perjantai 27. toukokuuta 2016

Todistettavasti

Todistettavasti olen neulonut useampana päivänä tätä kauan tauolla ollutta huivia, jonka lupasin valmistuvan juhannukseksi. En tiiä, kuinka käy...

https://c2.staticflickr.com/8/7404/27291107245_cf90ed79dc_b.jpg
Ihan mukavahan tätä on neuloa, vaikka siihen pitääkin vähän tarkemmin keskittyä. Mallineule ei ole vaikea, mutta asian tekee vähän hankalammaksi se, että neulon kaksinkertaisella hyvin ohuella langalla. Pitää olla tarkkana, että molemmat langat kulkevat mukana. Lisäksi lanka ei riitä ohjeen kokoiseen huiviin eikä sitä taida saada mistään lisää. Tästä tulee siis sen kokoinen kuin tulee. 

Loman alkamiseen on enää viikko, jippii! Olen järjestänyt itselleni loman ajaksi lisää neulottavaa, sillä ensimmäistä kertaa ilmoittauduin Tour-de Sock kisaan. Olen kyllä sellaisessa rennossa "Muut neuloo" -ryhmässä, joten ei tarvitse hiki hatussa neuloa, mutta ehkä sitä silti innostuu. Kisassa julkaistaan 10 päivän välein aina uusi sukkaohje, 6 kappaletta yhteensä, ja sitten kisaajat kilpailevat siitä, kuka neuloo sukkansa nopeimmin. Tällä hetkellä kisassa näyttäisi olevan yli 1000 neulojaa ympäri maailmaa ja ilmoittautumisaikaa on vielä vähän jäljellä!! Minä en aio ottaa tätä mitenkään tosissani, eikä ole aikaakaan, kun on muutakin neulottavaa. Ohjeet ovat edellisinä vuosina olleet tosi kivoja, toivottavasti ovat nytkin.

Aktiivisesti kesken ovat tällä hetkellä huivin lisäksi se villatakki ja yhdet kesäsukat, jotka pitää saada valmiiksi tiistaihin mennessä. Silloin nimittäin julkaistaan eka kisaohje, ja haluan ainakin aloittaa sen ekan parin heti. Ohjeissa on myös yksi pari, joihin neulotaan helmiä. Sitä en ole koskaan vielä tehnyt eikä minulla ole helmiäkään, joten sen ohjeen saatan jättää väliin... ehkä...

Tässä vielä kuva ekaluokkalaisten tämänvuotisista äitienpäiväkorteista. Teimme ne silkkipaperimaalauksella, ja minusta niistä tuli kerrassaan upeita!

 Mukavaa toukokuun viimeistä viikonloppua!

toivottelee
Hepsi

maanantai 23. toukokuuta 2016

Aina niin tarpeelliset

Eli ihan vaan perussukat, mutta tyttärelle, tosi tarpeeseen.

https://c2.staticflickr.com/8/7388/27163694836_71ffeaf221_b.jpg
Malli: Perussukka omin nuotein, Ravelryssa
Lanka: Regia 4-fädig Color, väri 3653 Star Night,
75% villa, 25% nylon, 210 m/500 g 

Puikot: pyöröt nro 2,25
Koko: 39-40
Menekki: 92 g

Aloitettu varpaista
https://c2.staticflickr.com/8/7788/26592234383_60ef3e748f_b.jpg
 Ihan siis vaan tavalliset sukat itseraidoittuvasta langasta, taattua Regia-laatua. Mutta, mutta. Neuloin sukat omilta keriltään, jotka olivat samaa väriä ja samaa värjäyserää. Silti niissä on eri sävyt. Lanka on vanhaa, ostettu jo v. 2009 paikallisesta Anttilasta. Eipä tuo nyt käytössä haittaa mitään, mutta näinkin näköjään saattaa käydä. Ehkäpä vyötteet ovat menneet sekaisin. No, hyvät sukat tuli kuitenkin.

