lauantai 29. syyskuuta 2007

Pätkärääkätyt Monkeyt



Jotain hyvää oli tämänpäiväisessä koulutuksessa. Nämä melkein valmistuivat siellä. Vain viimeinen kerros jäi "läksyksi".


Malli: Monkey, Knitty-nettiohjeet syksy -06
Lanka: Rellana Flotte Socke, 75% villa 25%polyamidi, väri 4412
Puikot: 2½ tavallinen pyörö 80 cm
Menekki: n. 50g
Silmukoita ohjeen mukaan 64, tiimalasikantapää, sädekavennus

Olisivat valmistuneet jo aiemmin, mutta toisessa sukassa töpeksin tiimalasin kanssa jopa kahdesti eli purkasin ja tein uudelleen. Siinä kyllä hyvin helposti jää joku silmukka neulomatta, jos ei ole tarkka. Mutta nyt se on hyvä! Tykkään! Nämä on myös ihan miulle itselleni, kuten ekat Monkeytkin. Nyt pitää valita joku toinen malli seuraaviin.



Hups! Nää Monkeyt taitaa olla oikeita linssiluteita!



Nämähän menee siis tietty myös tänne:



Ja seuraavat sukat neulonkin sitten Addeilla, sillä nämä kotiutuivat tänään meille. Kiitos Marsulle!



tiistai 25. syyskuuta 2007

Kaunista pätkärääkättyä!



Piti tulla ihan sanomaan ja näyttämään, että mielestäni tosi kauniisti asettuvat värit tässä Rellanan sukkalangassa.



Etenkin juuri sileässä neuleessa näkyy, miten sävyt vaihtuvat mukavasti.



Kunpa valmiista sukista saisi sitten kuvan luonnonvalossa. Salama kun nytkin hävitti parhaimmat sävyt.

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Ei muuta kuin...



että päivitin puikko- ja koukkutaulukkoni, kun odottelin pullataikinan kohoamista. Kai se nyt on oikein. Muokkailin sitä nimittäin niin kovasti, että tiedä häntä, vaikka rastit olisivatkin vähän missä sattuu...

Mutta kohta täällä siis tuoksuu tuore pulla!


lauantai 22. syyskuuta 2007

Viimeinkin!



Siis viimeinkin saan blogata tästä setistä:


Ohje: Novita syksy Ekstra -07, malli 2
Lanka: Novita seiskaveikkaa, vihreä (On se vihreää!)
Virkkuukoukku: 4

Tämä baskerihan on jo sarjassaan toinen, mutta huivi ensimmäinen. Nämä valmistuivat jo elokuun alussa, mutta vasta tänään sain annettua ne synttärilahjana hyvälle ystävälleni. Taisivat olla ihan mieleiset! Tyttärelleni pitäisi myös virkata tuollainen huivi siitä harmaasta seiskaveikasta. Baskeriaan hän on kyllä jo käyttänyt. Huomaattehan muuten, kuinka vaikeata on kuvata, kun itse on mallina.

Tulin juuri äsken kotiin "keikalta". Lauloimme kuoroni kanssa Haminan "Valojen Yö" -tapahtumassa, onneksi kuitenkin sisätiloissa. Oli mukavaa laulaa! Ja oli mukavaa tuoda samalla kuopus kotiin, vaikka hän olisi sinne mielellään jäänyt. Voi sitä nuorisoa siellä... Tytär on turvallisesti oman kuoronsa leirillä srk:n leirikeskuksessa "korvessa". Ensin hänkin kävi esiintymässä, soittamassa matineassa. Minä en tällä kertaa ehtinyt muista illan tapahtumista nauttia. Ehkä sitten taas ensi vuonna. "Valojen yö" järjestetään joka syksy.


torstai 20. syyskuuta 2007

Jämistä koottu


Blue kyseli, että onko tämä Domino-yritelmäni jäännöslangoista tehty. Onhan se. Eli ajattelin käyttää ohuet sukkalankajämät peittoon. Kai se ainakin näin kotioloihin kelpaa lämmittämään.



Kun nyt aina vierekkäiset palaset saisi jotenkin sopimaan sävyiltään toisiinsa. Lopputulos tulee kyllä varmaan olemaan hyvin kirjava. Mutta hauska sitä on tehdä, kun aina mielenkiinnolla odottaa, miltä seuraava tilkku näyttää. Langanpäätkin hoksasin päätellä heti neuloessa, joten eipä ole lopussa sitäkään hommaa.

