maanantai 30. marraskuuta 2020

Sukat ystävälle nro 2

Neuloin keväällä polvisukat ystävälle hänen tuomistaan langoista. Koska lankoja oli riittävästi, niin lupasin syksyllä neuloa toiset. 


Malli:  Joulukalenterisukat 2018, Niina Laitinen
Ilmaisohje Facebookissa
Langat:
  Novita 7 veljestä, värit 563 Syklaami, 582 Wine ja luonnonvalkoinen
Puikot
: 
pyöröt nro 3 ja 3½
Koko:  normaali pohje, 38
Menekki:  190 g
Varresta varpaisiin lähes ohjeen mukaan 


 
Halusin nyt neuloa ihan kunnolliset kirjoneulesukat, koska ne ensimmäiset olivat vain osittain sellaiset. Malliksi valitsin jo kerran neulomani Joulukalenterisukat vuosimallia 2018. Ystävällä on hieman sorjemmat sääret kuin minulla, joten normaalilla pohkeella mentiin tällä kertaa.
 

Vähän jo jossain vaiheessa pelkäsin sukista tulevan liian pienet, mutta taisivat olla ihan sopivat. Mitään muita muokkauksia en tällä kertaa ohjeeseen tehnyt kuin sen, että varrensuun palmikkojoustimen neuloin puoli numeroa pienemmillä puikoilla ja teräosassa kirjoneuleen jälkeen neuloin neljä yksiväristä kerrosta ennen kärkikavennuksia.
 
 
Kavennuksena käytinkin pitkästä aikaa sädekavennusta, ja sepä näyttääkin mukavalta. Jalkaanhan se istuu ehkä parhaiten. 
 

Näitä sukkia oli mukava neuloa, ja seiskaveikkakin tuntui soljuvan puikoilla ihan kivasti. Huomennahan alkaisi tämän vuoden joulukalenterisukkien yhteisneulonta Facebookissa. Polvisukissa on tarkoitus käyttää tällä kertaa vain kahta väriä, joita en vielä ole valinnut. Mutta enköhän minä saa ne päätettyä viimeistään huomenna.
 
 Aiotko sinä osallistua Niinan järjestämään sukka-KAL:iin tänä vuonna?
 
Tunnelmallista adventtiaikaa sinulle ja yritähän pysyä terveenä!
 
T: Hepsi 

torstai 12. marraskuuta 2020

Koronan jälkeen Aitooseen

 Tuolla nimellä loin näistä sukista projektin Ravelryyn toukokuun viimeisenä lauantaina. Silloin oltiin siinä tilanteessa, että korona oli vähän rauhoittunut ja uskallettiin taas paremmin liikkua. Nythän tuntuu, että jäädäkseen se mokoma on tullut... Joka tapauksessa sukat viimein valmistuivat lokakuussa.

Malli:  Perussukat varpaista varteen omin nuotein
Langat:
  Austermann Step, väri 359
Puikot
: 
pyöröt nro 2,25
Koko:  45
Menekki:  89 g
Varresta varpaisiin muutamin muokkauksin
74 silmukkaa
 

Langan väri on taas sellainen, että sitä on vaikea saada kuvissa näkymään oikeana tai samanlaisena kuin silmä sen näkee. Kaunis se on joka tapauksessa.

Omalle miehelleni, herkkähipiäiselle, nämä neuloin. Uskon, että tämä lanka ei kutita hänen nilkkojaan. Tarkoitukseni oli neuloa ihan perusukat ilman mitään krumeluureja, mutta liian tylsältähän se alkoi tuntua. Neuloin sitten ihan satunnaisesti tuollaisia kaapelinpätkiä sinne sun tänne. Nyt kun kuvia katson, niin ajattelen, että olisihan niitä voinut olla vähän vähemmänkin.


Kantalappuun neuloin taas vahvennettua neulosta ja aloitin sen myös kantapohjassa samaan aikaan kiilalevennysten kanssa.


