Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmiit 2020. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmiit 2020. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. helmikuuta 2021

Vuoden 2020 lämpötilapeitto

 Viime vuonnakin neuloin lämpötilapeiton, ja tällainen siitä tuli tällä kertaa. Vasemmalta oikealle tammikuusta joulukuuhun. silmukkamerkit näyttävät kuukauden vaihtumisen.


Malli:  Siksakkia omin nuotein
Langat:  Erilaisia ja eripaksuisia jämälankoja, puhdasta villaa ja villasekoitetta
Puikot:  HiyaHiya metallipyöröt pituus 150 cm, nro 4
Koko:  120 x 190 cm
Menekki:  noin 1,6 kg
282 s, aloitettu virkkausaloituksella
Lisää Ravelryssa


Tämä on jo kolmas lämpötilapeittoni ja vähän samalla lailla tehty kuin ensimmäinen. Alunperin sain idean Facebookista ja innostuinkin sitten toden teolla, koska olen aloittanut jo tämänvuotisenkin peiton. Näihin saa hyvin uppoamaan kaikenlaisia jämälankoja, joita minulla edelleen riittää.

Vaikka kyseessä on yhteisneulonta, on se hyvin vapaamuotoinen. Jokainen saa suunnitella oman peittonsa ihan omalla tavallaan. Ideana on vain, että joka päivä neulotaan/virkataan sen päivän lämpötilan mukaan ja neulominen kestää koko vuoden. Asteikon väreineen saa jokainen suunnitella itse. Seuraavassa kuvassa minun asteikkoni ja myös toteutuneet lämpötilat.


Kuten kuvasta huomaa, viime vuosi oli täällä etelärannikolla aika lämmin ja peräti viisi "kylmintä" väriä jäi vallan käyttämättä.

Lämpötilat merkitsin muistiin niin, että tammi-, helmi, maalis, marras- ja joulukuussa katsoin mittariin aamulla eli yritin tallentaa päivän kylmimmän lukeman, ja muina kuukausina taas lämpimimmän eli noin kahdelta iltapäivällä.



Neuloin ainaoikeaa 1-2 kerrosta päivässä niin, että värinvaihto tuli aina oikeaan reunaan. Langanpäät päättelin aina sitä mukaa, kun niitä tuli, joten lopussa ei ollut kuin muutama pätkä jäljellä. Kerroksen viimeisen silmukan otin aina nurin neulomatta, näin reunasta tuli siisti.



Koska käytin hyvinkin eripaksuisia lankoja lisäsin ja kaventelin silmukoita pitkin matkaa langan paksuuden mukaan.

Välillä olin useitakin päiviä jäljessä neulomisesta, mutta se ei haitannut, kun lämpötilat olivat muistissa.


Viimeiset kerrokset neuloin kuitenkin ihan aikataulussa vuoden viimeisenä päivänä ja päättelinkin silmukat silloin. Kuvat olen ottanut heti seuraavana päivänä eli tämän vuoden ensimmäisenä. Silloin meillä oli vasta hyvin vähän lunta, nyt on jo reilusti.

Tämä peitto menee Alppimaahan kuopukselle sen ekan kaveriksi, kun kuulemma tarvitsevat kaksi. Hyvä niin, että kelpaa. 💕


Oletko sinä neulonut lämpötilapeittoa tai oletko aikeissa neuloa?

Kyseleepi
Hepsi

maanantai 1. helmikuuta 2021

Vielä viime vuotisia, Kimaltavat Hildat

 Tässä viime vuoden viimeinen sukkapari.


Malli:  Hienostelevat Hildat, oma ohje
Lanka:  Zwerger Garn Opal Glitter mit Silbereffect, väri 9673 Glamour
Puikot:  ChiaoGoo Red Lace pyörö nro 2,25
Koko:  39-40
Menekki:  73 g
Ohjeen mukaan aloitettu varpaista, 66 s
Lisää Ravelryssa


Pitkästä aikaa neuloin sukat itse tekemälläni ohjeella, ja nytkin oli tarkoitus neuloa ihan perussukat ja antaa langan kimalluksen ja raitojen loistaa. No kärkilisäysten ajan jaksoin ja sitten päätinkin neuloa Hildat.

Ostin tämän kerän Tervakosken Coconutista kesällä 2019 ja kerällä lanka näyttää tältä.
 

