decided.
 
Tämähän aloitettiin ylhäältä ja neulottiin saumattomasti. Sopii siis minun tyyliini mainiosti. Ohje oli erittäin hyvä. Neuloin ensin helman valmiiksi ja sitten vasta hihat. Hihoissa en tehnyt alussa ihan niin paljon kavennuksia kuin ohjeessa, mutta sitten lopussa kaventelin reippaasti. Kolme vyyhtiä riitti melkein, ja olisikin riittänyt, jos olisin tyytynyt vähän lyhyempiin hihoihin. Nimittäin vain puolet hihansuiden ainaoikeasta on neulottu JossuP:ltä ostetusta vyyhdistä. Sen sävy on selkeästi tummempi, mutta ei sitä paljon huomaa.
The cardigan is top-down and totally seamless. So it suits perfect for my style. The pattern was very well written. I knitted first the body and then the sleeves. I didn't make as much decreases in the beginning of the sleeves but in the end I decreased rapidly. Three skeins were almost enough and they would have been if I have been satisfied in shorter sleeves. Actually only half of the sleeve edges are knitted with the skein I bought from JossuP. The shade is darker but you hardly notice it.
 Valmistuneen jakun laitoin taas huuhteluainekylpyyn ja linkosin sen koneessa. Sitten levittelin lattialle pyyhkeiden päälle vuorokaudeksi kuivumaan. En sen suuremmin pingotellut. Ja oi kuinka ihana siitä tuli, niin pehmeä ja niin laskeutuva, oikea unelma. Tykkään kovasti!
I bathed again the finished cardi in water with fabric softener and spin-dried it in the washer. Then I spread it on the floor to dry. I didn't actually block it at all. And wow how lovely it is after that, so soft and so falling, a real daydream. I love it!
Tällä kertaa ei virallinen valvoja ilmestynyt paikalle päivätorkuiltaan. Pitihän siitäkin kuitenkin kuva ottaa.
This time "the official supervisor" only snoozed in the long grass and didn't show up. Well I had to take a pic still.
 Ja on näitäkin taas muutama tullut virkattua ja seiskaveikkaa käytetty 33 grammaa.
And I have crocheted too and used Novita 7 veljestä 33 grams.
Huomenna on taas aika suunnata kohti Pärnua ja kantrifestareita, jiihaa! Toivotaan kaunista säätä, hyvä seura on jo taattu!
Tomorrow it's again time to go to Pärnu and Line Dance Festival, jiihaa! I'll wish a sunny weather, the great company is already guaranteed!
Tanssihenkisin terkuin,
With dancing greetings,
Hepsi

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Maalissa jeee! / I crossed the finished line!


Vaikka kavala vatsatauti piti kisaajan lähes petipotilaana koko torstaipäivän, niin silti en hyytynyt juoksuosuudellakaan vaan pääsin maaliin! Täksi päiväksi jäi jäljelle enää lankojen päättelyt ja kauluksen ompelu. Tällä neuleellahan minä osallistuin sekä Triathloniin että sivulajiini estejuoksuun, joten kaksi kultamitalia tulla tupsahti. =)

Although a treacherous stomach flue kept me in bed almost the whole of Thursday I didn't die during the running lap but I crossed the finish line! I took part both in Triathlon and in steeplechase. So I got two gold medals. =)


Malli: Metro, Twist Collective Fall 2010, Ravelryssa
Maksullinen ohje
Lanka: Stitch Nation by Debbie Stoller Bamboo Ewe, väri Mercury 5410
55% bambuviskoosi, 45% villa
Puikot
: pyöröt nro 4½ ja 5
Koko:
44"/ 112 cm
Menekki
: 540 g


Pattern: Metro, Twist Collective Fall 2010, in Ravelry
  Yarn: Stitch Nation by Stebbie Stoller Bamboo Ewe, colorway Mercury 5410
55% bambu viscose, 45% wool
  Needles: circulars size 4½ and 5
Size: 44" / 112 cm
How much: 540 grams


Kuvat ovat henkarikuvia siksi, että olen vielä sen verran toipilas etten jaksa kuvissa poseerata. Ehkä laitan ainakin tuonne Ravelryn projektisivulle uusia kuvia, kunhan niitä saamme otettua. Mutta kyllä takki minulle sopii, ihan hyvin.

