sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Kesätoppi Esikolle

 Esikko-tytär pyysi neulomaan hänelle kesätopin joskus maaliskuussa. Sopivaa mallia hän itse etsi Ravelrysta ja päätyi tähän upeaan Valensoleen. Se lämmitti sydäntäni erityisesti, kun huomasin suunnittelijan olevan ukrainalainen. Sainhan näin antaa tukeni tätäkin kautta ostamalla ohjeen 💛 💙

 
Ohje:  Valensole top, Liudmyla Babintseva,
saatavana maksullisena Ravelrysta
Lanka:  Baltic Pellava 2-kertaisena, väri okra,
ostettu Lankakaapista
Puikot:  pyöröt nro 3
Koko:  ohjeen 38 tarkoituksena saada koko 40
      Menekki:  280 g
Ravelryssa

Esikko tutkaili lankojen väriä jo kotona ruudulta, mutta lopulta menimme yhdessä Lankakaappiin, jossa ihana kauppias Jana opasti meitä. Löytyi juuri se täydellinen sävy, ja Jana keri meille juuri sopivan määrän lankaa. Kaikki meni! Hassua siinä oli se, että minulla oli lanka kangaskassissa neuloessa, enkä edes kurkkinut paljonko sitä on jäljellä ennenkuin pääteltyäni neuleen. Onneksi siis riitti, vaikka olisihan sitä lisääkin Janalta saanut.

Lanka olikin vallan ihana uusi tuttavuus! Sitä oli helppo neuloa kaksinkertaisenakin. Parasta oli myös se, että Jana keri langan yhdelle kerälle, joten langanpäättelyitä ei tullut kuin pakollisiin kohtiin. Lankaa on saatavana myös monessa värissä, joten varmasti jokaiselle löytyy se oikea sävy.

Ohje oli myös hyvä, mutta vähän sitä muokkasin. Esikko halusi helmasta pidemmän, ja lopussa päädyimme siihen, että ompelin etukappaleet kiinni nappilistan kohdalta. Napit ovat siis vain koristeena, ne ovat Esikon joskus ostamat.

Ohjeessa kaikki yksityiskohdat oli hyvin mietitty, sai neuloa rauhassa. Koko vähän mietitytti, koska lankani ei ollut ihan ohjeen mukainen. Mutta hyvin sekin onnistui. Käytössä pellava aina vähän venyy, mutta pesun jälkeen taas palautuu kuosiinsa.

 Tyytyväinen olen tähän projektiin, kuten taitaa myös Esikkoni olla. Ainoa miinus tulee neulojalle, eli minulle, hitaudesta. Toppi valmistui nimittäin vasta elokuussa eikä ehtinyt kesän kuumimmille päiville. Onneksi tulee uusia kesiä, ja huomasin Esikon käyttävän toppia myös vielä nyt syksyllä puseron päällä liivinä. Toppi on siis myös osoittautunut myös monipuoliseksi vaatteeksi.

Lämmin suositus siis sekä ohjeelle että langalle 💓

Mitäs sinulla on juuri nyt aktiivisesti puikoilla?

Kyseleepi
Hepsi

8 kommenttia:

Lämmin kiitos kommentistasi! =)