https://c2.staticflickr.com/8/7478/27128231951_da93805d35_c.jpg
Viikonloppuna tuli harrastettua kotiseutumatkailua sillä lailla pienessä määrin. Lauantaina kävimme vain keskustassa, jossa oli kaikenlaista happeningiä. Meitä kiinnosti eniten maaseutumarkkinat Raatihuoneentorilla.
https://c2.staticflickr.com/8/7774/26923718270_a277c654b7_c.jpg
 Muutamia arpoja ostin huonolla menestyksellä. No voitin minä sentään Aku Ankan taskukirjan. Sitten bongasin värjäämätöntä, niin kaunista suomenlampaan villalankaa. Pakkohan sitä oli ostaa pari vyyhtiä, kun myyjäkin oli puolituttu.

https://c2.staticflickr.com/8/7751/26923720410_d3dfff4eb5_c.jpg
Aika näyttää, mitä näistä joskus syntyy. Minulla on pari vyyhtiä ennestään, ei saman lammastilan mutta samanpaksuista, joten sopivat hyvin samaan projektiin.

Lopuksi pääsin vielä silittämään suloisia vuohia, joita pikkuoppilaani hoivaili.

https://c2.staticflickr.com/8/7618/26922566030_5d56e27aaf_c.jpg
Kaiken kaikkiaan mukava lauantai. Sunnuntaina kävimme naapurikaupungissa, mutta siitä ehkä sitten seuraavalla kerralla. 

Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

toivottelee
Hepsi

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kesätopit

Edit: Yksi kuva lisätty!
Pikkutytöt saivat tänään lahjansa, joten voin näyttää teillekin, mitä innostuin neulomaan yksi ja neljä vuotta täyttäneille siskoksille, kummipoikani suloisille tyttärille.

https://c2.staticflickr.com/8/7195/26410622833_aa6db7d817_c.jpg
Malli: Boysenberry Jam, maksullinen ohje Ravelryssa,
siellä eka ja toka
Lanka:
Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK,
värit 153 koralli ja 135 sininen,
80% bambu, 20% villa, 96 m/50 g 

Puikot: pyöröt nro 4
Koko: 12 kk, suurempi neulottu pitemmäksi
Menekki: 132 g ja 101 g
Fiilis: Yes!
https://c2.staticflickr.com/8/7462/26980884456_4bb4be601b_c.jpg
Ravelryssa tämä ohje sattui silmääni, ja hoksasin, että aikakin riittää ainakin yhden topin neulomiseen ja sopivaa lankaakin löytyi, joten siitä vaan työ puikoille. Neuloin ensin tämän korallin version ajatuksena, että tämä olisi sille yksivuotiaalle. Kävin sitten vähän mittaamassa tyttöjä ja totesin, että tytöille sopii sama koko leveyden puolesta. Niinpä tästä ekasta tulikin sitten 4-vuotiaalle sopiva, kun lankaakin oli riittävästi.

https://c2.staticflickr.com/8/7058/26410605413_30db415849_c.jpg
Sinistä lankaa ei ollut yhtä paljon, joten piti vähän raidoittaa tuolla korallilla. Aika sopivasti osasin, sillä lanka riitti juuri ja juuri, vain reilu metri jäi jäljelle. Kun olin aloittanut toisen kerän, huomasin vasta useita kerroksia neulottuani, että kerät olivat eri värjäyserää. Ero näkyy aika selvästi, mutta sille ei mahtanut mitään. Nettikaupoista ei löytynyt enää koko sävyä eikä lisää lankaa ollut. Toivottavasti ero haalenee pesuissa.

https://c2.staticflickr.com/8/7378/26920187082_6fc39fd7bd_c.jpg
Lanka on aivan ihanaa, niin pehmeää! Ainoa miinus tulee muutamasta solmusta, niistä en tykkää. Tästä sinisestä olen aiemmin neulonut yhden pikkuboleron.