Toivottavasti nämä sukat kestävät pitempään kuin parit edelliset. Aika kova sukankuluttaja tuo mieheni on... 
 
Kuinkas kauan teillä sukat kestävät ehjinä?

Torstaiterkuin
Hepsi
 

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Toukokuun Tyynet

 Tyynejä tulee edelleen virkattua. Nämä molemmat ovat valmistuneet jo toukokuussa, mutta eivät ole vielä olleet blogissa esillä.


Malli: Tyyne-patalappu, Tintti Hohti
Lanka: Vanhoja puuvillalankoja, ainakin
Rowan Lenpur Linen ja Online Linie 107 Supersoft 01

Koukku:  nro 3
Koko: noin 22 cm x 22 cm
Menekki: 65 + 38 g
Tyynet nro 35 ja 36
Ravelryssa
 
Tämä pari meni viime viikolla pikkulahjaksi ystävälle. Sopivat mielestäni hyvin yhteen.
 


Käsityörintamalla on muuten ollut vähän hiljaista. Lämpötilapeitto on ihan ajan tasalla, ja yhdet miesten sukat ovat valmistuneet sekä toiset tekeillä. Pari Tyyneäkin odottaa postaustaan. Tänään aloitin kirjoneulepolvisukat, joita aion nyt aktiivisesti neuloa.

 Eilen haravoimme pihalla ja laitoin muutaman callunan talvikoristeeksi. Pöllöllä on tänä vuonna tällainen tyyli.


Mitäs sinulla on nyt puikoilla tai koukulla?

Hyvää sunnuntain jatkoa ja leppoisaa lomaa kaikille syyslomailijoille!
 
Toivottelee
Hepsi

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Kehäkukkalapaset

Pitkästä aikaa tuli neulottua lapaset.

 Malli:  Kehäkukkalapaset, Niina Laitinen
KAL-yhteisneulonta Facebookissa,
järjestäjänä Taito Etelä-Pohjanmaa
Langat:  Cascade 220,
värit 8401 Silver Gray ja 8505 White
Puikot:  Pyöröt nro 3 ja 3½
Koko:  nainen
Menekki:  83 g
Ravelryssa
 
Ohje julkaistiin taas päivittäin pienissä pätkissä ja kumpaakin lapasta neulottiin yhtä aikaa tai vuorotellen. Tällä tavalla neuloen työ valmistuu vähän kuin itsestään. 
 
Langaksi pengoin varastoistani miehen Riddarista ylijäänyttä vanhaa kunnon Cascadea. Se on aika mukavan pehmeää käsiä vasten.

 
Nämä taisivat olla ensimmäiset Niinan ohjeella neulomani lapaset ja koko osoittautui hieman naftiksi, etenkin peukalo. Niinpä vaihdoin muutamia kerroksia kirjoneuletta neulottuani puikot puolta kokoa suuremmiksi. Peukaloon poimin ja lisäsin 4 ylimääräistä silmukkaa ja sain näin juuri ja juuri sopivat peukut. Pituutta neuloin myös lisää sekä peukaloihin että sormiin.
 
 
Oikein mukava näitä oli neuloa, lahjaksi menevät. Kirjoneulekuvio on kaunis ja lapasista tuli lämpimät. Jos joskus neulon toiset, lisään jo peukalokiilaan muutamia silmukoita.

 Osallistuitko sinä tähän KALiin ja neulotko sinä lapasia mielelläsi?
Mukavaa sunnuntain jatkoa sinulle!
 
Toivottelee
Hepsi

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Ensi kesän suosikkipuseroni

 No nyt pitää näköjään opetella tämä uusi Blogger, koska enää en pystynyt vaihtamaan vanhaan. Eniten ehkä harmittaa se, että vanha tuttu Trebuchet-fontti ei toimi. Se on kyllä tuolla luettelossa, mutta valitsemalla sen tulee vallan jotain muuta. Kokeillaan tällä kertaa Source Sans Prota. 

