Näytetään tekstit, joissa on tunniste luontoa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luontoa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Hiljaista

Hiljaista on ollut blogissa. Neulonut olen kuitenkin, vaikkei mitään valmista olekaan vielä näyttää. Itse asiassa yksi juttu on kyllä valmis, mutta se täytyy vielä pitää vähän aikaa piilossa. Toinen lähes samanlainen on tuloillaan, esittelen ne sitten samaan aikaan.

Vappuviikonloppua olemme viettäneet rauhallisesti kotona. Kuopus muutti perjantaina omineen asumaan kaveriltaan vapautuneeseen asuntoon, joten olemme nyt kesänkin kahdestaan, mies ja minä. Onneksi nuo pojat sentään asuvat niin lähellä, että pääsevät käymään usein.

Perjantaina kävin vähän tutkimassa kevään edistymistä pihalla ja nappasin muutamia kuvia. Kyllä siellä jotain tapahtuu.

https://c2.staticflickr.com/2/1662/26480436990_b228721681_b.jpg
 Tarkoitukseni on pikku hiljaa luopua perennoista ja istutella helppohoitoisempia pensaita tilalle. Eilen satoi täällä koko päivän. Onneksi tänään oli poutaa, ja pääsin siistimään ne vielä olemassa olevat perennapenkit. 

Ensi keskiviikkona neulotaan taas Raati Cafe Kanelissa, tervetuloa mukaan joukkoon! Jospa jatkaisin taas neulomista, mutta sitä ennen laitan vielä pari kuvaa töissä valmistuneista ihanista töistä. Ensin huolella suunniteltu esiliina, jonka valmistuminen viivästyi hieman mustaa satiininauhaa odotellessa.

https://c2.staticflickr.com/2/1618/26592938786_4e2b81f5fe_z.jpg
 Ja sitten ekaluokkalaisten hiirulaiset, jotka selvästi odottavat jo kesää ja aurinkoa.


Mukavaa toukokuuta sinulle!

toivottelee
Hepsi
 

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Ihan vaan tavissukat

Viime viikonloppuna valmistuivat viimein nämä sukat, joita olen pikkuhiljaa neulonut. Niin kauan siinä meni, että huolimatta Ravelryn muistiinpanoista toisen sukan teräosassa ja kantapäässä on 4 silmukkaa vähemmän. Hups. Enkä viitsinyt enää silloin purkaa...

https://c2.staticflickr.com/2/1534/25588376453_2ed60ec038_c.jpg
Malli: Perussukka omin nuotein, Ravelryssa
Lanka: Schachenmayr Regia Design Line by Arne & Carlos, väri 3653 Star Night,
75% villa, 25% nylon, 420 m/100 g 
Puikot: pyöröt nro 2,25
Koko: 38-39
Menekki: 73 g

https://c2.staticflickr.com/2/1549/25918179720_438e5fb0cc_c.jpg
Ravelryssa nimesin nämä Tyttösukiksi, kun jotenkin väri on minusta niin tyttömäinen. Omat tyttäret näitä sovittivat, nuoremmalle olivat kuulemma vähän liian tiukat (ainakin se toinen) ja vanhempi vierasti väriä eikä kai ollut oikein sukkien tarpeessakaan. Ehkäpä nämä sitten päätyvät joskus jonkun hieman pienempijalkaisen käytöön. Kokoeron vähän huomaa, mutta uskon sen käytössä tasoittuvan. 

Pääsiäisen pyhinä jälleen auringonpaistettakin onneksi saatiin. Kävimme pariinkin kertaan kävelyllä ihailemassa läheistä koskea. Tässä vähän kuvamaistiaisia, voitte vain kuvitella mahtavan kohinan.

https://c2.staticflickr.com/2/1528/26124714001_67922b8472_b.jpg

https://c2.staticflickr.com/2/1717/25588368593_80a9933f82_b.jpg

https://c2.staticflickr.com/2/1571/25918177200_44812dc8ee_b.jpg

https://c2.staticflickr.com/2/1547/26165096026_67b214293f_b.jpg
Tänään en ehtinyt koskelle, kun päivä on mennyt ensin kuoroharkoissa ja sitten tupatöissä. Huomenna täytyy käydä katsomassa, miten kevät on edennyt.

Surullista kerrottavaakin minulla on. Vanha kollikissamme Ronja nukkui ikiuneen tiistaina. Kesällä Ronja olisi täyttänyt 16 vuotta. Se laihtui kovasti talven aikana, joten tämä oli odotettavissa, mutta on se silti aina niin surullista. Onneksi kaikki lapsemme ja toinen vävykokelaskin ehti nähdä Ronjan vielä elossa pääsiäisen aikaan. Tässä kuva Ronjasta viime kesältä.

https://c2.staticflickr.com/2/1570/25589365124_54eefb9f42_b.jpg
Enää ei minun kuvissani näy tätä "virallista valvojaa". Se lepää nyt Lotta-koiramme vieressä metsän reunassa. ♥
 
Näissä haikeissa tunnelmissa toivotan sinulle kuitenkin hyvää viikonlopun jatkoa,
 
Hepsi

 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Valmis vihreä

Perjantaina kävin nappikaupassa ja illalla sitten ompelin napit ja päättelin langanpäät. Kuvat otettiin tänään, ja tässä ensimmäisessä kuvassa väri on juuri oikea.

https://c2.staticflickr.com/2/1708/25837415951_ab776efaf8_c.jpg
Malli: Lipstick, Joji Locatelli, Ravelryssa
maksullinen, englanninkielinen ohje Ravelryssa
Lanka: Cascade 220 Superwash, väri 841 Mosh Green,
100% villa, 201 m/100 g 
Puikot: pyöröt nro 3½ ja 4
Koko: L -> XXL
Menekki: 540 g
Fiilis: Jes!!!
 
