tiistai 20. lokakuuta 2009

Ohjeesta / About the pattern


Ohjeesta vielä sen verran, että olihan siihen ainakin yksi virhe pujahtanut. Itse sen huomasin, kun ohjetta vielä vähän rukkasin. Olen korjannut sen nyt ja lisäsin siihen samalla muutaman kaavion eri silmukkamäärille. Ohje löytyy myös PDF:nä tuolta sivupalkin linkistä.

Sen verran innostuin itsekin ohjetta värkätessäni (on siinä muuten aina kova homma), että pakko oli toissapäivänä aloittaa samaiset pitsisukat Wollmeisesta. Paljon alkua pidemmälle en ole ennättänyt, mutta sen verran sentään, että voin sanoa, että toimii.

I became that much inspired with the pattern that I had to start a pair of socks with Wollmeise. I am just in the beginning but I can already tell it works!


Lanka on kerrassaan ihanaa - ei sitä ole turhaan kehuttu! Tämän ekan vyyhtinihän sain lahjaksi Tarjalta. Vilkutus!

The yarn is just gorgeous - it has not been flattered for nothing!

Mutta ei siinä vielä kaikki Silmänisku. Eilen oli pakko kokeilla taas samaa tuttua mallia ihan tavalliseen seiskaveikkaan. Nappasin kapiokirstusta ekan käteeni sattuneen kerän, kun sulkeuduimme miehen kanssa kakkostelkun eteen katsomaan yhtä lempisarjaani. Tämän verran on sitä nyt neulottu, silmukoita on se ohjeen 45.

But that's not all folks Silmänisku. Yesterday I had to test the pattern again with the ordinary Novita 7 veljestä. I grabbed the first skein I reached from my yarn trunk when we were going to watch one of my favourite TV-series. I have knitted now this long.


Ei aavistustakaan, kuka saa näin kauniin keltaiset sukat aikanaan!

I have no clue who will get these so lovely yellow socks eventually!

Tänään taidan taas neuloa palmikkotakkiani. Paitsi että minut on kutsuttu naapuriin kynttiläkutsuille, ja sinne pääsevät mukaan nämä keltaiset sukat. Syystä että niitä näkee neuloa vähän huonommassakin valossa ja mallineule on tuttu ja helppo.

I am going to knit my cable cardigan this evening. Except I have been invited to the candle party next door and I'll take these yellow socks with me. Because I can knit them also with a little light and the pattern is familiar for me and very easy.

Huomenna luvassa lankakuvia. Arvatkaas mitä?

Tomorrow some yarn pics! Quess what?

Siis huomiseen!

So see you tomorrow!

Hepsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi! =)