Ja nyt asiaan. Ensi kesän suosikkipuseroni on valmistunut.


 Malli:  Keep Me Tee, Jennifer Wood
Maksullinen ohje Ravelryssa
Langat:
  Koukuttamo Hehku Singles,
värit Onnenpäivät ja Denim
Puikot
: 
Pyöröt nro 2½ ja 3

Koko:  121 cm
Menekki:  272 g
Lisää kuvia
Ravelryssa

Olen tämän mallin bongannut ja lisännyt suosikkeihini Ravelryssa viime vuonna kesäkuussa, ja ajatuksena oli, että Neulefestareilta ostan tähän langat. Ja niinhän minä ostin, ihanaa Koukuttamon Hehkua, jossa on 70% merinoa ja loput silkkiä. Valmis neule on mukavan laskeutuva ja pehmeä, kiiltoakin löytyy.

Mallissa minua kiinnosti mielenkiintoinen rakenne ja helman pitsineule. Pääntiessä vähän mietitytti se, että etu- ja takakappale ovat täsmälleen samanlaisia ja arvelutti laskeutuuko pääntie selästä liian alas. Olinkin jo tehnyt suunnitelmia, miten tuon korjaan, mutta ihan kivaltahan se näyttääkin ja sopii kesäpuseroon vallan hyvin.
 

Helmaan neulottiin ennen pitsiä pieni pätkä kirjoneuletta, josta sävy vaihtui pitsiin tummemmaksi.



Hihansuut tein erilailla kuin ohjeessa. Neuloin niihin joustinneuletta, koska en tykännyt siitä, että reuna rullaantui. Nyt ne on hyvät.
 

Viimeistelyn tein tuttuun tapaan, joksikin aikaa kylpyyn veteen, jossa pikkuisen hajustamatonta huuhteluainetta, sitten rullaus pyyhkeiden välissä ja levittäminen ilman pingotusta kuivien pyyhkeiden päälle kuivumaan vieraskamarin sohvalle. 

Kuten kuvan ilmeestä ja otsikosta voi päätellä, puserosta tuli vallan mieluinen. Ohjekin oli hyvä, joten suosittelen lämpimästi.

Mitäs sinä olet neulonut viime päivinä? Minulla on puikoilla Kehäkukka-lapaset ja enää peukkuja vailla. Nyt taidan neuloa ne valmiiksi.

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa sinulle!

Toivottaa
Hepsi

lauantai 5. syyskuuta 2020

Toivola MKAL

Nyt on niin pitkä aika edellisestä postauksesta, että osaankohan minä enää... Onneksi minulla on vielä käytössä vanha blogger, uuteen en ole oikein tyytyväinen, ainakaan vielä.

Minulla on viimein myös jotain uutta esiteltävänä, kas tässä!

https://live.staticflickr.com/65535/50285622812_af97740728_z.jpg

 Malli: Toivola MKAL, Tiina Huhtaniemi
Maksullinen ohje Ravelryssa
Langat:
Hopeasäie Gold, väri Kajala Pink, Villa Mokka Mokkasukka, väri Kiiminki, Austermann Step Classic, väri 1001 valkoinen ja Handu perussukkalanka, hempeä vaaleanpunainen

Puikot
:
Chiao Goo Red Lace pyöröt nro 4

Koko: 190 x 90 cm
Menekki: 214 g
Lisää kuvia Ravelryssa

https://live.staticflickr.com/65535/50284789853_5d404453bc_c.jpg

Mysteerineulonnoissa on aina se juttu, että koskaan et voi tietää, mitä sieltä tulee ja miten valitsemasi värit lopulta yhteen sopivat. Varastolangoilla mentiin, eikö valinat ollut helppoa tälläkään kertaa.