The pics are hanger ones because I am still so much convalescent that I have no strenght to pose in pics. Maybe I put at least to Ravelry some new pics when we have taken them. But the cardigan does fit me very well.

Lanka on Kutileen minulle lahjoittamaa lankaa (KIITOS TERHI!), ja sitä oli oikein mukava neuloa. Pari solmua taisi yhteensä noissa yli viidessä kerässä olla, ja kahdesti langassa oli sellainen "repaleinen" kohta. Muuten ihan priima-lankaa. Hinta-laatu-suhde ihan kohdallaan. Tykkään myös valmiista neulepinnasta. Palmikoistakin tulee näyttäviä tällä langalla.

The skein are donated by Kutile (Thank you Terhi!) and it was nice to knit. If I remember right there were only two knots in those 5 skeins and twice there was a kind of a broken section in the yarn. But otherwise high-class yarn. I like also the finished coating. And the cables look also imposing.


Tein tähän vajaamittaiset hihat, koska luullakseni tämä ei ole muutenkaan ihan niin lämmin kuin täysvillainen. Ja tässähän ei ole mitään kiinnityssysteemiä, eli aukihan tätä pidetään. Ohje oli hyvä, siinä ei ollut mitään turhaa vaan pelkästään kaikki tarpeellinen. Tämähän aloitettiin helmasta ja sitten tehtiin vähän muotoiluja kavennellen ja lisäillen. No minä oletin, että neuleesta tulee iso enkä tehnyt niitä lisäyksiä. Olisin voinut tehdä. Ei siitä olisi iso tullut, vaikka kyllä se nytkin päälle mahtuu. 

I made 3/4 -lenght sleeves because I think this isn't as warm as a full woollen one. And there aren't any buttons or else so you'll wear it open. The pattern was well-written.


Hihat tehtiin sitten ylhäältä alas niin, että ensin poimittiin ohjeen mukainen määrä silmukoita kädentieltä ja sitten neulottiin lyhennettyjä kerroksia, kunnes oltiin kainalosilmukoissa. Sitten alettiin neuloa pyörönä ja tehtiin normaalit kavennukset. Nuo lyhennetyt kerrokset tein tällä kertaa niin, että en tehnyt sitä lankalenkkiä silmukan varren ympäri ( wrap & turn), vaan neuloin sen silmukan normaalisti. Sitten seuraavan kerroksen alussa otin puikolle ensin langankierron ja neuloin normaalisti loppuun. Takaisin tullessa neuloin sen langankierron yhteen seuraavan silmukan kanssa. Helppoa, ja tuli siistiä jälkeä. Täältä löysin kuvalliset ohjeet tuosta tavasta.

The sleeves were knitted top-down. First you have to pick up the stitches and then you knit short rows. I made the short rows this time like this. It was easy and it looks good.


Jos tämä olisi tehty ylhäältä-alas, olisin tehnyt tästä vähän pitemmän. Minusta pituutta on vaikeampi ihan tarkasti tietää näissä helmasta aloitetuissa, kun ei oikein tiedä, miten hihanpyöriö asettuu. Mutta kyllä se kelpaa näinkin ja todennäköisesti venyy vähän käytössä.

If I would have knitted this one top-down I would have made it a bit longer. I think it's harder to estimate it like this.

Lopputulos: Kiva malli, mukava lanka! Suosittelen molempia!

The result: Nice pattern, nice yarn! I'll recommend both!

Loppuun vielä ne mitalit:

Here are still my medals:

           

Keihäästä ei tullut tänään kultaa, mutta pronssia tuli. Hyvä Antti!

Finland didn't get the gold medal today in Javelin Throw but Finland got the bronze medal. Well done Antti!

Lauantaisen myöhäisillan terveisin

With late Saturday evening greetings

Hepsi