Langassa on kerrassaan ihanat värit, jotka eivät kuvissa valitettavasti ihan täydellisinä toistu, vaikka kaikkeni yritin. Onneksi edes vähän sinne päin. 


Hildoissa on tuollainen yksinkertainen kaapelikuvio, joka kiertää varressa sukkaa ympäri. Sopii hyvin piristämään yksivärisestä langasta neulottua sukkaa sekä myös raitalankaan. Tästä langasta olisi varmasti tullut kauniit sukat ilman krumeluurejakin, mutta tällaiset tuli nyt tehtyä.

Ohjeessa kantapään kiilalisäykset on tehty eri kohtaan kuin tällä kertaa tein. Hih, en noudattanut omaa ohjettanikaan! Olen tuon ohjeen kirjoittanut monta vuotta sitten, kun jostain kumman syystä innostuin siitä hommasta. Vaativaa hommaa sellainen, nyt en enää viitsi edes yrittää vaan jätän sen työn osaavammille ja luovemmille immeisille. Jos siis innostutte omat Hildat neulomaan, niin ei kannata noudattaa ohjetta kirjaimellisesti.

Mutta kiva näitä oli neuloa ja varmasti tulen jatkossakin muokattuja Hildoja neulomaan.


Seuraavalla kerralla esittelyssä viimeinkin viime vuoden suurin työ eli Lämpötilapeitto.

Heippa siihen asti ja hyvää helmikuuta!

Toivottelee
Hepsi

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Viime vuotisia, Joulukalenterisukat 2020

Nyt sitten ne toiset joulukalenterisukat, jotka valmistuivat jouluaattona. 


Malli:  Joulukalenterisukat 2020, Niina Laitinen,
ilmaisohje Facebookin Taimitarha-ryhmässä
Lanka:  Novita 7 veljestä, väri 14 jää ja luonnonvalkoinen sekä Perfect Retail GmbH Basci Sukkalanka, väri 2 luonnonvalkoinen
Puikot:  ChiaoGoo Red Lace pyörö nro 3 ja 3 ½
Koko:  39-40, leveä pohje
Menekki:  222 g
Ohjeen mukaan varresta varpaisiin
Lisää Ravelryssa
 

 


Näissä sukissa oli jälleen todella kaunis joustinneuleosuus varrensuussa, mukavasti se antaa aina ilmettä sukkaan.



Erittäin rentouttavaa oli neuloa kirjoneuletta vain kahdella värillä ja lopputuloksesta tuli omaa silmää miellyttävä, jotenkin rauhallinen. Minulla oli onneksi omassa varastossa tarpeeksi lankaa näihin, koska edelleen yritän pitää lankaostokset minimissä.



Minulla on sen verran napakka neulekäsiala, että joudun aina neulomaan vähän ekstraa Niinan malleihin. Näihin riitti varteen 6 kerrosta ylimääräistä ennen kantapäätä ja jalkaterään 8. Kantalapun taisin neuloa myös pari kerrosta pitemmäksi, jolloin poimittavia silmukoitakin tuli enemmän.

Oikein mukava näitä oli taas neuloa! Neuloitko sinä nämä sukat? Entä oletko aloittanut tämänvuotiset Ystävänpäiväsukat? Minä aloitin, jämälangoilla. Saa nähdä, millainen lopputuloksesta tulee!

Keskiviikkoterkuin,
Hepsi


perjantai 22. tammikuuta 2021

Viime vuotisia, Ave Mariat

Joulukuussa osallistuin taas Niina Laitisen joulukalenteri-
yhteisneulontaan. Neuloin molemmat parit, tässä esittelyssä pitsi-palmikkoversiot.


Malli:  Ave Maria, Niina Laitinen,
ilmaisohje Facebookin Taimitarha-ryhmässä
Lanka:  Järbo Mellanraggi, väri 28230
Puikot:  ChiaoGoo Red Lace pyörö nro 3
Koko:  56 s, 39-40
Menekki:  100 g
Ohjeen mukaan varresta varpaisiin
Lisää Ravelryssa

 

Ohjeesta julkaistiin jälleen muutama kerros päivässä ja kumpaakin sukkaa neulottiin samassa tahdissa. Sukat valmistuivat ajallaan jouluaatonaattona. Tällä kertaa jouduin neulomaan vain 4 lisäkerrosta ennen kärkikavennuksia, jotka tein ohjeesta poiketen sädekavennuksena. Oikeastaan se istuu jalkaan paremmin kuin nauhakavennus.