Minnie ihmetteli, minne Opal-kerästä katosi 15 g. Kuka tietää. Ehkä vaakani näyttää mitä sattuu, tai ilmeisesti kerissä ei läheskään aina ole juuri sitä määrää, mitä pitäisi. Lankamatematiikka on kummallista.

Sukkakin edistyy, mutta hitaasti.


tiistai 18. syyskuuta 2007

Vielä yksi synttärilahja!



Ja vain päivän myöhässä! Siis katsokaas, mitä minä sain rakkaalta SNY:ltäni:



JU-HUU, miten mahtava paketti! Fortissima Socka -sukkalankaa neljässä ihanassa värissä, Voguen sukkakirja, Addin bambu-pyöröt ja ihana pitkä kirje! Niin ja oli siellä herkkuakin, suklaata, mutta HUPS! ne tuli jo syötyä. Ajatustenlukija taidat olla, rakas ystäväni, vai mistä tiesit, että suunnitelmissa on neuloa sukkia myös seiskaveikasta nimenomaan taikalenkillä? Eikä minulla sellaisia puikkoja ollut, etenkään Addeja. Ja kirjavien sukkalankojen jälkeen juuri nuo yksiväriset viehättävät suuresti. Sukkakirjasta löytyy varmasti toteutettavia malleja, yhdet jo suorastaan hyppäsivät sieltä silmiini.

VOI KIITOS, KIITOS IHANA YSTÄVÄNI!

Kysyit lätkäinnostuksestani. Varsinaista suosikkijoukkuetta en oikein osaa nimetä, mutta jonkunlaisia lemppareita ovat SaiPa ja Jokerit. Ja tietysti oman poikani seura, Mestiksessä pelaava Titaanit on lähellä sydäntäni. Suomalaisia NHL-pelaajia seuraan mielelläni, erityisesti Teemu Selännettä, Tuomo Ruutua ja Olli Jokista + monia muita. Suomen maajoukkueen pelit ovat ihan ykkösiä!

maanantai 17. syyskuuta 2007

Mitä se nyt tekee?


Niin jotta tällaista olen väsännyt aina välillä.



Taitaa olla pitemmän ajan homma tuo... Ja tulee, mitä tulee...

Ihan kohta, klo 21.20, 15 vuotta sitten, näki kuopukseni ekan kerran päivän valon, tai no ainakin kirkkaat lamput. Oli muuten paras synttärilahjani ikuna! Tänään poika mennä pärryytteli ekaa kertaa mopolla harkkoihin. Sillä matkalla on vielä. Vähän pelottaa. Toivottavasti suojelusenkeli on matkassa. Nyt ja aina.


Monkey-sukat n:o 1



Nämä valmistuivat nopeasti. Keskiviikkona aloitin ja eilen kuopuksen pelireissulla valmistuivat.



Malli: Monkey, Knitty-nettiohjeet syksy -06
Lanka: ZwergerGarn Opal UNI, 75% villa 25%polyamidi, väri 1265
Puikot: 2½ tavallinen pyörö 80 cm
Menekki: n. 50g vaakani mukaan,
mutta kerässä on yllätys, yllätys jäljellä enää vain 35g
Silmukoita ohjeen mukaan 64, tiimalasikantapää, huippuunsa lyhennetty sädekavennus (välikerroksia aina vain yksi)

Malli oli helppo ja sen oppi nopeasti ulkoa. Ensin kyllä piti seurata kaaviota tarkasti. Ohjeesta poiketen tein tiimalasikantapään, koska se on ohuempi. Näitä sukkia aion nimittäin käyttää ihan päiväkäytössä ja töissä myös. Nyt ne ovat jo ekaa kertaa jalassa. Esikoisellekin nämä olisivat kelvanneet jopa ihan tämän värisinä. Tässä vielä toinen kuva. Oikea värisävy on varmaan jotain näiden kahden väliltä.



Ja puikoilla on jo seuraava Monkey-pari:



Tänään vietän siis lakisääteistä vapaapäivää kotona sadetta pidellen ja neuloen. Siivotakin voisi tulevaa remonttia ajatellen, mutta ehkä nyt kuitenkin pyhitän tämän päivän itselleni ja teen sitä, mistä nautin.

Kiitos kaikille onnitteluista!

lauantai 15. syyskuuta 2007

Mambo-liivi



Viimeinkin kuvattuna, mutta ilman niitä koristeompeleita.



