tiistai 2. helmikuuta 2021

Vuoden 2020 lämpötilapeitto

 Viime vuonnakin neuloin lämpötilapeiton, ja tällainen siitä tuli tällä kertaa. Vasemmalta oikealle tammikuusta joulukuuhun. silmukkamerkit näyttävät kuukauden vaihtumisen.


Malli:  Siksakkia omin nuotein
Langat:  Erilaisia ja eripaksuisia jämälankoja, puhdasta villaa ja villasekoitetta
Puikot:  HiyaHiya metallipyöröt pituus 150 cm, nro 4
Koko:  120 x 190 cm
Menekki:  noin 1,6 kg
282 s, aloitettu virkkausaloituksella
Lisää Ravelryssa


Tämä on jo kolmas lämpötilapeittoni ja vähän samalla lailla tehty kuin ensimmäinen. Alunperin sain idean Facebookista ja innostuinkin sitten toden teolla, koska olen aloittanut jo tämänvuotisenkin peiton. Näihin saa hyvin uppoamaan kaikenlaisia jämälankoja, joita minulla edelleen riittää.

Vaikka kyseessä on yhteisneulonta, on se hyvin vapaamuotoinen. Jokainen saa suunnitella oman peittonsa ihan omalla tavallaan. Ideana on vain, että joka päivä neulotaan/virkataan sen päivän lämpötilan mukaan ja neulominen kestää koko vuoden. Asteikon väreineen saa jokainen suunnitella itse. Seuraavassa kuvassa minun asteikkoni ja myös toteutuneet lämpötilat.


Kuten kuvasta huomaa, viime vuosi oli täällä etelärannikolla aika lämmin ja peräti viisi "kylmintä" väriä jäi vallan käyttämättä.

Lämpötilat merkitsin muistiin niin, että tammi-, helmi, maalis, marras- ja joulukuussa katsoin mittariin aamulla eli yritin tallentaa päivän kylmimmän lukeman, ja muina kuukausina taas lämpimimmän eli noin kahdelta iltapäivällä.



Neuloin ainaoikeaa 1-2 kerrosta päivässä niin, että värinvaihto tuli aina oikeaan reunaan. Langanpäät päättelin aina sitä mukaa, kun niitä tuli, joten lopussa ei ollut kuin muutama pätkä jäljellä. Kerroksen viimeisen silmukan otin aina nurin neulomatta, näin reunasta tuli siisti.



Koska käytin hyvinkin eripaksuisia lankoja lisäsin ja kaventelin silmukoita pitkin matkaa langan paksuuden mukaan.

Välillä olin useitakin päiviä jäljessä neulomisesta, mutta se ei haitannut, kun lämpötilat olivat muistissa.


Viimeiset kerrokset neuloin kuitenkin ihan aikataulussa vuoden viimeisenä päivänä ja päättelinkin silmukat silloin. Kuvat olen ottanut heti seuraavana päivänä eli tämän vuoden ensimmäisenä. Silloin meillä oli vasta hyvin vähän lunta, nyt on jo reilusti.

Tämä peitto menee Alppimaahan kuopukselle sen ekan kaveriksi, kun kuulemma tarvitsevat kaksi. Hyvä niin, että kelpaa. 💕


Oletko sinä neulonut lämpötilapeittoa tai oletko aikeissa neuloa?

Kyseleepi
Hepsi

11 kommenttia:

  1. Voi vitsi ku on taas kiva peitto. Ja mukavaa ku kelpaa ihan käyttöönkin ettei jää nurkkiin olemaan. Kivasti värit sointuu toisiinsa vaikka on niin erilaiset, eli hyvin olet värilämpöasteikon suunnitellut. Onneksi mulla ei ole noin paljoa jämälankoja että noin ison työn voisi saada aikaiseksi.
    Heleätä helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Juu hyvä on kun kelpaa, edellisvuoden peitto on vielä tallessa mulla.
      Jämälankoja tulee onneksi kaiken aikaa lisää. 😂

      Poista
  2. Kiva tuli tästäkin peitosta :)

    VastaaPoista
  3. Wau, miten ihana peitto! Ja käyttäjäkin jo tiedoosa, hyvä niin. Minä olen jo pitkään haaveillut tekeväni myös lämpötilapeiton, mutta aina se on vaan jäänyt. Hmh, jokohan nyt saisin sen aikaan, kun itselle olen suunnitellut uuden torkkupeiton tekoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena! Teepä ihmeessä sinäkin. Menneet lämpötilat saa netistä, jos et ole merkannut muistiin.

      Poista
  4. On kaunis peitto ja kiva juttu, kun menee heti käyttöön. Lämpötila-peittoa en ole tehnyt. Pitäisköhän joskus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iso Gnu! Tee ihmeessä. Siinä on jotain tosi koukuttavaa seurata lämpötiloja päivittäin.

      Poista
  5. En ole (vielä) koskaan tehnyt, mutta ajatus alkoi houkuttamaan. Varsinkin nyt, kun lämpötilat vaihtelevat kunnolla miinuksellakin. Kivan näköinen peitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stansta! Nyt onkin todella kiva neuloa peittoa, kun saa käyttää niitä pakkasvärejäkin.

      Poista
  6. Tulipa siitä hieno! :) Itsellä on aikomus jonain vuonna neuloa joko peitto tai jokin ihan muu neuletyö tällä idealla. Saas nähdä, koska se vuosi on!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi! =)