Tällaisia sukkia on mukava neuloa, kun koko ajan tapahtuu. Mielenkiinto pysyy hyvin yllä. Mutta kiva on kyllä neuloa välillä ihan perussukkiakin, kaikille on aikansa ja paikkansa.


Sukista tuli todella kauniit. Aika näyttää, jäävätkö minulle itselleni vai menevätkö lahjaksi. 

Neuloitko sinä Ave Mariat?

Mukavaa viikonloppua sinulle!

Toivottaa
Hepsi

perjantai 8. tammikuuta 2021

Vuoden viimeiset Tyynet nro 37 ja 38

 Pari Tyyneä viime vuodelta on vielä esittelemättä, mutta ei kauaa. Ensin tällainen mansikka-suklaajätskiversio.

 

Ja sitten sinisävyinen, vaikkapa mustikkainen.



Malli:  Tyyne-patalappu, Tintti Hohti
Lanka:  Vanhoja puuvillalankoja ja sekoitelankoja, ainakin
Sirdar Just Soya, Wendy Supreme Luxury Cotton DK, Novita Tennessee ja Novita Samos

Koukku:  nro 3
Koko:  noin 22 cm x 22 cm
Menekki:  84 + 86 g
Tyynet nro 37 ja 38
Ravelryssa
 

Nämä molemmat ovat menneet jo lahjaksi ystävälle, toivottavasti kovaan käyttöön. Lisää pitäisi taas virkata, jotta olisi jotain vietävää, kun ja jos taas joskus tulevaisuudessa pääsee kunnolla kyläilemään.
 
 
 Taas kysyn, että että oletkos sinä jo Tyynejä virkannut ja jos et ole, niin onkos aikeissa virkata?

Leppoisaa viikonloppua! Meillä se menee tapetoinnin merkeissä, mies tapiseeraa, mie tsemppaan! Makuuhuoneen remontti työn alla.

Terveisin
Hepsi

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Kierrepanta tarpeeseen ja Hyvää uutta vuotta!

Jossakin osui silmiini mukavan näköinen ja käytännöllinen panta, jonka päätin neuloa heti, kun se aikatauluuni sopii. Marraskuun lopussa sopi.


Malli:  Headband with a twist by Mirella Moments,
Ilmaisohje täältä
Lanka:
  Rico Design Essentials Soft Merino Aran, väri 015 fuksia
Puikot
: 
pyöröt nro 3½
Koko:  30 s, 50 cm
Menekki:  46 g 

Olen antanut hiusteni kasvaa rauhassa tämän koronan aikana ja viimeksi kävin kampaajalla kesällä. Siitä johtuen kiedon hiukseni usein poninhännälle ja sen kanssa tällainen panta on juuri sopiva ja helppo. Panta on siis ollut tosi kovassa käytössä, ja minun pitäisi varmaan neuloa sille ainakin yksi kaveri, jotta se pääsisi välillä vähän lepäämään.


Panta oli tosi nopea neuloa, ja ohje oli hyvä. Neulottiin vain suorakaiteen muotoinen kappale ja kierre saatiin aikaiseksi lopussa saumaa ommeltaessa. Sauma jää piiloon kierteen alle. Kätevää ja helppoa.
 

 Lanka on ihanan pehmeää, kuten merinon pitää ollakin, eikä kutita yhtään. Jos oikein muistan ja muistanhan minä, kun Ravelrysta tarkistin, niin olen saanut tämän kerän pikkujoululahjaksi 8 vuotta sitten Lappeenrannan seudun neulojien yhteisestä ekasta mökkiviikonlopusta Matinsaaresta. Iloinen vilkutus 🙋 vain kaikille siellä olleille ja kiitos vielä lahjasta! Nyt vasta sille löytyi se oikea malli.


Uusi neulevuosi on korkattu uudella lämpötilapeiton aloituksella ja Sukka-Finlandian lämmittelymallilla. Vanhoja töitä on kuitenkin vielä esittelemättä, joten ne ensin pois alta tulevina päivinä, ennenkuin pääsen viime vuoden saldon päivittämään.

Mitä uutta sinulla on puikoillasi?