Ohje: Moda 4/2005, malli 17 Vihreä toppi
Lanka: Novita Mambo
Pyöröpuikko n:o 6
Menekki: reilu 300 g

Malli oli tehty toiselle langalle, siksi silmukoita piti vähän laskea. Ohjeessa S-koossa oli 112 s, minä loin lopulta 104. Neuloin myös liivin pyörönä, vaikka ohjeessa oli neuvottu tekemään etu- ja takakappale erikseen. Mamboa oli mukava neuloa, ja valmista tuli nopeasti paksulla puikolla. Tytär päätti, että koristepujotuksia ei tehdä, koska näin liivi sopii paremmin eri väristen vaatteiden kanssa. Tyytyväinen tyttö tuntuu olevan ja niin minäkin. Ainoa, mikä hiukka harmittaa, on selvä ero neulekäsialassani, kun pelkän nurjan neulominen vaihtui kädenteiden kohdalla  vuoroin oikeiksi ja vuoroin nurjiksi silmukoiksi. Yläosassa neule raidoittuu selvästi, mutta toivotaan, että se pesussa ja käytössä tasoittuu. Ja liivihän on siis ollut jo käytössä, yksi lankalenkkikin näkyy jo edessä. Kuulemma tarttui johonkin repun osaan.

Minua lahjottiin eilen. Työkaverit olivat osanneet ostaa minulle näin ihanat korvikset:



Kalevalaa, nimeltään Kielo. Oma perhe jatkoi sarjaa tänään. Sain lahjakortin, jolla saan samaa sarjaa olevan kaulakäädyn. Olen vallan ihastunut tuohon sarjaan, vaikka se oli minulle ennestään ihan tuntematon. Perheen kanssa kävimme tänään yhdessä syömässä. Esikoinenkin on kotona pitkästä aikaa. Hän muisti minua lahjakortilla valitsemaani lankaliikkeeseen! Näinköhän Vihreä Vyyhti tai Menita vie voiton?

Ensimmäinen Monkey-sukka on jo valmis. Siis nyt tikuttelemaan toista ja nauttimaan tyttärieni seurasta!

Ai, että miksi minua lahjottiin? No viisikymppiä tulee täyteen maanantaina.

keskiviikko 12. syyskuuta 2007

Uutta kehiin



Juupa juu, liivistä puuttuu edelleen ne koristepujotukset. Parhaillaan liivi on Hesassa Suomi-Puola futismatsissa, joka juuri päättyi tasapeliin. Eli siis tytär ja mies ovat olleet peliä katsomassa. Eikä liivi ole vielä ehtinyt edes kameran eteen. Piti sitten aloittaa jotain uutta.



Monkey-sukathan ne siinä on aluillaan. Lankana on Minnieltä saatu inspislanka. Toivottavasti näitä sukkia en tee yhtä kauan kuin noita edellisiä, jotka viipyivät puikoilla 1½ kuukautta!!! Vaan kun aina on jotain muutakin kesken. Ja nyt tekisi hurjasti mieli aloittaa oma punainen villatakki näistä langoista. Ja jotkut langat kovasti kuiskailevat haluavansa pipoiksi ja hahtuva haluaa laukuksi ja ja...

Eilen olin Kotkan neuletapaamisessa Pasaatissa. Oli taas mukavaa. Sain kokeilla Vertsun 30 cm:n pyöröä, muttei se ollut mun juttu.
Ei ainakaan noin pienellä kokeilulla lähtenyt sujumaan eli pysyttelen tuossa Magic Loopissa.

maanantai 10. syyskuuta 2007

Minut on haastettu!



Kiitos kuuluu Rouva Oranssille.
Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Luin tämän haasteen jo päivällä työpäivän päätteeksi,
joten sen mukaan kirjoitan.
Alusvaatteet ovat tänään v.punaiset, pitsiä ja kiiltävää. Marjapuuronpunainen v-aukkoinen t-paita, v.sin. vetoketjuneule a'la Seppälä, v.sin. haalistuneet farkut, valk. sukat, työsandaalit, kaulassa kultainen rippiristi, korvissa talonsydämet, samaa ketju ranteessa ja Teljänneito-sormus + tietty kihla- ja vihkisormukset.
Niin ja meikattu on.
Nyt kotona neuletakki on vaihtunut pojan lätkäseuran punaiseen fleecetakkiin ja työsandaalit kotisandaaleihin.

Tämän haasteen heitän seuraaville onnellisille:
Villanne, Arja, Satu H, SeijaP ja Vertsu.
Ei paineita, jättäkää väliin, jos ette jaksa...

Ai mitä? Ai se liivi? Juu, muuten valmis, mutta ne koristepujotukset puuttuu. Tytär miettii, mikä  tai mitkä värit  sopivat. Malttakaa odottaa.