Tässä valitsin aloitukseen pinkin langan, sitä ja sinistä minulla oli varmasti tarpeeksi. Sen sijaan tiesin valkoisen langan loppuvan kesken ja otin sen jatkeeksi handulaisen melkein valkoisen. Ajattelin, että eroa ei kuitenkaan huomaa vaan se hukkuu toisten värien sekaan. Kuinkas sitten kävikään. Lopussa pitikin jatkaa pelkällä valkoisella jonkun matkaa, joten selvä raitahan siihen sitten tuli.

https://live.staticflickr.com/65535/50285622732_1cf137190d_b.jpg

Vaan haitanneeko se sitten kuitenkaan, jospa vain ajattelisi, että just noin minä sen tarkoitinkin!

Päättelyreunaan neulottiin söpöt nirkot, jotka ensin meinasin jättää pois. Onneksi en jättänyt, koska nehän sopivat tuohon kuin nenä päähän. 

https://live.staticflickr.com/65535/50284790113_c0c7c56968_b.jpg

Mallineuleet olivat kaikki kivoja tässä huivissa ja myös helppoja neuloa. Kiva että oli välillä pitsiäkin ja ainaoikeaa.
 
Jotenkin nämä mysteerineulonnat minua kiehtovat, kun niihin aika usein mukaan lähden. Onhan se vähän kuin avaisi joulukalenterin luukkuja ja odottaisi aina jo etukäteen yllätystä. Hyvä siis että tarjoavatkin yllätyksiä, mysteerit.

https://live.staticflickr.com/65535/50285467326_97de27d002_b.jpg

Oikein kivan huivin Titityyn Tiina suunnitteli, kiitos! Olisin niin mielelläni tämän jo harteilleni napannut, mutta ajattelin antaa tämän lahjaksi, joten piti malttaa mieleni. Niin kiva tätä oli kuitenkin neuloa, että tiedä häntä vaikka neuloisin joskus toisenkin. Olitkos sinä mukana tässä kalissa?

https://live.staticflickr.com/65535/50285622967_a4134ee951_c.jpg

Mukavaa lauantain ja viikonlopun jatkoa sinulle!
Minä aion jatkaa sitä ensin Oriflame-virtuaaliseminaarilla ja sitten Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelua seuraten, samalla tietty neuloen. Mitä suunnitelmia sinulla on?


Terveisin
Hepsi 

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Jonkunlaiset JonSukat

Eräs vanha ystäväni kysyi keväällä, neulonko minä sukkia tilauksesta. No en minä neulo, alkaa tuntua työltä sellainen, mutta saatan minä ystävälle neuloa kauniista pyynnöstä. Hänellä oli langatkin valmiina. Niin syntyivät nämä sukat.

https://live.staticflickr.com/65535/49980904883_15a6da8889_c.jpg

Malli: Pitkät Jonsukat, Jonna Maria Nordström
Ilmaisohje löytyy Facebookista
Langat:
Novita 7 veljestä, värit 553 Fuksia, 582 Wine ja luonnonvalkoinen

Puikot
:
pyöröt nro 3½ ja 4 (vain ekassa kirjoneulekuviossa)

Koko: 38, alussa 60 s -> 68 s
Menekki: 188 g
Varresta varpaisiin muutamin muokkauksin

Muokkaukset Ravelryssa

https://live.staticflickr.com/65535/49981433446_f7df19831f_c.jpg

 Sukkien pyytäjä ei antanut minulle muuta toivomusta kuin polvipituiset kirjavat sukat. Malliksi valitsin Jonsukat, koska olin tilannut "Jonsukat, Villasukkarakkautta" -kirjan enkä ollut neulonut vielä yksiäkään Jonsukkia. Niitä kun ovat toiset neulojat kovasti viime aikoina neuloneet.