Hyvää tätä uutta alkanutta vuotta!
Toivotaan, että sitä tulee kaikin puolin parempi ja vapaampi kuin viime vuosi!

Toivoo
Hepsi

maanantai 30. marraskuuta 2020

Sukat ystävälle nro 2

Neuloin keväällä polvisukat ystävälle hänen tuomistaan langoista. Koska lankoja oli riittävästi, niin lupasin syksyllä neuloa toiset. 


Malli:  Joulukalenterisukat 2018, Niina Laitinen
Ilmaisohje Facebookissa
Langat:
  Novita 7 veljestä, värit 563 Syklaami, 582 Wine ja luonnonvalkoinen
Puikot
: 
pyöröt nro 3 ja 3½
Koko:  normaali pohje, 38
Menekki:  190 g
Varresta varpaisiin lähes ohjeen mukaan 


 
Halusin nyt neuloa ihan kunnolliset kirjoneulesukat, koska ne ensimmäiset olivat vain osittain sellaiset. Malliksi valitsin jo kerran neulomani Joulukalenterisukat vuosimallia 2018. Ystävällä on hieman sorjemmat sääret kuin minulla, joten normaalilla pohkeella mentiin tällä kertaa.
 

Vähän jo jossain vaiheessa pelkäsin sukista tulevan liian pienet, mutta taisivat olla ihan sopivat. Mitään muita muokkauksia en tällä kertaa ohjeeseen tehnyt kuin sen, että varrensuun palmikkojoustimen neuloin puoli numeroa pienemmillä puikoilla ja teräosassa kirjoneuleen jälkeen neuloin neljä yksiväristä kerrosta ennen kärkikavennuksia.
 
 
Kavennuksena käytinkin pitkästä aikaa sädekavennusta, ja sepä näyttääkin mukavalta. Jalkaanhan se istuu ehkä parhaiten. 
 

Näitä sukkia oli mukava neuloa, ja seiskaveikkakin tuntui soljuvan puikoilla ihan kivasti. Huomennahan alkaisi tämän vuoden joulukalenterisukkien yhteisneulonta Facebookissa. Polvisukissa on tarkoitus käyttää tällä kertaa vain kahta väriä, joita en vielä ole valinnut. Mutta enköhän minä saa ne päätettyä viimeistään huomenna.
 
 Aiotko sinä osallistua Niinan järjestämään sukka-KAL:iin tänä vuonna?
 
Tunnelmallista adventtiaikaa sinulle ja yritähän pysyä terveenä!
 
T: Hepsi 

torstai 12. marraskuuta 2020

Koronan jälkeen Aitooseen

 Tuolla nimellä loin näistä sukista projektin Ravelryyn toukokuun viimeisenä lauantaina. Silloin oltiin siinä tilanteessa, että korona oli vähän rauhoittunut ja uskallettiin taas paremmin liikkua. Nythän tuntuu, että jäädäkseen se mokoma on tullut... Joka tapauksessa sukat viimein valmistuivat lokakuussa.

Malli:  Perussukat varpaista varteen omin nuotein
Langat:
  Austermann Step, väri 359
Puikot
: 
pyöröt nro 2,25
Koko:  45
Menekki:  89 g
Varresta varpaisiin muutamin muokkauksin
74 silmukkaa
 

Langan väri on taas sellainen, että sitä on vaikea saada kuvissa näkymään oikeana tai samanlaisena kuin silmä sen näkee. Kaunis se on joka tapauksessa.

Omalle miehelleni, herkkähipiäiselle, nämä neuloin. Uskon, että tämä lanka ei kutita hänen nilkkojaan. Tarkoitukseni oli neuloa ihan perusukat ilman mitään krumeluureja, mutta liian tylsältähän se alkoi tuntua. Neuloin sitten ihan satunnaisesti tuollaisia kaapelinpätkiä sinne sun tänne. Nyt kun kuvia katson, niin ajattelen, että olisihan niitä voinut olla vähän vähemmänkin.


Kantalappuun neuloin taas vahvennettua neulosta ja aloitin sen myös kantapohjassa samaan aikaan kiilalevennysten kanssa.


Toivottavasti nämä sukat kestävät pitempään kuin parit edelliset. Aika kova sukankuluttaja tuo mieheni on... 
 
Kuinkas kauan teillä sukat kestävät ehjinä?