Tässä kuvassa taas väri on ihan pielessä, mutta näkyypähän, millainen takki on takaa.
 
https://c2.staticflickr.com/2/1585/25631802300_fa57e495a8_c.jpg
 Kastelu teki jälleen tehtävänsä, vaikkei lanka olekaan merinoa. Neule pehmeni, tasoittui ja venyi juuri sopivasti. En pingoittanut tälläkään kertaa takkia, levitin vaan pyyhkeitten päälle kuivumaan.

https://c2.staticflickr.com/2/1691/25837407961_91e7fec37c_c.jpg
Neuloin hihat ihan pitkiksi, kuten yksi neuleystäväni kehotti, kun lankaa kerran riitti. Hihojen pitsineule on hyvin simppeliä neljän kerroksen mallineuletta, sen oppi helposti muistamaan. Muutenkin koko ohje oli nerokas. Neulominen aloitettiin olkapäiltä ja jatkettiin helmaan. Kun olin päätellyt silmukat, en katkaissut lankaa vaan poimin heti toisen etureunan silmukat ja neuloin napituslistan. Hihojen silmukat poimittiin kädenteiltä.

https://c2.staticflickr.com/2/1635/25631792950_c83735d8fd_c.jpg
Takin helma on takaa pitempi, ja se muotoiltiin lyhennetyillä kerroksilla. Aloitin pienemmän koon silmukkamäärillä, mutta neuloin tuon yläosan korkeammaksi eli suuremman koon mukaan. Tässä mallissa ei voinut lisätä kainaloon silmukoita etu- ja takakappaleita yhdistettäessä eikä kyllä olisi tarvinnutkaan. Sen sijaan tein omien mittojen mukaan tarpeeksi lisäyksiä sivuissa, jotta sain takista vähän a-linjaisen, minun muodoilleni sopivan.

https://c2.staticflickr.com/2/1630/25932401125_1efdf101ba_c.jpg
Jotenkin olen nykyään tykästynyt puunappien lisäksi metallinappeihin, joten tutkittuani pitkään paikallisen kangaskaupan nappilaatikoita löysin tuollaiset mielestäni nätit tähtikuvioiset napit. Muistini mukaan olin neulonut 5 napinläpeä, mutta niitäpä olikin 6. Yksi nappi siis puuttuu, eli pitänee pistäytyä nappikaupassa uudestaan.

https://c2.staticflickr.com/2/1691/25299652584_cc2faf59e2_c.jpg
Takki tuntuu oikein mukavalta päällä, samoin lanka. Värikin on minun mieleeni, keväinen. Tästä taisi tulla uusi lempitakkini. Eiköhän tätä voi kesälläkin käyttää, ainakin viileinä iltoina. Kaiken kaikkiaan, olen oikein tyytyväinen ja voin suositella ohjetta lämpimästi sinullekin. Jojin kurssille on nyt mukavampi kesällä mennä, kun on yhden hänen malleistaan neulonut. Eikä tämä varmaankaan jää ainoaksi, vaan tulen jatkossa neulomaan muitakin Jojin ohjeita.

Tänään oli taas hankikantokeli, ja kävimme miehen kanssa hankikävelyllä ihan tässä lähimetsässä. Tuttu metsä näyttää ihan erilaiselta, kun pääsee kulkemaan hankea pitkin. Hauskaa! Olisipa näitä kelejä useammin.

https://c2.staticflickr.com/2/1691/25942116445_78bc4ba352_b.jpg

https://c2.staticflickr.com/2/1604/25916207276_648df01617_z.jpg
Mukavaa pääsiäisviikkoa sinulle!

Toivottelee
Hepsi
 

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Lomalla

Olen viettänyt lomaa ihan vaan kotosalla, tänä vuonna onneksi terveenä. Perjantaina olimme paikallisessa teatterissa katsomassa esitystä "Harmaat Pantterit", komediaa suomalaisesta vanhustenhoidosta. Se oli hyvä alku lomalle. Menkäähän katsomaan!

Tänä vuonna sää on suosinut lomalaisia, on lunta ja aurinkoisia päiviä. Eilen olin pihalla lumitöissä ja lapioin patiolle oman "catwalkin", kuten Esikko sanoi kuvan nähtyään.

https://c2.staticflickr.com/2/1497/25298969412_83cb60381a_b.jpg
 Tuossa niitä neuleita nimittäin talvella kuvataan, kun ei lumihangessa viitsi pitemmälle kahlata, joten pitihän sitä lapiota heilutella. Nyt onkin sitten kiitoksena selkä kipeä siitä rehkimisestä.

Pupu on käynyt pihalla, liekö ehtinyt ihastella lumihangen timantteja.

https://c2.staticflickr.com/2/1584/25047934749_97d716ced5_b.jpg
Hassuista jääpuikoista oli myös otettava kuva. Ihan kuin ne haluaisivat sisälle lämmittelemään, kun ovat noin taipuneet.

https://c2.staticflickr.com/2/1484/24784931564_2040b0265f_b.jpg
Villatakki on taas pikkuisen edistynyt. Pian pääsen jo muotoilemaan helmaa lyhennetyin kerroksin.

https://c2.staticflickr.com/2/1497/25285393322_2884075100_z.jpg
Loppuviikoksi onkin ohjelmaa. Ensin huomenna on jälleen neulemiitti Kanelissa, tervetuloa, ja viikonlopuksi menemme porukalla mökille neulomaan. Tämä on jo kolmas kerta suunnilleen samalla tutulla porukalla samalla mökillä. Kivaa siis tiedossa.

Mukavaa lomaa kaikille sitä viettäville!

Toivottelee
Hepsi