lauantai 6. helmikuuta 2021

Lämmittelyä Sukka-Finlandiaan

Tänä vuonnakin osallistun Sukka-Finlandiaan. Kyseessähän on leikkimielinen kisa, jossa neulotaan suomalaisten suunnittelijoiden sukkamalleja. Etappeja on 6, ja lisäksi sekä lämmittely- että yleensä myös joku jäähdyttelymalli. Kaiken tämän saa lunastettua hintaan 18€, josta osa menee hyväntekeväisyyteen, tänä vuonna Mieli ry:lle. Lämmittelyohje yleensä julkaistaan itsenäisyyspäivänä, niin tälläkin kertaa. Minä kuitenkin tartuin tähän malliin vasta ihan joulukuun lopussa.


Malli:  Yhteenkietoutuneet, Airi Keränen ja Sari Passi
Sukka-Finlandian 2021 Lämmittelymalli
Lanka:
  Viking of Norway Ville, väri 728 ja luonnonvalkoinen Novita 7 veljestä
Puikot
:
  pyöröt nro 3
Koko:  40, 52 s
Menekki:  103 g
Ohjeen mukaan varpaista varteen, jee!
 

 Kun näin tämän mallin, ajattelin ensin, että no juu, pampulasukkia en kyllä neulo, varmasti en. Ja että onneksi tämä ei ollut varsinainen kisasukka, lämmittelymallia ei nimittäin ole pakko neuloa. Sitten tuo malli alkoi kummitella minulle, ja ihankuin vahingossa etsin langan ja pistin sukat puikoille. Luulin langan olevan ohjeen paksuista, mutta sepä olikin Vilma, joka olisi ollut sporttia ja Ville onkin paksumpaa. Muistin väärin, mutta onneksi Villestä tuli juuri sopivat sukat ohjeen silmukkamäärillä.

Heti aloitus oli mukava, koska nämähän aloitettiin varpaista, kuten mieluummin teenkin. Eli helppoa kuin mikä. Palmikkokuvio oli hauska ja nypyt samoin. Ne neuvottiin tekemään virkkuukoukulla, mutta parin nypyn jälkeen hylkäsin koukun ja käytin vain puikkoja. Minusta helpompaa niin. Koska tein kaikista nypyistä saman väriset, niin kuljetin nyppylankaa mukana.


Kantapää oli tiimalasikantapää minikiiloilla. Se antaa kivasti lisätilaa juuri tuohon leveimpään kohtaan. Lyhennetyt kerrokset tein tuttuun tyyliin varjosilmukoilla. Se tapa on minusta helpompi ja varmempi kuin ohjeen mukainen silmukan kiristäminen.


Sitten oltiinkin jo pian varrensuissa, jotka virkattiin hauskasti kiinteillä silmukoilla takakautta. Muistaakseni en tuollaista reunaa ole ennen tehnyt, ja oli hauskaa oppia uutta. Pelkäsin reunan kiristävän, mutta eipä se yhtään kiristä.

Onneksi alun epäluulot hälvenivät ja neuloin nämä sukat, koska tykkään näistä hirmuisesti. Kengissä nypyt varmasti vähän painavat, en kylläkään ole kokeillut, mutta vallan ihanat kotisukat näistä tuli.


Osallistutko sinä tämän vuoden Sukka-Finlandiaan? Jos et, niin vielä ehtii osallistumaan ja saa lunastettua ohjeet itselleen. Kaikki tähän mennessä julkaistut ohjeet ovat olleet tosi kivoja.

Mukavaa pakkasviikonloppua sinulle!

Toivottelee
Hepsi

4 kommenttia:

  1. Hauska malli ja kiva idea kisassa!
    Osalistuin srk:n nimikkosukkamallikisaan, tuloksia ei vielä julkaistu. En tosin usko menestyväni, sukkani oli ihan liian vaatimaton "juhlasukaksi". :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula!
      Wau sulle osallistumisesta! Onnea kisaan! Julkaisethan tulokset ja oman mallisi sitten blogissasi?

      Poista
  2. Kivat sukat! Hauska tuo virkattu varrensuu. En ole osallistunut Sukka-Finlandiaan koskaan. Jotenkin tuntuu, että takkuaa koko kutominen, joten pitänen taukoa. Tarkoitus olisi opetella varpaista varteen, joskus.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stansta,kyllä se välillä takkuaa. Pienen tauon jälkeen se alkaa taas varmaan maistua.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi! =)