Torstaiterkuin
Hepsi
 

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Toukokuun Tyynet

 Tyynejä tulee edelleen virkattua. Nämä molemmat ovat valmistuneet jo toukokuussa, mutta eivät ole vielä olleet blogissa esillä.


Malli: Tyyne-patalappu, Tintti Hohti
Lanka: Vanhoja puuvillalankoja, ainakin
Rowan Lenpur Linen ja Online Linie 107 Supersoft 01

Koukku:  nro 3
Koko: noin 22 cm x 22 cm
Menekki: 65 + 38 g
Tyynet nro 35 ja 36
Ravelryssa
 
Tämä pari meni viime viikolla pikkulahjaksi ystävälle. Sopivat mielestäni hyvin yhteen.
 


Käsityörintamalla on muuten ollut vähän hiljaista. Lämpötilapeitto on ihan ajan tasalla, ja yhdet miesten sukat ovat valmistuneet sekä toiset tekeillä. Pari Tyyneäkin odottaa postaustaan. Tänään aloitin kirjoneulepolvisukat, joita aion nyt aktiivisesti neuloa.

 Eilen haravoimme pihalla ja laitoin muutaman callunan talvikoristeeksi. Pöllöllä on tänä vuonna tällainen tyyli.


Mitäs sinulla on nyt puikoilla tai koukulla?

Hyvää sunnuntain jatkoa ja leppoisaa lomaa kaikille syyslomailijoille!
 
Toivottelee
Hepsi

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Ensi kesän suosikkipuseroni

 No nyt pitää näköjään opetella tämä uusi Blogger, koska enää en pystynyt vaihtamaan vanhaan. Eniten ehkä harmittaa se, että vanha tuttu Trebuchet-fontti ei toimi. Se on kyllä tuolla luettelossa, mutta valitsemalla sen tulee vallan jotain muuta. Kokeillaan tällä kertaa Source Sans Prota. 

Ja nyt asiaan. Ensi kesän suosikkipuseroni on valmistunut.


 Malli:  Keep Me Tee, Jennifer Wood
Maksullinen ohje Ravelryssa
Langat:
  Koukuttamo Hehku Singles,
värit Onnenpäivät ja Denim
Puikot
: 
Pyöröt nro 2½ ja 3

Koko:  121 cm
Menekki:  272 g
Lisää kuvia
Ravelryssa

Olen tämän mallin bongannut ja lisännyt suosikkeihini Ravelryssa viime vuonna kesäkuussa, ja ajatuksena oli, että Neulefestareilta ostan tähän langat. Ja niinhän minä ostin, ihanaa Koukuttamon Hehkua, jossa on 70% merinoa ja loput silkkiä. Valmis neule on mukavan laskeutuva ja pehmeä, kiiltoakin löytyy.

Mallissa minua kiinnosti mielenkiintoinen rakenne ja helman pitsineule. Pääntiessä vähän mietitytti se, että etu- ja takakappale ovat täsmälleen samanlaisia ja arvelutti laskeutuuko pääntie selästä liian alas. Olinkin jo tehnyt suunnitelmia, miten tuon korjaan, mutta ihan kivaltahan se näyttääkin ja sopii kesäpuseroon vallan hyvin.
 

Helmaan neulottiin ennen pitsiä pieni pätkä kirjoneuletta, josta sävy vaihtui pitsiin tummemmaksi.



Hihansuut tein erilailla kuin ohjeessa. Neuloin niihin joustinneuletta, koska en tykännyt siitä, että reuna rullaantui. Nyt ne on hyvät.
 

Viimeistelyn tein tuttuun tapaan, joksikin aikaa kylpyyn veteen, jossa pikkuisen hajustamatonta huuhteluainetta, sitten rullaus pyyhkeiden välissä ja levittäminen ilman pingotusta kuivien pyyhkeiden päälle kuivumaan vieraskamarin sohvalle. 

Kuten kuvan ilmeestä ja otsikosta voi päätellä, puserosta tuli vallan mieluinen. Ohjekin oli hyvä, joten suosittelen lämpimästi.

Mitäs sinä olet neulonut viime päivinä? Minulla on puikoilla Kehäkukka-lapaset ja enää peukkuja vailla. Nyt taidan neuloa ne valmiiksi.

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa sinulle!

Toivottaa
Hepsi