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Ei vielä liiviä vaan sukat!



Yön hämärässä tytärtä kotiin odottaessani valmistuivat viimeinkin sukat.



Malli: oma simppeli 5 o, 2 n
Lanka: Lana Grossa, Meilenweit Multiringel,
 80% villa, 20% polyamidi, väri 5124
Puikot: 2½ pyörö 80 cm
Menekki: n. 55 g
Silmukoita 56, taviskantapää, sädekavennus

Nämä menevät siis kuopukselle, jos käytössä eivät osoittaudu liian pieniksi. Minulle näissä on pituutta vähän liikaa, mutta sopivat kyllä. Ja nämähän on siis tehty 80 cm:n pyöröpuikolla tai vaihdoin pyöröille ekan sukan kantapään jälkeen. Toinen sukka on siis tehty kokonaan pyöröllä ja helppoa se oli ja kätevää. Ja tuntui nopeammaltakin. Näin tulen varmaan tekemään sukkia jatkossakin.

Ja tämä sukkaparihan on ensimmäinen saaliini Sukkasadossa.



lauantai 8. syyskuuta 2007

Sauna kutsuu, mutta...



oli ihan pakko tulla kertomaan, että tyttären liivi on neulottu. Nyt tytär on lukiolaisten bileissä, joten viimeistelyt jää huomiseksi. Pakko on nimittäin vielä sovittaa, ennenkuin ompelee olkasaumat ja poimii silmukat joustimia varten. Sovitimme sitä tänään vielä keskeneräisenä, ja arvatkaas. mitä tytär kehtasi sanoa? Jotta olisi se sittenkin voinut olla vähän löysempi!!! KÄÄK! Minusta se kyllä näytti ihan hyvältä. Mutta saas nähdä sitten ihan valmiina.

Nyt saunaan!



torstai 6. syyskuuta 2007

Harmi kun...



työ haittaa harrastuksia. Tänäänkin pitää vielä Aapista tutkailla, jotta tietää, miten huomisen tunnit saa sujumaan. Ja äsken olin tyttären kuoron matkapalaverissa. Olemme lähdössä syyslomalla Tsekkiin ja siinä riittää suunnittelemista. Ja kuopus pitää vielä hakea harkoista. Ja Oriflamet tuli tänään eli ne pitäisi pussittaa. Ja katsokaas, miten mies riehui eilen:



 Kun pöly laskeutui, kylpyhuoneen nurkka näytti tältä:



Huh! Huomenna selviää kai, löytyykö kosteutta paljonkin. Ei kyllä kauhean pahalta näyttänyt näin maallikon silmiin. Seinä on nyt muovitettu, joten suihkussa pystyy varovasti vielä käymään tyyliin "mummo" eli pallilla istuen tai tyyliin "ketterästi kyykyssä". Varsinaiset remonttimiehet tulevat vasta marraskuussa.

Ennen sitä pitäisi remontoida ihan omin voimin WC. Suunnitelmat on jo tehty. Cappuccinoa ja pähkinäpuuta, aaah!

Neulottukin on. Liivi on kohta kainaloissa ja toinen sukka kantalapussa tai juuri sen alussa.  Jotta sellaista tänään.

tiistai 4. syyskuuta 2007

Väliaikatietoa ja välineitä



Eilen ja tänään ollut ihmeellisesti iltoja, jolloin mulla ei ole ollut mitään menoa. Eilen yritin lukea päivittyneitä blogeja läpi, mutta en kyllä kaikkia ehtinyt. Samalla neuloin ensimmäisen sukan valmiiksi ja aloitin toista. Työkaverit halusivat nähdä, kuinka kummassa sukan neulominen pitkällä pyöröllä onnistuu. Tänään näytin sen yhdellä välitunnilla.

Tänään olen neulonut liiviä ja lukenut blogeja ja katsonut tallennetun Kotikadun. Nyt on neulottu jo yli sen, minkä jouduin purkamaan ja tältä se näyttää:




Kuvassa mukana myös tarpeelliset välineet. Ensimmäisen kerran on käytössä kerroslaskuri, sen verran usein on noita lisäyksiä ja kavennuksia. Ja palmikkopuikko on vallan kätevä leveässä palmikossa.

Nyt vielä pyykit kuivumaan, ennenkuin Big Brother alkaa. Näinköhän siihen jää taas koukkuun... Toistaiseksi olen katsonut sitä vielä hyvin vähän.

sunnuntai 2. syyskuuta 2007

HYVÄ TERO!!!!!



