kun ihan yksin on joutunut ulos Suomen "talveen".
Ei sentään. On sillä kavereita ja kovasti onkin.
Eli kilon verran Samos Lollipoppia lähti meille perjantaina Korialta. Nämä jotenkin tahtovat miulle kesäjakuksi, sellaiseksi ylhäältä aloitetuksi versioksi. Sitten joskus. Poistuvatkohan nämä Lollipopit kokonaan, kun en Novitan sivuilta enää tätä löytänyt? Oli siellä nimi, mutta ei nimen kohdalla mitään.
Sininen vaihe kai menossa, sillä nämäkin siniset nappasin mukaani.
Näistä tulee varmaan myssyjä tai lapasia. Tosin kuopus tuumasi ettei hän ainakaan tuollaisesta langasta pipoa halua. Jaa.
SUURKIITOKSET myssykkäkommenteista! Laitoin senkin ohjeen tuohon ohjelaatikkooni ainakin itselleni helposti löydettäväksi.
Tänään olen neulonut Silver Belleä sen, minkä olen ehtinyt. Ja vielä jos vähän neuloisi NHL-peliä katsoessa. Nukkumaan täytyy kyllä yrittää mennä ajoissa, sillä arki koittaa aamulla. Loma on loppu ja työ odottaa. Loma on kyllä tuntunut lomalta ja työasiat ovat olleet unholassa tämän viikon. Onneksi. Vielä, jos huomenna pääsisi Korialle julkineulomaan, niin se olisi ihan jees. Aika näyttää.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos kommentistasi! =)