perjantai 18. helmikuuta 2022

Viime vuoden ystispäiväsukat

Nyt esittelyssä tämän vuoden ensimmäinen valmistunut neulomus, sukathan ne!


Malli:  Ystävänpäiväsukat 2021, Niina Laitinen, ilmaisohje Facebookin Taimitarha-ryhmässä
Langat:  Novita Nalle luonnonvalkoinen ja sekalaisia Sport-vahvuisia jämälankoja
Puikot:  pyöröt nro 2½ ja 3
Koko:  Leveä 84 s aloituksessa, 39-40
Menekki:  177 g
Ravelryssa



Tämä ohjehan on yksi niistä Niina Laitisen tunnetuista mysteeriohjeista, jotka ovat hyvin suosittuja ja muodostuneet jo perinteeksi Niinan Facebook-ryhmässä. Ohjetta julkaistaan päivittäin aina muutamia kerroksia kerrallaan, ja molempia sukkia neulotaan yhtä aikaa tai vuorotellen. Mysteeriksi sen tekee se, ettei yhtään tiedä, millaiset sukista lopulta tulee. Jos pysyy tahdissa, sukat valmistuvat ajoissa ja vähän niinkuin itsekseen.


Minä en nyt pysynyt tahdissa. Aloitin näiden neulomisen 24.1. viime vuonna, mutta sitten sukanalut huilasivat pussissaan monta kuukautta. Jatkoin neulomista vasta tämän vuoden tammikuun neljäs päivä ja valmista tuli viimein 17. päivä.

En tiedä, mikä tökki. Ehkä jämälankojen käyttö. Niiden kanssa kun aina joutuu miettimään vähän tarkemmin, millä värillä jatkaa. Etenkin silloin, jos haluaa käyttää jotkut nyssykät loppuun.


Loppujen lopuksi näiden neulominen oli oikein mukavaa ja useamman nyssykän sainkin näihin uppoamaan.

Niinan malleissa kerrosmäärä ei yleensä riitä minulle, joten lisäkerroksia pitää aina neuloa. Muutama niistä tuli jo jämälankojen käytöstä kuvioiden välillä ja niiden lisäksi neuloin vielä nilkkaan joustinneuletta. Minulla on varressa 123 kerrosta, kun ohjeen mukaan niitä olisi vain 109.

 

Jalkaterään neuloin 7 lisäkerrosta ennen kärkikavennuksia (minulla 51, ohjeessa 44). Lopussa piti vielä vähän kikkailla ja neuloa kärki raidalliseksi, kun valkoista lankaa oli muka niin vähän. Löytyihän sitä sitten lisää, mutta hauskathan noista tuli noinkin.

Nämä sukat menevät tyttärelle, joka tuleekin viikonlopuksi meitä ilahduttamaan. 


Tämän vuoden ystävänpäiväsukkia en ole aloittanut, mutta ohjepätkät olen tallentanut, samoin kuin muistakin mysteereistä. Nyt kuitenkin aktiivisesti työn alla on sukat, joihin olen silmukat luonut toissa vappuna. Huh, on niiden jo aikakin valmistua.

Tänään tuli herättyä aikaisin, jo kuudelta, Leijonia kannustamaan välieräpelissä. Olipahan tiukkaa, mutta pääasia että voitto tuli. Sehän tietää sitä, että sunnuntainakin täytyy herätä aikaisin loppuottelua katsomaan. 

Oletko sinä seurannut olympialaisia?

Jännittävää viikonloppua kisojen parissa!

Toivottelee
Hepsi

16 kommenttia:

  1. On siinä kuvio poikineen. Hyvin toimii jämälankaprojektinakin, mutta joka tapauksessa kaunis lopputulos. Mysteerineulonnat ovat kivoja, kun voi yrittää pysyä kyydissä mukana. Minä olen nyt mukana MeijuKnitsin mysteerihuiviprojektissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puikoillanikin! Niin ovat mukavia. Tuota Meijun mysteeriprojektia en ole huomannutkaan. Pitääpä kurkata. 😊

      Poista
  2. Kyllä minäkin heräsin tänä aamuna keittämään kahvia kuuden aikaan. Kannatti! Olipa tiukka matsi, mutta päättyi niin kuin pitikin! Ja ihan varmasti nousen samaan aikaan sunnuntaina!!!
    Mukavat kuviot ja ihanan harmoninen kokoinaisuus sukissa! Itse en ole koskaan osallistunut noihin mysteeri- tai muihinkaan yhteisneulontoihin. Voisihan se olla kivaa vaihtelua.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua ja jännittävää sunnuntaiaamua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stansta! Tiukka matsi tosiaan oli, mutta vielä tiukemmin pelasivat Ruotsi ja Venäjä. Sitä en ennättänyt katsoa, kun oli ystävä pelaamassa korttia ja tytärkin tuli sopivasti kolmanneksi. Jännityksellä odotan sunnuntaiaamua! ♥

      Poista
    2. Kannattipa odottaa! OI SUOMI ON!!!!

      Poista
  3. Kauniit sukat! Mä lainasin just kirjastosta "ikivanhan" sukkakirjan Cookie A Suloisimmat sukat! Silloin en vielä niin tykänny sukkia neuloa niin tuossa on nyt ihan uusia malleja. Toisaalta olen just päässy kirjoneuleen makuun joten . . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Minulla on tuo kirja, mutta enpä muista, olenko siitä mitään neulonut. Mielenkiinnolla odotan, mitä sulta syntyy ♥

      Poista
  4. Voi hyvänen aika, miten kauniit sukat! Nuo liukuvärjätyt värit tuolla ja koko väripaletti. Ei haittaa, vaikka ottikin vähän enemmän aikaa valmistua, lopputulos on upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Vanuttunut Villasukka! Käväisin jo vilkaisemassa blogiasi ja lisäsin sen Feedlyn listalleni. Palaan tutkimaan tarkemmin, kunhan ehdin ♥

      Poista
  5. Hienot on sukat! Kun näin hieno ja upean väriset tulivat, niin kannattikin miettiä värejä ja hiljaa hyvä tulee. ;)Mulla tahtoo erilaiset KAL-neulonnat venyä tai sitten neulon ne vasta, kun ekat on saanut valmiiksi. Jos neulon v.-15 aloittamiani kirjoneulelapasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iso Gnu! Näin se tuppaa käymään hyvin helposti ♥

      Poista
  6. Voi että osaakin olla komeat kuviot ja upeita värejä.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi! =)