torstai 21. lokakuuta 2021

Pitkästä aikaa, taas yhdet Jus-sukat

 Hups sentään, nyt on päässyt kulumaan kuukausi jos toinenkin edellisestä blogipäivityksestäni. Toivottavasti täällä vielä joskus joku silti piipahtaa. Olen kyllä kesän aikanakin neulonut, mutta valmiiksi en oikein ole mitään saanut. Eli vähän laiskasti kuitenkin ovat puikot viuhuneet.

Nyt viimein valmistuivat miehen perussukat, jotka on aloitettu heinäkuun loppupuolella.


Malli:  Perussukat omin nuotein
Lanka:  Four Seasons Gründl Hot Socks Rubin, väri 2
Puikot:  pyöröt nro 2,25
Koko:  45, 74 s
Menekki:  76 g
Varpaista varteen
Ravelryssa

Pitkästä aikaa maltoin neuloa ihan perussukat, itse-raidoittuvasta langasta se onkin fiksuinta. Langan olen joskus tilannut Anjalinilta, kun vasiten etsin bambua sisältävää lankaa. Sieltä sitä löytyi, ja tilasinkin samalla useamman kerän.

Langassa on 50% merinoa, joten se sopii herkkänahkaiselle miehelleni hyvin.

Värit menevät mukavasti ja muodostavat kivasti kirjoneulemaisia kuviota. Muuta sanottavaa näistä ei oikein taida ollakaan, perussukat.

 


Huomasin, että Anjalinin kaupan linkkiä en olekaan laittanut blogini sivulaatikkoon. Ja nyt tuleekin kysymys teille toisille, joilla on blogi täällä Bloggerissa. 

Aiemmin blogissani on aina näkynyt sellainen pieni kynä, josta olen voinut suoraan muokata myös noiden laatikoiden tekstiä. Nyt niitä kyniä ei ole enää näkyvissä. Miten niitä saa muokattua ihan tekstimuodossa? 

Jos muokkaan ulkoasu-kohdassa, muokkaus täytyy tehdä html-muodossa ja sitä en kyllä enää hallitse. Aiemmin on voinut valita normitekstin. Osaisiko joku auttaa?

Tällaisin miettein tällä kertaa.

Mukavaa loppuviikkoa!

Toivottelee
Hepsi


10 kommenttia:

  1. Hauskan näköinen lanka noissa sukissa. Lila ja ruskea ovat kiva yhdistelmä. Kynäkysymykseen on valitettavasti tiedä vastausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virtuaalineuloja! Miekin tykkään siitä yhdistelmästä.

      Poista
  2. Minäkin tykkään tuon langan väristä!
    Olen pähkäillyt ihan samaa sen kynäjutun kanssa. Itselläni sen puuttuminen tuli esiin, kun olisin halunnut lisätä blogin lukulistaan oman blogin sivupalkkiin. Jään siis seuraamaan, jos joku osaisi antaa asiassa apua.
    Myrskyävää, mutta mukavaa alkavaa viikonloppua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on siis useampia samasta sävy-yhdistelmästä tykkääviä.
      Toivotaan, että joku osaa auttaa meitä tossa toisessa jutussa.
      Kovasti tosiaan myrskyää.

      Poista
  3. Upeaa tuo lanka ja olet näköjään tarkka, että värit osuvat kohdilleen.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli! Juu yleenäs mie tykkään, että sukista tulee samanlaiset.

      Poista
  4. Hei! Etsin kauluriohjetta miehelle ja ihastuin tekemäsi kaulurin malliin (vuodelta 2007). Aloinkin sitä jo neulomaan, mutta kohtasin ongelman lisäyksien kohdalla.

    Ohjeesi sanoo näin: lisäsin yhden, neuloin yhden oikein, siirsin merkin, neuloin yhden oikein ja lisäsin yhden.

    En ymmärrä, että mihin minun tulee merkkiä siirtää? Kerrosta ylemmäs, eteenpäin vai taaksepäin? :D Aloitin neulomaan niin, että siirsin merkkiä aina "taaksepäin" (eli ensimmäisen lisäyksen päälle), mutta huomaan, että se ei näytä oikealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkin siirtäminen tarkoittaa vain sitä, että merkki siirretään vasemmalta puikolta oikealle, jotta päästään jatkamaan neulomista. Se pysyy siis aina samalla kohtaa. 😊

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi! =)