https://live.staticflickr.com/65535/49980904518_6e71bb7ee8_c.jpg

Vaikkei tässä ohjeessa mitään ihmeellistä olekaan, kautta aikojenhan on neulottu raitasukkia, joissa on myös kirjoneuletta, oli tämän mukaan tosi mukava ja helppo neuloa. Kaikki täsmäsi tosi hyvin, tai melkein kaikki. Olisin kovin mielelläni neulonut nilkkaan myös palmikkoresoria, mutta silloin sukista olisi tullut auttamattomasti liian pitkät. Seuraavaa paria muokkaan ehkä niin, että saan sen tehtyä. Kyllä, ihan varmasti neulon näitä lisää, vähän erilaisilla kirjoneuleraidoilla.

https://live.staticflickr.com/65535/49980904613_4802d1ff10_c.jpg

Ystäväni tuomia lankojakin jäi vielä toiseen polvisukkapariin, jotka hänelle neulon viimeistään syksyllä.

Oletko sinä neulonut Jonsukat tai jopa useammat? Ja oletko jaksanut neuloa myös näillä helteillä? Minä en oikein ole, mutta ehkä se taas tästä alkaa vilkastumaan.

Mukavaa alkavaa, ehkä vähän vähemmän helteistä, viikkoa sinulle!

Toivottelee
Hepsi

lauantai 30. toukokuuta 2020

Tämän kevään äitienpäiväsukat

Tänäkin vuonna halusin osallistua Niina Laitisen äitienpäiväsukkien yhteisneulontaan. On niin kivaa aina odottaa päivän kerroksia ja neuloa ne useimmiten saman tien. Näin sukat valmistuvat vähän kuin itsestään.

https://live.staticflickr.com/65535/49947880503_558849a51a_c.jpg

Malli: Äitienpäiväsukat 2020, Niina Laitinen
Ilmaisohje mysteerineulontana Facebookissa
Langat:
Novita 7 veljestä, värit 43 Kivi ja 47 Jäkälä, sekä Menita Lauri sukkalanka, väri 303
Puikot: pyöröt nro 3 ja 3½
Koko: 40, alussa 66 s
Menekki: 186 g
Varresta varpaisiin muutamin muokkauksin
Muokkaukset Ravelryssa
 
https://live.staticflickr.com/65535/49948670807_ed76eaa3cf_c.jpg
 
Minulla ei ollut kuin yksi kerä harmaata seiskaveikkaa, ja niinhän siinä kävi, ettei se riittänyt. Luulin, että minulla olisi jotain jämiä suunnilleen samaa sävyä, mutta ei tainnut ollakaan tai sitten ne ovat hyvässä piilossa. Piti sitten jatkaa sukkia selvästi eri sävyillä. Pidän sukat itse, joten se ei haittaa.

https://live.staticflickr.com/65535/49947880418_3b280f3974_c.jpg

Niinan polvipituisissa sukissa varren kerrosmäärä ei jostain syystä riitä minulle milloinkaan. Näihin sukkiin neuloin varteen 14 ylimääräistä kerrosta, kärkeen riitti vain 4 ennen kavennuksia.

https://live.staticflickr.com/65535/49948379431_4cac2b602d_c.jpg

Olihan näitä taas erittäin kiva neuloa, kun pitsikuviot ja palmikot kulkevat niin kauniisti pitkin sukkaa. Pysyy mielenkiinto yllä, kun jatkuvasti jotain uutta tapahtuu. Niinan ohjeet ja kaaviot ovat minusta myös niin selkeitä, että niitä on helppo seurata. Pari pientä virhettä kaavioissa oli, omiin tallentamiini ne korjasin. En tiedä, onko korjattu alkuperäisiin.

Jotta minulla seuraaviin polvisukkiin olisi riittävästi seiskaveikkaa, piipahdin nettiostoksilla Novitalla. Hups.

https://live.staticflickr.com/65535/49948673867_94430ec277_b.jpg

Onko sinun lankavarastosi kasvanut viime aikoina?

