Minähän unohdin tuosta edellisestä päivityksestä kaksi hyvin oleellista kuvaa, höh. Olin ne jo ladannut Flickriinkin, mutta enpä sitten yömyöhään niitä muistanutkaan kirjoitukseeni liittää.
Ensinnäkin, näin ihanissa lakanoissa nukuttiin ne pari yötä.
Ajattelin, että serkku on ihan tarkoituksella valinnut neulojalle nuo lakanat, mutta oli kuulemma vallan onnistunut vahinko.
Ja sitten vielä se Lankaamon kuva.
Seuraavalla kerralla sukkapäivitystä. Nyt nautitaan kauniista, kesäisestä sunnuntaista. Viimeinkin.
Aurinkoterkuin,
Hepsi
Viime kesänä tuli käytyä Savonlinnassa, mutta Lankaamoa ei tainnut silloin vielä olla. Täytyy uusia reissu vielä joskus.
VastaaPoistaMinäkään en ole vielä Lankaamossa käynyt. Ihanat lakanat kerrassaan.
VastaaPoistaIhanat ja hellyttävät lakanat todella.'Mukavaa viikkoa sinulle.
VastaaPoistaMinäkään en ole käynyt Lankaamossa, taitaa olla entisen käsityöliikkeen paikalle tullut enkä äkkiseltään tullut ennen juhannusta edes katsoneeksi kun melkein ohi kävelin. Pitää poiketa joskus kun käyn asioilla.
VastaaPoista