sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Hiljaista

Hiljaista on ollut blogissa. Neulonut olen kuitenkin, vaikkei mitään valmista olekaan vielä näyttää. Itse asiassa yksi juttu on kyllä valmis, mutta se täytyy vielä pitää vähän aikaa piilossa. Toinen lähes samanlainen on tuloillaan, esittelen ne sitten samaan aikaan.

Vappuviikonloppua olemme viettäneet rauhallisesti kotona. Kuopus muutti perjantaina omineen asumaan kaveriltaan vapautuneeseen asuntoon, joten olemme nyt kesänkin kahdestaan, mies ja minä. Onneksi nuo pojat sentään asuvat niin lähellä, että pääsevät käymään usein.

Perjantaina kävin vähän tutkimassa kevään edistymistä pihalla ja nappasin muutamia kuvia. Kyllä siellä jotain tapahtuu.

https://c2.staticflickr.com/2/1662/26480436990_b228721681_b.jpg
 Tarkoitukseni on pikku hiljaa luopua perennoista ja istutella helppohoitoisempia pensaita tilalle. Eilen satoi täällä koko päivän. Onneksi tänään oli poutaa, ja pääsin siistimään ne vielä olemassa olevat perennapenkit. 

Ensi keskiviikkona neulotaan taas Raati Cafe Kanelissa, tervetuloa mukaan joukkoon! Jospa jatkaisin taas neulomista, mutta sitä ennen laitan vielä pari kuvaa töissä valmistuneista ihanista töistä. Ensin huolella suunniteltu esiliina, jonka valmistuminen viivästyi hieman mustaa satiininauhaa odotellessa.

https://c2.staticflickr.com/2/1618/26592938786_4e2b81f5fe_z.jpg
 Ja sitten ekaluokkalaisten hiirulaiset, jotka selvästi odottavat jo kesää ja aurinkoa.


Mukavaa toukokuuta sinulle!

toivottelee
Hepsi
 

10 kommenttia:

  1. Hiljaiseksi kävi minullakin koti, kun tytär muutti taas omaan asuntoon, eikä minulla ole juttuseurana kuin kissat, nyyh. =)
    Suloisimpia hiiriä mitä olen aikoihin nähnyt ♥ Tuolla pulskimmalla taitaa olla pennut masussa, kun niin pullottaa =)

    VastaaPoista
  2. Me olemme olleet kahdestaan jo useamman vuoden ja siihenkin tottuu hyvin nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan oltu kahdestaan jo 5 talvea, mutta kesät kuopus on aina asunut tässä kotona. Tämä tulee olemaan nyt eka kesä kahden, ja se tuntuukin kenkummalta. Oikeassa olet, että siihen kyllä tottuu nopeasti. =)

      Poista
  3. Sinulla on jo kasvillisuus noussut aurinkoon. Ihania nuo hiirulaiset! Hyvää kevään jatkoa ja kesän odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotian sentään kasvaa. Kiitos samoin Palaga! =)

      Poista
  4. Ihanasti kukoistavat nuo kasvisi ja upea tuo esiliina

    VastaaPoista
  5. Meinaa tämä kevät olla vähän hiljasempaa käsityörintamalla, ehkä pimeä talvi innostaa enempi käsitöihin.
    Meillä on vielä kuopus kotona, mutta kaksi on jo opiskelemassa ja kyllähän ne viikot on aika rauhallisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on sitten varmaan viikonloput vielä täynnä tohinaa. =)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi! =)