lauantai 27. syyskuuta 2008

Neulottiinhan me / And so we knitted




Terveisiä Haminan neuletapaamisesta! Marsu se ehätti jo ennen minua bloggaamaan - nopsa tyttö. =) Meitä oli neljä neulojaa viettämässä aikaa yhdessä ja neulomassa. KIITOS KAIKILLE MUKAVASTA SEURASTA! Tosin yksi unohti neulomuksensa mökille kaikessa kiireessä ja malttoi olla neulomatta, vaikka me kovasti tarjottiin lankaa ja puikkoja ja jopa keskeneräisiä tekeleitä.



Muita hiukka huvitti se, että minä neuloin ensin pelkkää kantapäätä. Juu-u, ihan tosi! Kokeilin nimittäin tiimalasikantapäätä minulle ihan uudella tavalla, kokeilkaapa tekin! (Jostain syystä meidän kone ei tällä hetkellä näytä YouTuben pätkiä, aamulla vielä toimi. Mutta toivottavasti teillä toimii!) Kyllä se lopulta harjoittelemalla ja muokkaamalla onnistui. En kuitenkaan aloittanut sukkaa sentään kantapäästä, niinkuin arvon kanssaneulojat ehdottelivat. =) Sitten jatkoin Vihtoreita ja kuinkas kävikään? Ehdin neuloa koko kantapään tuttuun tyyliin ja kotona huomasin, että pieleen meni! Liian aikaisin olin aloittanut koko homman, joten purkuun män. Höh! Juurihan tästä puhuttiin!

Ja sainhan minä lankojakin. Norot eivät jostain syystä puhu mitään Arjalle, mutta minulle ne suorastaan kiljuvat. Niinpä nämä herkullisen väriset kerät pääsivät hyvään kotiin.



Kiitos Arjalle langoista ja Marsulle kuriirina olemisesta.

Puistokahvila osoittautui oikein viihtyisäksi paikaksi - nam, se Tiramisu-torttu! Ja kahvilan pitäjä on itsekin käsityöihmisiä ja on jopa suunnitellut jotain neulekahvilan pitoa siinä. Joten Raijis ja muut neulovaiset Haminan ympyröillä ja lähistöllä, olkaapa kuulolla!

Nyt on jo saunottu, jalat kylvetetty ja nautittu suklaasta - tosin vain naamiona. Mutta se tuoksui niin ihanalta, että teki mieli nuolaista. Ja tietty posket ja jalkapohjat on nyt pehmeät kuin lapsen peppu! Aaaah!

Niin ja tätä postausta olen tehnyt kuin Iisakin kirkkoa. Välillä on puhuttu pitkään Esikon kanssa ja käyty saunassa, mutta eikös sitä sanota, että hitaasti hyvä tulee. :) Kunhan tää Vuodatus nyt vaan vielä toimii. Äsken jo nimittäin pelästytti...

We had a nice knit meeting here in Hamina. We met in a lovely café called Puistokahvila. First I knitted only same little heel. The others laughed at me and  asked if I am going to start the next sock from the heel? Ha-ha! Well, I just tried and practiced a new way of the short-row-heel.
Then I knitted my Vihtori-socks. But I started the heel too early so I had to frog it at home. :(

I got also some lovely yarn, Noro sock yarn. Such lovely colors!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi! =)