sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Sock Madness, 5. kierros

Viidennen kierroksen sukat olivat jälleen kirjoneuletta eli ihan tuttua ja helppoa, mutta löytyi ohjeesta kuitenkin muutamia erikoisuuksiakin.

https://live.staticflickr.com/65535/47972073506_80d611f800_z.jpg
Ohje: Kanjer by Heatherly Walker,
Sock Madness 2019, 5. kierros
Lanka:
Froehlich Wolle Special Blauband, väri 437 ja
Austermann Step Classic, väri 1001 valkoinen
Puikot: ChiaoGoo Red Lace pyöröt 2,25 ja 2,75
Koko: M, 39-40, 72 s
Menekki: 108 g
Varresta varpaisiin ohjeen mukaan
Ravelryssa
 
Silmukat luotiin minulle ennestään tuntemattomalla tavalla, 2 colour Channel Island Cast on -menetelmällä, jolloin varrensuusta tulee hieman tukevampi. Joustimet piti myös neuloa käänteisillä väreillä.
 
https://live.staticflickr.com/65535/47972014182_c290ff18fc_z.jpg
 Sitten alkoikin kirjoneule, jota jatkui kärkeen asti. Suunnittelija on saanut näihin sukkiin innoituksen hollantilaisista Stroopwafel-kekseistä eli siirappivohveleista. En ole kyseisiä herkkuja maistanut, mutta hyviä varmasti ovat. Joka kolmas kerros neulottiin vain tuolla pohjavärillä lukuunottamatta etuosan kuviota. Jotkut neulojat kikkailivat kahdella kerällä, mutta minä kuljetin noillakin kerroksilla valkoista lankaa mukana. Jalkaterässä sitten homma vähän helpottui, kun ne kerrokset sai neuloa ilman toista lankaa.

https://live.staticflickr.com/65535/47972011622_7228d5763e_b.jpg
Kantapäät ovat jälkijättöiset, eli  kantapään kohtaan neulottiin ensin vain merkkilanka ja kantapäät tehtiin vasta, kun sukat olivat muuten valmiit. Kätevä ja ennestään jo tuttu tapa.

https://live.staticflickr.com/65535/47972022118_745f3240c6_z.jpg
Ohjeessa suositeltiin käyttämään "tikapuu-tekniikkaa" pitkien lankajuoksujen sitomiseen. Ensin ajattelin, että sitä en tee, koska en ollut tuota tapaa aiemmin kunnolla opetellut. Sitten kuitenkin vähän kuin itsestään otinkin sen käyttöön toisessa sukassa kiemuran kohdalla. Tapa tuntuikin helpolta ja kirjoneuleesta tuli tosiaan siistimpi niin. Varmasti tulen sitä jatkossakin käyttämään, jos neulon sellaista kirjoneuletta, missä on suurempia yksivärisiä alueita.

https://live.staticflickr.com/65535/47972022628_f1c81a0c36_z.jpg
Sukista tuli oikein kivat ja lämpöiset ja minulle sopivat. Tältä kierrokselta pääsin vielä jatkoon juuri viidentenä eli viimeisenä joukkueestamme. 
 
Tuon tummemman langan väri yllätti minut. Pidin sitä ensin siniharmaana, mutta sukkia neuloessani se alkoikin näyttää vihertävältä. Kaunis väri joka tapauksessa! Lanka on minulle uusi tuttavuus, se on sveitsiläistä ja todellakin Sveitsistä saatu. Sain nimittäin mukavan paketin sieltä äitienpäivälahjaksi kuopukselta ja tyttöystävältään. Nämä kerät paketista paljastui, ja nyt nuo tummemmat kerät on  jo melkein neulottu. Ihan hyväntuntuista lankaa!

https://live.staticflickr.com/65535/48031452981_1c542b57be_b.jpg
Kerissä oli hauskasti mukana myös vähän ohuempaa lankaa. Sillä voisi vaikka ommella napit neuleeseen tai käyttää sitä vaikka vahvikkeena kantapäissä. 

Seuraavan kierroksen sukatkin on jo neulottu, niistä juttua ja  kuvia sitten seuraavalla kerralla. 
 
Lauantaina oli jälleen kansainvälinen KiP- eli Knit in Public -päivä. Pitkästä aikaa minäkin osallistuin tuohon tapahtumaan, kun Lankakaapin Jana järjesti neulojaiset kauniilla paikalla eli Kotkan Langinkoskella Keisarillisen Kalastusmajan naapurissa, Dagmar-kahvilan terassilla. Ja mikäs oli neuloessa mukavalla porukalla helteisessä kesäsäässä mutta onneksi varjoisalla paikalla. Kiitos kaikille mukana olleille virkistävästä seurasta!

https://live.staticflickr.com/65535/48032301382_94e991f285_b.jpg
Osallistuitko sinä lauantaina KiP-tapahtumaan jossain päin Suomea tai ihan vaikka muilla mailla vierahilla? 😉

Mukavaa kesäkuun toista viikkoa sinulle!

toivottelee
Hepsi
 

4 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. Kiva kun välillä saa erilaista lankaa neulottavaksi.
    Mä olin KIPpailemassa Snurressa. Paljon siellä kävi neulojia piipahtamassa ja/tai neulomassa. Mä jo blogissani kritisoin kun en löytänyt tietoja missä kip-neulotaan. Oisin voinu vähän pidemmällekin lähteä mutta ...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kristiina! Uusi lanka on aina kiva!
    Snurressa oli varmaan mukava neuloa. Minä en ole vielä ennättänyt uudessa Snurressa ees käydä. Olis kyllä kiva, kun jossain ois kaikki KIP-tapatumat listattuna tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  3. Hienot sukat! Jaa, vohveliruutuja. Olen saannut noita vohveleita joskus tuliaisiksi, ihan syötäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Varmaan ovat hyviä, vohveliruudut!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi! =)