maanantai 8. tammikuuta 2024

Ei uutta vaan uudistettua

 Aika monta vuotta sitten, itse asiassa aika tarkalleen 14 vuotta sitten neuloin tyttärelleni ihanan hoodien eli huppupuseron, Ravelryssa, sen ajan hittilangasta Noro Kureyonista. Olen paikannut sitä aiemmin kyynärpäistä kolmesti ja kerran vahvistanut hihansuut. Se on edelleen yksi tyttären lempipuseroista, ja nyt tuli aika himpun verran suuremmalle korjaukselle. Tarvetta oli neuloa hihat uudestaan melkein kokonaan sekä myös helman joustin, koska se oli löpsähtänyt käytössä ja muutamat silmukat olivat aika hiutuneita. Kainalokohtiakin piti vähän paikata ja vahvistaa.

Tässä pusero uudessa kuosissaan.


Ja tässä alkuperäisessä muodossaan vuonna 2009 joulukuussa.



Sävyerot kuvissa johtuvat ehkä vuodenajasta ja kameroiden ominaisuuksista. Ihan oikea sävy on varmaan jostain tuosta väliltä. Tiedä häntä.

Tässä vielä kuvat edestäpäin, nyt.



Ja alkuperäisenä.



Langan metsästäminen olikin asia erikseen, hieman vaikeaa. Samaa väriähän ei enää tietenkään valmisteta enkä löytänyt muistaakseni minkäänlaista Noroa enää mistään suomalaisesta nettikaupasta. Saksasta löytyi paristakin paikasta, ja yhdessä tyttären kanssa päädyimme tuohon väriin nro 332, kun alkuperäinen on sävyä nro 217.  Itse asiassa nuo alkuperäisetkin langat olin tilannut ulkomailta, suuren rapakon takaa Yhdysvalloista, The Yarn & Fiber Companylta. Nämä uudet tilasin umGarntilta.

Tässä vertauksen vuoksi kuva vanhoista langoista.




Ja tässä uusista.



Tällaisessa hommassa suurin työ on aina se purkaminen. Teen sen niin, että poimin ensin työstä silmukat puikolle siitä kohtaa, mihin asti pitää purkaa. Sitten leikkaan vanhan kohdan pois muutaman kerroksen päästä puikosta ja loppu pitää sitten vaan purkaa ja nyppiä. Aina se on alussa vähän hankalaa, mutta onnistuu lopulta kuitenkin melko mukavasti.

Purkasin hihat vähän eri kohdista ja näissä kuvissa ehkä huomaa vaihtokohdat tai sitten ei. Oikea hiha ensin.


Ja sitten vasen.


Samoissa kuvissa näkyy myös helmajoustin. Purkasin vanhan pois kokonaan ja neuloin uuden vähän tiukemmaksi. Pituutta olisin myös mielelläni neulonut vähän lisää, mutta en saanut. Kuulemma on hyvä noin. Lankaa olisi kyllä riittänyt, joten sitä on nyt varalla uusiin paikkauksiin. Lankaa meni 142 g ja koska tilasin sitä 4 kerää eli 200 g, jäljellä on vielä reilu kerä.

Neulomisosuus olikin pelkkää nautintoa, lanka on niin ihanaa. Kuten olen aiemminkin sanonut, Noro on aika Noroa! 💖

Tällaiset pyynnöt ja toteutukset ovat mukavia. Tulee hyvä mieli siitä, että neulomaani työtä on kovasti pidetty ja rakastettu ja sitä halutaan käyttää vielä jatkossakin. Ja pitkään. Saa nähdä, milloin tämä pusero seuraavan kerran tulee paikattavaksi. Toivottavasti ei  ihan vähään aikaan.

Loppukysymys sinulle: Paikkaatko sinä neulomiasi sukkia, puseroita sun muita vai neulotko mieluummin uusia?

Mukavaa uutta ja ei-ihan-niin-hyytävää viikkoa sinulle!

