maanantai 25. syyskuuta 2023

Aurinkoa päivääsi sukkien ja "Kaksi oikein yhteen" -kirjan myötä

 Auringon nämä sukat tuovat ainakin minun mieleeni pirteällä värillään. Sukat valmistuivatkin jo toukokuussa keväisen auringon paistaessa. Kuvat on kylläkin otettu vähän myöhemmin.

 Ohje: Äitienpäiväsukat 2023, Niina Laitinen,
Yhteisneulonta Facebookin Taimitarha-ryhmässä
Lanka: Novita 7 Veljestä, väri 278 Appelsiini
Puikot: Chiaogoo Red Lace pyöröt nro 3 ja 3½
Koko: 40, 66 s
Menekki: 175 g
Varresta varpaisiin ohjeen mukaan.
Varrensuussa 7 ylimääräistä kerrosta.
Ravelryssa

Niina Laitisen Äitienpäiväsukat tuli siis neulottua tänäkin vuonna ja yhtä suurella ilolla kuin ne edellisetkin. Nämähän ovat aina sellaisia mysteerineulontoja, joissa ohjeesta julkaistaan päivittäin pieni pätkä eikä alussa tiedä vielä yhtään, millaiselta valmis sukka tulee näyttämään.


Kaikkein parasta se on silloin, kun pysyy julkaisutahdissa, mutta on se muutenkin mukavaa. Näissä en pysynyt. Aloitinkin vasta 5. päivä toukokuuta ja päättelin sukat 21. toukokuuta.


Kaikkein mieluiten taidankin neuloa juuri tällaisia sukkia. Sukkia, joissa on palmikoita ja pitsineuletta sopivassa suhteessa. Ja Niinan ohjeisiin voi luottaa, kaaviot ovat laadukkaita ja tarkkoja, samat neulemerkit toistuvat tutusti ja turvallisesti.



Sitten ihan toiseen asiaan. Kaisa Ikolan toisen neuleaiheisen kirjan kuuntelin ihan tuoreeltaan eli heti, kun se oli ilmestynyt.


Ja kyllä kuulkaas tykkäsin tästäkin ihan tosi paljon. Siinä elettiin nykyajassa ja paljon oli muuttunut, niin neulemaailmassa kuin päähenkilön elämässäkin. Enempää en paljasta, lukekaahan tai kuunnelkaahan itse. Sen verran sanon kuitenkin, että lopussa tuli vallan tippakin silmään. 💗 Suuri suositus siis tälle kirjalle ja Kaisalle jälleen kiitos, kun kirjoitit ja toivottavasti seuraavaa ei tarvitse odottaa 15 vuotta. Silloin mie oon jo aika vanha...

Pari kysymystä loppuun sinulle rakas seuraajani:
Oletko sinä neulonut Äiteinpäiväsukkia?
Joko olet lukenut/kuunnellut Kaisan kirjat?

Mukavaa syyskuun viimeistä viikkoa sinulle, voi hyvin!

Toivottelee
Hepsi

15 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä niin kauniit sukat ettei moisia nähnytkään, vallan ihanat. Minulle aivan liian vaikea malli, enkä ole tuota kirjaakaan kuunnellut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude 🥰 Kyllä näistä selviää, kun on hyvä ohje.
      Suosittelen noita kirjoja, sopivat meille neulebloggaajille mainiosti, kun kertovat meidän elämästämme 👍

      Poista
  2. Kauniit sukat! Raikas värikin. Hyväksi todettuja malleja on mukava neuloa.
    Olen ehkä yhdet äitienpäiväsukat joskus neulonut, olikohan ne jotkut ruususukat, en muista kenen suunnittelemat.
    En heti muistanut, että olen tosiaan kuunnellut tuon ensimmäisen osan! Piti oikein tarkistaa, kun se kuitenkin kuulosti tutulta. Se oli ihan kiva kirja. Kiitos vinkistä, nyt kuuntelen tuon toisenkin :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat! Kuuntelin tuon kirja ja tykkäsin. Ei meinannut malttaa keskeyttää sitä välillä. Kuuntelin myös kesällä sen nurin oikein,vaikka olin lukennut sen silloin kin se ilmeistyin.

    VastaaPoista
  4. Oi miten komeat palmikot ja kauniit sukat. Kuin auringot. Kaunis väri.

    VastaaPoista
  5. Komeat on sukat - oikeaa palmikoiden riemujuhlaa.
    Minäkin mainostin blogissani Kaisan kirjaa ja yhdessä kommentissa mainittiin kirjan romanttisuus. Tähän Kaisa reagoi aivan itse. Wau, olin tosi otettu, että Kaisa kävi lukemassa minun blogiani. Tykkäsin kirjasta ja toivon jatkoa. Pitänee myös ottaa Kate Jakobsin kirjat uudelleen käsittelyyn - niissä on lankakauppa tapahtumapaikkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puikoillanikin!
      Hieno juttu, että mainostit, kävin lukemassakin! Kaisa on mukava tyyppi, blogimaailman kautta ollaan oltu tuttuja. Mahtavaa, että hän kävi myös lukemassa tekstisi. 🥰
      Minäkin olen kertaalleen lukenut nuo Kate Jakobsin kirjat, en taida toista kertaa viitsiä, vaikka ihan kivoja olivatkin.

      Poista
  6. Nätit sukat ja niissä toinen parhaista väreistä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stansta! Nyt tulin uteliaaksi... Mikä se toinen parhaista väreistä on? 🥰

      Poista
    2. Kiitos Stansta, kaunis väri minunkin mielestäni 💙

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi! =)