Kun torstaina kotiuduin Lappeenrannasta, hypättiin lauantaina taas autoon, tällä kertaa miehen kanssa yhdessä. Nyt suuntana oli tyttären ja vävykokelaan kesäkoti Aitoossa. Maisema oli jälleen kaunis.
Kävimme tutustumassa myös lähiseutuun. Harmittavasti Museonmäki oli suljettu, mutta ihailimme rakennuksia ulkoa ja kurkimme ikkunoista sisään. Siellä näytti olevan vanhat, upeat kangaspuutkin.
Täällä sen sijaan onnisti!
Naapurikylän väki pitää kahvilaa kesäisin auki sunnuntaisin, mahtava idea.
Kahvilan nimi selviää seuraavasta kuvasta, ja siellä me siis nautimme makoisat päiväkahvit ja herkulliset leivonnaiset.
Muutenkin meitä pidettiin hyvinä. Vävykokelas grillasi hirveä ym. ja
paistoi lettuja nuotiolla.
Ja oli pöydässä lettujen lisäksi muutakin herkkua nyyttikestimeiningillä.
Iltaisin tietysti saunoimme ja pulahdimme uimaan.
Sukkaneule oli tietysti matkassa mukana ja autossa se edistyikin mukavasti, kun mies kiltisti ajoi.
Oikein rentouttava pikkureissu jälleen, ja lauantaina taas lähdetään. Tällä kertaa suuntana Kuopio ja Kalevan kisat.
Keskiviikkoterkuin,
Hepsi
Voi miten ihanan kesäisiä kuvia. Noissa on sitä oikeaa kesätunnelmaa ♥
VastaaPoistaNam.............:D
VastaaPoistaEttä onkin herkullisen näköistä!
VastaaPoistaMeikäläinen pyöri teiän nurkilla tänään. Selvis sit sekin, mikä se Puistokahvila on. Olin luullu, että se liittyy siihen Puistotaloon. :)
VastaaPoista