Minulla on ollut tapana vuoden päättyessä tehdä tällainen vuoden saldo -päivitys, joten teenpä sen nytkin. Heti alkuun täytyy kuitenkin kertoa, että eipä koskaan ole valmistuneiden määrä vuodessa jäänyt näin vähäiseksi kuin viime vuonna. Mutta tässä nyt lista kuitenkin:
Näistä sukista vain kolme viimeistä paria on enää minulla, loput neljä ovat löytäneet sopivat jalat. Taidanpa nyt ottaakin omaan käyttööni nuo Roihu-palmikkosukat, kun ne ovat ihan miunnäköiset.
Ja sitten ne loput valmistuneet, kaikki samassa kollaasissa.
Myssy meni Briitta-serkulle, peitto sukulaistytölle, huivi minulle itselleni, samoin pikku-ronsu koristaa kotona milloin mitäkin paikkaa, vain Tyynet odottavat lahjalaatikossa sopivaa lahjansaajaa.
Kuten kuvista näkyy, paikkaustapoja on monenlaisia!
Ensin ajattelin tehdä näistä ihan oman postauksensa, mutta menköön nyt näin. Ehkä sitten joskus taas, paikattavaa nimittäin on vieläkin tuolla odottamassa. Joskushan olen muka päättänyt, että enää en paikkaa mitään, mutta minkäs teet, kun tyttäret tuovat ne lempineuleensa minulle, niin paikattavahan ne on. Olen minä muutamia omia sukkianikin parsinut, jos niistä oikein kovasti tykkään, mutta tuossa kollaasissa niitä ei näy.
Viime vuodesta vielä sen verran, että vuotta leimasi jatkuneen koronatilanteen lisäksi myös suuri henkilökohtainen suru. Rakas ystäväni Tuija, serkkuni vaimo, menehtyi syöpään elokuussa. Tuija oli minulle kauan jatkuneen ystävyyden lisäksi myös tärkeä neuleystävä, jonka kanssa jaoimme neulevinkkejä, vietimme yhdessä neuleviikonloppuja, neuloimme samoja malleja ja ostimme lankaakin yhdessä.
Tuijalta jäi valitettavasti monta mallia ja paljon lankaa neulomatta. Niinpä me muutaman neuleystävän kanssa jelppasimme serkkuani ja vähensimme Tuijan lankajäämistöä ostamalla niistä osan itsellemme. Siksipä minun lankasaldoni viime vuodelta on sellainen, että sain kulutettua lankaa vain noin 3,3 kg, mutta lankaa kotiutui peräti 6,5 kg. Noista langoista nelisen kiloa on Tuijan lankoja. Niitä neuloessani tuntuu vähän siltä, kuin Tuija neuloisi edelleen kanssani kuten tässä kuvassa Neulefestareilla vuonna 2019. 💔
Elämään kuuluu sekä ilo että suru, näin se vaan on, ja elämä jatkuu, vaikka ikävä jää.
Viime vuosi meni tosiaan taas koronan määrätessä aika paljon menoja, niinpä Neulefestarit jäivät minulta jo toistamiseen väliin, vaikka ne kyllä vähän pienimuotoisemmin järjestettiinkin. Paikallisia neulemiittejäkään emme pitäneet kuin muutaman, nyt taas olemme alkaneet kokoontua, tulevana keskiviikkona seuraavan kerran.
Mitään lupauksia en nyt aio tehdä, mutta kyllä minä edelleen jatkan neulomista ja virkkaamista. Tänä vuonnakin on jo jotakin valmistunut. Ja bloggaamistakin jatkan, julkaisen silloin, kun on jotain asiaa. Toivottavasti sitä aina silloin tällöin on.
Mukavaa on, jos edelleen seuraat julkaisujani, sillä kyllä minä etupäässä teille seuraajille tätä teen. Toivottavasti saat täältä vähän inspiraatiota omiin käsitöihisi ja kenties joskus vähän apuakin.
Suuri kiitos siis jälleen kaikista kommenteistanne ja myötäelämisestä! Olette tärkeitä!
Lämmöllä 💗
Hepsi