Toivottelee
Hepsi

12 kommenttia:

  1. Hieno juttu, että on noin pidetty neule. Susu musta sanoi tässä joskus loppuvuonna, että olisi liikkeessään Noroa taas. En tarkistanut asiaa-
    Meillä oli uudenvuoden aattona keskimmäisen kanssa sukkien parsintasessio. Pojalle en olekaan koskaan opettanut parsintaa. Hän oli pessyt sukkansa etukäteen ja sitten yhdessä harjoiteltiin erilaisia parsintoja ja myös ratkenneiden saumojen ompelua. Hienosti oppi! Pykäpistoparsinta tuntui olevan lempparinsa.
    Mä korjailen ja kyllä muutkin lapset korjaavat vaatteita. Nytkin olisi hihansuiden uudelleen neulomista Tukuwool-villatakkiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iso Gnu 💖 Hieno juttu, jos Susulla on taas Noroa.
      Mahtavaa, että opetit lapsenlapsellesi parsintaa. Pykäpistoparsintaa mie en ookaan tainnut kokeilla. Ja kiva kuulla, että siekin paikkailet. 👍

      Poista
  2. Aikamoisen homman teit, mutta mikä on tehdessä, jos vaate on ollut koko ajan niin mieluinen.
    Minä en mielelläni ala korjailemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa kiitos, oli siinä kyllä hommaa, mutta tosiaankin mukavaa sellaista. 💖

      Poista
  3. Hei äiti! Tytär täällä. Tässä viime päivinä on paita ollut käytössä ja olen tehnyt havainnon, että nämä paikatut alueet taitaa nukkaantua herkemmin kuin vanha lanka. Vai muistatko oliko vanhat hihat kuinka nukkaantuneet?

    Mutta käyttö jatkuu ja olen kiitollinen sinulle äiti, että käytit tähän aikaa ja teit neuleesta jälleen käyttökelpoisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos armahin tyttärein 🤗 Enpä muista, miten on nyppyyntynyt aiemmin. Ei ne puratut hihat kyllä nyppyiset olleet, joten jospa vaikka nyppyyntyy vain alussa. Onneksi mulla on hyvä nypynpoistaja, joten poistetaan nypyt, kunhan taas nähdään. 🥰

      Poista
  4. Hienosti paikattu ja hyvä valinta tehdä joustimesta vähän tiukempi niin istuu paremmin ja näyttää uudelta. Lankavalinta on myös aivan nappiin. Jos ei tietäisi, niin ei tajuaisi, että langat ovat erivärisiä.
    Minä paikkaan sukkia vain joskus. Meillä kuluvat sukat yleensä niin totaalisesti, että ei niitä kannata korjata. Joskus olen leikannut varteen asti ja tehnyt uuden terän. Neulepuseroita tai paitoja en omista. Niitä varmaan paikkaisin, ne tuntuvat vähän isommilta asioilta kuin sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puikoillanikin 💖 Meillä yleensä sukkin tulee ensin vaan pienehkö reikä tai hiutuma päkiöihin, joten tuntuu siltä, että pakkohan ne on paikata. Tää vuosi taitaakin mennä paikkailuissa, on niitä taas niin paljon kertynyt...

      Poista
  5. Hienolta näyttää! Itselläni on muutamakin paita odottelemassa vähintäinkin uusia hihansuuresoreita. Konella neulomiani noin vuosien 1987-1999 välimaastossa valmistuneita lempipaitoja. Sain tosin viikko sitten neulottua uudet peukalot noin vuonna 1978 neulomiini kirjoneulelapasiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villanne 💖 Hyvä sinäkin, kun peukalot sait neulottua! Tosi kauan ovatkin lapasesi käytössä olleet!

      Poista
  6. Ihana paita ja on kiva tuo huppu jal anka.
    Muistinkin juuri, että minulla on tuota Noro-lankaa vihreänä muovilaatikollinen autotallissa. Onneksi aikoinaan hamstrasin lankoja. Myöskin Novitan seiskaveikkaa löytyy monta laatikkoa. Se onkin eri tuote kuin nämä nykyiset Novitan langat. Ero kuin eri planeetalta laaduissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli 💖
      Hyvä että muistit! Mahtava hamstraus sinulla silloin aikanaan. Sieltä on nyt hyvä ottaa!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi! =)