Viime perjantai oli erilainen työpäivä, kun matkasimme työkamun kanssa Hesaan Elma-messuille. Siellä oli niin paljon kaikkea, että kaikkea ei edes ehtinyt nähdä. Kuviakaan en muistanut ottaa ennenkuin vasta sitten, kun mentiin katsomaan alpakoita.
Suloisiahan ne olivat, sellaisia, että ihan kuin eivät oikeita olisikaan vaan isoja pehmoeläimiä.
Olin yötä Esikon luona ja käväisin lauantaina ekaa kertaa Snurressa. Sitä puuttuvaa Noroa ja Hiya Hiyan puikkoja menin ensisijaisesti etsimään, mutta tarttuihan sieltä mukaan jotain muutakin.
Norot olivat vähissä, joten siniseen oli tyytyminen, vaikka sitä minulla on ollut ennenkin. Kun oikein norottaa, niin kaikki kelpaa. Sen lisäksi oli pakko napata mukaan pari Pohjan Akkaa ja yksi Veto, kun niin edullisesti sai. Ja Vetohan on ikävä kyllä katoava luonnonvara, joten siinäkin mielessä.
Snurre on oikein mukava lankakauppa, jossa sain hyvää palvelua. Siellä oli muuttomyynti, mutta uudesta liiketilasta ei ole vielä tietoa. Se on etsinnässä.
Nyt tulevana viikonloppuna Snurren väki on Tampereen messuilla, joten puoti on silloin kiinni. Mutta menkäähän messuille menevät piipahtamaan Snurren osastolla!
Oikein leppoisaa viikonloppua juuri sinulle ja mukavaa, kun piipahdit täällä!
t. Hepsi
Aika veikeitä tapauksia nuo alpakat :)
VastaaPoistaLaamojen kuvaa katsoessa tuli juur sellainen olo että tekisi mieli halia. Hmmm... mutta se olikin vain kuva.
VastaaPoistaSnurre on oikein piristävä lankakauppa, vaikken siihen sitten Tampereella törmännytkään. Mutta siinä hulinassa joku jää aina näkemättä. Kivoja lankoja!
VastaaPoistaOi, mikä saalis!!
VastaaPoistaNuo ruskeat langat on kyllä hienot! :)
VastaaPoistaSöpöjä otuksia, ainakin kuvassa. :)
VastaaPoistaMessut käyty.