sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Äitienpäiväsukat mallia 2024

Tänä vuonnakin innostuin osallistumaan Äitienpäiväsukat-yhteisneulontaan. Ja silloin kun innostus iskee, ei suinkaan lähdetä lankakauppaan vaan mennään penkomaan omaa lankavarastoa. Tämä vaaleankeltainen seiskaveikka oli ainoa, jota oli riittävästi, joten sillä siis mentiin.

 Ohje: Äitienpäiväsukat 2024, Niina Laitinen,
yhteisneulonta Facebookin Taimitarha-ryhmässä
Lanka: Novita 7 Veljestä Omar, väri 279
Puikot: Chiaogoo Red Lace pyöröt nro 3 ja 3½
Koko: 40, 66 s
Menekki: 183 g
Varresta varpaisiin ohjeen mukaan.
Varrensuussa 8 ylimääräistä kerrosta ja kärjessä kaavion jälkeen 12 kerrosta ennen kavennuksia
Ravelryssa


Eikä siinä mitään, minusta sävy on ihan hieno sukkiin, vaikka vanhempi tyttäreni ihmettelikin vähän värivalintaani. Ehkä sitten taas joskus, kun ihan ostamalla ostan lankaa (eikä sitä vaan tulla tupsahda tähän torppaan), maltan ostaa kaksi samanväristä kerää. Ainakin seiskaveikkaa. Ehkä.


Tämä neulonta oli taas sellainen mysteerineulonta, jossa ohjeesta julkaistiin aina muutama kerros kerrallaan 13 päivän ajan. Yhtään ei siis etukäteen tiedä, mitä sieltä tulee. Tai sen verran sentään tietää, että jonkinlaista pitsiä ja palmikkoa on luvassa. Tällainen tyyli sopii minulle. Vähän kerrallaan, mutta päivittäin, ja sukat valmistuvat kuin itsestään. Kumpaakin sukkaa neulotaan siis yhtä aikaa kahdella pyöröpuikolla. Voisi neuloa yhdelläkin, mutta siitä tavasta en tykkää.

Varressa minulla on näissä yhteensä 107 kerrosta ja kärjessä 57. Kokemuksesta tiedän, että saadakseni sopivat sukat sekä itselleni että tyttärilleni, on lisäkerroksia neulottava.


Tässäkin mallissa oli taas paljon kauniita yksityiskohtia. Sellaisia, joita on mukava neuloa ja jotka myös näyttävät kauniilta. Esimerkkinä nuo sukan nilkan takaosan somat palmikot ja varren lehtikuviot. 10 pistettä taas suunnittelija-Niinalle!

Neuloitko sinä tämän vuoden äitienpäiväsukat?
Entä mitä sinä neulot/virkkaat nyt yleisurheilun EM-kisojen aikana, jos tykkäät kisoja katsoa? Kisathan tarjoavat taas upeiden urheilusuoritusten ihastelemisen lisäksi runsaasti neulomisaikaa. Peukut vain pystyyn suomalaisille osanottajille 👍
 
Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Toivottaapi
Hepsi

10 kommenttia:

  1. On siinä upeat sukat. Valtava urakka, kun on noin paljon vaihtelevia yksityiskohtia; palmikkoja ja pitsejä. Hienot tuli ja lämmittävät viileinä kesäiltoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puikoillanikin ❤️ Itse asiassa ihan simppeli urakka, kun Niinan neulemerkit on tulleet tutuiksi.

      Poista
  2. WAUUUUUUUUU on kyllä upeat. Ihanat palmikot. Todella taidokkaasti olet tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Kauniit ovat!♥ Itselleni ei tulisi mieleenkään yrittää moisia. :) Kisoja katsellessani poljen restoraattoria ja kudon helmineuleista kolmiohuivia. Kaikki aika hyödyksi. Tuntisin itseni laiskaksi, jos ainoastaan katselisin telkkua. ;) Mukavaa kesäviikkoa sateilla koristeltuina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruusuperhonen 🦋
      Piti ihan googlettaa toi restoraatti, kun en tiennyt, mikä se on. No nyt tiedän, kätevä vekotin! 👍

      Poista
  4. Hienot tai oikeammin upeat sukat! En nyt neulonut, kun olen takunnut yhden puseron kanssa ja vastapainoksi neulonut ihan perussukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iso Gnu ❤️ Minullakin on yksi kesäpusero kesken, mutta se ei nyt täysillä innosta. Jospa huomenna ottaisin sen työn alle.

      Poista
  5. Kauniit ja työlään näköiset sukat! Minulla jäi kisat melkoisen vähälle seuraamiselle. Käsityöt myös. Äidille kudon kämmekkäitä; eka valmis ja toinen aika alussa. Suunnitelmana olisi saada ne maanantaina postiin, jotta jospa ehtisivät juhannukseksi lämmittämään reumaisia ranteitaan. Sellaisten käyttö kuulemma vähentää kipuja. ♥
    Kivaa kesäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stansta 🥰
      Ihanaa, että neulot äidillesi kämmekkäitä. Aivan varmasti ne lämmittävät hänen ranteitaan ja myös mieltään, kun ne ovat tyttäret neulomat. Terveisiä äidillesi ❤️

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi! =)