Mukavaa toukokuun viimeistä viikonloppua ja onnea uusille ylioppilaille ja kaikille valmistuneille sekä hyvää lomaa lomansa aloittaville! 🦋🐞

Toivottelee
Hepsi

lauantai 23. toukokuuta 2020

Bambusukat, koska pehmeet

Olen joskus, yli kymmenen vuotta sitten, neulonut esikoiseni ystävälle villasukat bambusekoitelangasta. Hän on tykännyt niistä kovasti ja saanut vasta nyt ne kulutettua puhki. Toivomus tuli siis uudesta, yhtä pehmeästä parista.
 
https://live.staticflickr.com/65535/49922407566_f6226a3b3e_c.jpg
 
Ohje: Perussukat lisättynä parilla pikkupalmikolla,
varpaista varteen, omin nuotein
Lanka:
Hot Socks Rubin, väri 6
Puikot
:
ChiaoGoo Red Lace pyöröt 2,25

Koko: 39-40, 62 s
Menekki: 61 g
Kenelle: Esikon ystävälle

Ravelryssa
 
https://live.staticflickr.com/65535/49922712017_f6742376df_b.jpg
 
Ihan vaan pelkkää oikeaa en malttanut neuloa, vaikka lanka kyllä muodostaakin minusta ihan kauniit raidat ja kuviot ihan itsestään.

https://live.staticflickr.com/65535/49921890133_bd57cf6967_b.jpg

Näiden sukkien vuoksi tilasin lankaa Anjalinilta, vähän useammankin kerän samalla. Tämä lanka onkin vallan ihanan pehmeää, onhan siinä bambun lisäksi myös merinoa. 

https://live.staticflickr.com/65535/49922407431_8c5ca3f919_c.jpg

Sukat odottavat vielä toimitustaan koronan takia, koska sukkien saaja asuu Uudellamaalla. Kuulemma ei tarvitse postitse lähettää, vaan odotetaan kesää.

Kotkan Kukkalikasta pääsiäislauantaina tilatut ja suoraan kotiovelle toimitetut isot narsissit ovat muuten jaksaneet kukkia upeasti ihan tähän asti. Eilen pistin ne multaan toiveena ensi kevään kukkasato, mutta saas nähdä, kuinka käy. 👍

Mukavaa, aurinkoista viikonlopun jatkoa! 

Toivottelee
Hepsi
 
ps. Jos et tiedä, mitä tänään illalla tekisit, niin siirrypä iltaseitsemältä Haminan kaupungin YouTube-kanavalle veloituksetta seuraamaan upeaa Antti Tuurin teokseen perustuvaa Taivaanraapijat-musikaalia. Kävin sen livenä Bastionissa katsomassa ja nyt aion nauttia siitä uudestaan mukavasti kotisohvalla. 💓

lauantai 16. toukokuuta 2020

Vaihteeksi ainakin pari Tyyneä

Kaksi Tyyneä on taas valmistunut ja siis jonkin verran puuvillalankoja saatu taas kulutettua. Mistä niitä lieneekään kertynyt niin paljon, kun en muista edes, milloin olisin sellaisia viimeksi ostanut.

https://live.staticflickr.com/65535/49873796337_3a3418818b_b.jpg
 
Malli: Tyyne-patalappu, Tintti Hohti
Lanka: vanhoja puuvillalankoja, ainakin Mandarin Petit, Novita Luxus Cotton, ONline Linie Supersoft Ja Coats Säästökerä
Koukku
: 
nro 3
Koko: noin 22 cm x 22 cm
Menekki: 55 + 48 g
Tyynet nro 33 ja 34
Ravelryssa
 
Ensin valmistui tämä puna-valkoinen Tyyne, josta tykkään kovasti.
 
https://live.staticflickr.com/65535/49730798883_75c8f5b309_b.jpg
 
Ja seuraavaksi tämä vähän kirjavampi, johon piti ottaa lopussa mukaan vielä sininenkin lanka edellisten loppuessa.

