lauantai 7. kesäkuuta 2008

Kantri-tytön fiinimmät kesäsukat




Enpä sitten kuitenkaan enää illalla ehtinyt koneelle, tälle lainasellaiselle, päivitystä tekemään. Pihalla vielä esikkoni kanssa pyllisteltiin. Mutta nyt ne fiinimmät sukat, jotka taisivat valmistua jo tiistaina.



Malli: oma, Kantri-tytön kesäsukat, myös täällä
Lanka: Novita Kotiväki, valkoinen 010

Puikot: 2 ½ Addin bambupyörö 100 cm
Koko: 39-40
Menekki: n. 55 g



Sen verran muutoksia ohjeeseen tällä hiukan ohuemmalla langalla piti tehdä, että teräosaan neuloin yhden mallikerran enemmän eli siis 8 mallikertaa. Tein lisäykset myös kolme kertaa kahden sijasta. Varressa sitten neuloin kolme nurjaa takapuikoilla.



Sukista tuli ihan somat ja sopivat hienostelusukat. Kuvissa ne ovat esikon jalassa, minulle tuo varsi on ihan sopiva.

Esikkoni on ollut lomalla tämän viikon ja aikaa on mennyt paljon pihalla ja taimikaupoissa. Eilen yksi penkki uusittiin täydellisesti ja kohta lähdetään taimiostoksille. Tuo esikkoni on innostunut ja etevä puutarhahommissa, tiedä vaikka olisi joskus vielä ihan oikea puutarhuri!

Korian neuletapaamisessa oli jälleen mukavaa ja koolla olikin iso joukko neulojia, pari uuttakin. Lankaakin meille vähän kotiutui ja esikkokin toi sitä tullessaan. Jotakin muutakin pientä on valmistunut, mutta siitä sitten vaikka seuraavalla kerralla.



Kuten arvaatte, ainakin Markettoja löytyy meiltä piharuukuista! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi! =)