https://c2.staticflickr.com/8/7786/26980877866_e39cbdba2b_z.jpg
Ohjekin oli hyvä. Ainoastaan yhtä kohtaa minä en ekaa neuloessani ymmärtänyt, toisessa taas en voinut käsittää, miksen hoksannut. Kun kaarrokkeen jälkeen piti lisätä muutamia silmukoita tuohon eteen, niin tässä ekassa lisäilin ne seuraavilla kerroksilla, kun ne olisi tietysti pitänyt lisätä kaikki heti siinä ekalla. Ajattelin vaan, että olipa vähän hassusti selitetty ohjeessa, mutta hassuus olikin minun ymmärryksessäni. No eipä se valmiissa työssä haittaa.

https://c2.staticflickr.com/8/7565/26410620743_53939a41a4.jpg
Napit löytyivät omasta nappilootasta, ja ne ovat molemmissa topeissa samanlaiset. 
Näitä toppeja oli mukava neuloa, ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti tästä kesästä tulee sen verran lämmin että näillä on käyttöä. Ekavuotiaalta sain jo aivan ihanan kiitoskuvan.

https://c2.staticflickr.com/8/7796/26419741663_62f398079a_o.jpg
Sopivalta näyttää! Kunhan saan 4-vuotiaaltakin, niin lisään sen vielä tähän. 

https://c2.staticflickr.com/8/7083/26936100952_e6e0f8f9c9_b.jpg
Kuten peukku kertoo, just sopiva tämäkin!

Nyt sitten uusiin haasteisiin, tai vanhoihin. Villatakki on siinä vaiheessa, että pitäisi päättää sopiva pituus. Yhdet sukat on kesken ja Esikon huivi, jonka aion saada valmiiksi viimeistään juhannukseksi. Huh, nyt se on julkisesti luvattu.

Heleätä helluntaita juuri sinulle!

toivottelee
Hepsi

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Hiljaista

Hiljaista on ollut blogissa. Neulonut olen kuitenkin, vaikkei mitään valmista olekaan vielä näyttää. Itse asiassa yksi juttu on kyllä valmis, mutta se täytyy vielä pitää vähän aikaa piilossa. Toinen lähes samanlainen on tuloillaan, esittelen ne sitten samaan aikaan.

Vappuviikonloppua olemme viettäneet rauhallisesti kotona. Kuopus muutti perjantaina omineen asumaan kaveriltaan vapautuneeseen asuntoon, joten olemme nyt kesänkin kahdestaan, mies ja minä. Onneksi nuo pojat sentään asuvat niin lähellä, että pääsevät käymään usein.

Perjantaina kävin vähän tutkimassa kevään edistymistä pihalla ja nappasin muutamia kuvia. Kyllä siellä jotain tapahtuu.

https://c2.staticflickr.com/2/1662/26480436990_b228721681_b.jpg
 Tarkoitukseni on pikku hiljaa luopua perennoista ja istutella helppohoitoisempia pensaita tilalle. Eilen satoi täällä koko päivän. Onneksi tänään oli poutaa, ja pääsin siistimään ne vielä olemassa olevat perennapenkit. 

Ensi keskiviikkona neulotaan taas Raati Cafe Kanelissa, tervetuloa mukaan joukkoon! Jospa jatkaisin taas neulomista, mutta sitä ennen laitan vielä pari kuvaa töissä valmistuneista ihanista töistä. Ensin huolella suunniteltu esiliina, jonka valmistuminen viivästyi hieman mustaa satiininauhaa odotellessa.

https://c2.staticflickr.com/2/1618/26592938786_4e2b81f5fe_z.jpg
 Ja sitten ekaluokkalaisten hiirulaiset, jotka selvästi odottavat jo kesää ja aurinkoa.


Mukavaa toukokuuta sinulle!

toivottelee
Hepsi