https://live.staticflickr.com/65535/49872952883_dd24cd76ce_b.jpg

Kai sekin jollekin kelpaa kirjavuudestaan huolimatta. Nämä Tyynet ovatkin sen vuoksi niin mukavia virkata, kun niihin saa upotettua jämälankoja vallan kiitettävästi ja yleensä aina lopputulos yllättää iloisesti. Kesken kerroksen ei kuitenkaan kannata väriä vaihtaa. Senkin olen joskus tehnyt, mutta en suosittele.

https://live.staticflickr.com/65535/49873485981_551850c515_b.jpg

Jokos sinä olet virkannut edes yhden Tyynen?

Lämpötilapeitto näytti huhtikuun jälkeen tällaiselta. Simukkamerkit näyttävät kuukauden vaihtumisen.

https://live.staticflickr.com/65535/49873961462_040b354e68_b.jpg

Huhtikuussa uusina väreinä tulivat mukaan marjapuuro ja vihreä, mutta näkyy siellä vielä paljon sinistäkin. Aika kolea oli huhtikuu muutamaa lämmintä päivää lukuunottamatta.

Nyt minulla onkin peiton lisäksi kolme työtä puikoilla, kesäpusero, miesten sukat ja vielä elämäni ensimmäiset JonSukatkin. Siinä riittää puuhaa lähipäiviksi tai oikeastaan viikoiksi. Neulotko sinä yhden työn kerrallaan valmiiksi vai onko sinullakin monta keskeneräistä vuoroaan odottamassa?

Mukavaa viikonlopun jatkoa ja hyvää vointia sinulle!

Toivottaa
Hepsi

lauantai 9. toukokuuta 2020

Käpälämäki-sukat

Aurinkoisen lauantaipäivän kunniaksi esittelyssä lähes yhtä aurinkoiset sukat.

https://live.staticflickr.com/65535/49850199078_5ca4d694bc_c.jpg

Ohje: Perussukat varpaista varteen omin nuotein
Lanka:
Regia 6-fädig, väri 1125
Puikot
:
ChiaoGoo Red Lace pyöröt 2½

Koko: 40, 58 s
Menekki: 104 g
Kenelle: Lahjalaatikkoon

Ravelryssa


https://live.staticflickr.com/65535/49850733916_10b0458fc7_b.jpg

Nimesin nämä sukat Käpälämäki-sukiksi sen vuoksi, että aloitin nämä helmikuussa Pyhällä ollessamme ja mökkialueemme nimi oli Käpälämäki. 

https://live.staticflickr.com/65535/49850199458_abb9b3a51a_b.jpg

Lanka oli oikein mukavaa neulottavaa, olen sen ostanut paikallisesta ihanasta Käsityöliike Maijukasta. Värit ovat minusta oikein mukavan aurinkoiset, sellaiset joista tulee hyvä mieli.
Kantapään muotoilut tein taas varjosilmukoilla, kuten olen jo vuosia tehnyt, ja kantalapun toisen reunan viimeiset silmukat kavennuksineen pakittamalla. Näin saan kantapäästä siistin.

https://live.staticflickr.com/65535/49850199298_47a4615c04_c.jpg

Pitkästä aikaa tuli siis neulottua ihan perussukat ilman mitään krumeluureja tai edes palkkiraitoja. Oikeastaan aina pitäisikin olla yhdet sellaiset tekeillä, koska niitä voi neuloa missä vain. Nyt minulla on kylläkin puikoilla kesäpaita, jonka neulominen on ainakin alussa ihan vaan pelkkää oikeaa + muutamia lisäyksiä joka toisella kerroksella Helppoa sekin.

Oikein hyvää ja ehkä tänä vuonna vähän erilaista äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille! 🌹
Miten aiotte sen viettää?

Terveisin
Hepsi