Tulihan sitä kultaa viimeinkin! Mahtavaa! Minulla oli tänään kuoron leiripäivä, joten katsoin keihäskisan vasta sen jälkeen kovalevyltä. Perhe piti tai ainakin yritti pitää minua uutispimennossa siihen asti. Melkein se onnistui. Joka tapauksessa oli upeata seurata kisaa noin jälkijunassakin.

Samalla neuloin tyttären liiviä, kunnes mieleen tupsahti, jotta mitäs jos sovittais sitä. Ja jopas jotakin - isohan siitä olis pätkähtänyt tuollaisena. Siis purkamaan. Olihan sitä jo tehty...

...tämän verran. Vaan ei auta. Kahdeksan silmukkaa otin pois, katsotaan tuleeko nyt sopiva. Se niistä mallitilkuista... Mamboa on muuten mukava neuloa!

Kun monet eilen nauttivat Wanhan Sataman messuista, minäkin vähän shoppailin. Käytiin tyttären kanssa Kotkassa ja ns. Nappikaupassa. Siellähän oli vaikka mitä. Vyyhdinpuita menin hakemaan ja ne sain. Lisäksi vähän salaista lankaa ja sitten, mikä ihaninta: Sinne oli juuri tullut hahtuvaa, ihanan väristä! Nämä minä tai oikeastaan tytär valitsi:

Näistä tulee mitä todennäköisemmin joskus Booga Bag ja, jos hahtuvaa riittää, ihanat pehmeät vanttuut. Hahtuvasta en ole aiemmin mitään neulonut, kun ei tuollaista kauniin väristä ole missään vastaan tullut. Joten jälleen uusi aluevalloitus edessä.

Kuorossa laulettiin muuten uusina lauluina Soitinmenojen "Elämän sain soimaan" ja Olavi Virran laulama "Tyttö metsässä"(On muisto vain, on muisto vain...). Viisi tuntia meni kuin siivillä! Terveisiä vain Ritvalle, Marjatalle, Kaimalle, Matille ja muille kuorokamuille, jotka blogiani lukevat!

Ja kaikille oikein mukavaa syyskuun ensimmäistä viikkoa!

ps. Huomenna en valitettavasti pääse Korialle neuletapaamiseen, toinen auto menee telakalle. Terveisiä siis myös Korialle!

ps. 2 Kiitos Tomaatti-kommenteistanne! Lämmittävät kovasti mieltäni!

lauantai 1. syyskuuta 2007

Tomato



Tässä se nyt on, minun Tomaattini:


Ohje: Knitting Daily, Tomato
Lanka: Rellana Glanz-Cable, 50% puuvilla, 50% polyakryyli
Värit. 273 kastanie ja  240 rost
Puikot: 4½ ja 4
Menekki: n. 330 g

Olen tyytyväinen, tykkään. Puserosta tuli juuri sopiva. Tämähän tehtiin ylhäältä alas päin, joten saumojen ompelua ei ollut ensinkään. Mikä helpotus! Ohje oli helppo, kun vain selvitti sanaston. Jos nyt jotain tekisin toisin, niin kaventaisin viimeisellä kerroksella ennen helmaresoria vaikka 10-15 s, jolloin resorista tulisi napakampi. Ei se nytkään liian löpsö ole, mutta silti. Kaula-aukosta en tehnyt ihan niin avaraa kuin mallissa, näin on hyvä minulle.

Tällä tyylillä tulee varmaan tehtyä puseroita tai jakkuja toistekin, tuntuu se niin kätevältä. Mutta nyt on mallitilkulla jo aloitettu tyttären liivi Mambosta. Ja se tehdään vanhaan tyyliin alhaalta aloittaen.

Kuopus tulee parin tunnin päästä turnauksesta kultamitali kaulassa! Viestiä on laittanut, että menivät mokomat voittamaan koko homman! Neljä peliä pelasivat ja tulokset olivat kuulemma 3-2, 3-1, 5-0 ja 1-1. UPEETA! MAHTAVAA!  Kyllä se poikia piristää, kun välillä tulee voittojakin tappioiden jälkeen.

Minä kävin tyttären kanssa tänään vähän ostoksilla, mutta jospa siitä sitten enemmän vaikka huomenna. Uskokaa tai älkää, nyt minulla on vielä siivoushommia ennen saunaan menoa. Ei kiva juu, mutta pusero oli ihan pakko saada pääteltyä ja kuvattua ennen iltahämärää.