perjantai 31. elokuuta 2007

Se on päättelyjä vaille valmis!


Siis se Tomaatti-pusero. Tykkään!
Kuvaa huomenna, kunhan saan ne langat pääteltyä ja vähän höyryteltyä tai pingoteltua tai mitä nyt keksinkään.

Kuopuksella on taas huomenna lätkäturnaus, nyt Lohjalla. Tällä kertaa en lähde mukaan, vaikka mieli tekisi. Huomenna vietän aikaa vuorostaan tyttären kanssa. Ja siivotakin pitää. :(

Mutta nyt menen saunaan!


torstai 30. elokuuta 2007

Taas minua onnisti!



Voitin vasta muutama päivä sitten Sinikan blogiarvonnassa, ja jo tänään paketti oli perillä. Tällaisia ihanuuksia paketista löytyi:



Mandarin Petit -lankaa ihanissa puhtaissa väreissä (voiko näistä neuloa kesäsukat?), tuoksukynttilöitä (vadelma ja tulikukka) ja herkkua lauantaiksi (yrttilakuja).
Ihana voitto! KIITOS SINIKKA!

Blogilista tosiaan temppuilee, väittää monien blogien päivittyneen vastoin parempaa tietoa. Muutenkin olen vähän huonosti ehtinyt toisten blogeja lukea, saati sitten kommentoida. Harmillista.

Tomaattipuseron pääntieresorikin on jo valmis, enää hihansuut puuttuu. Ehkä se jo huomenna valmistuu ainakin neulomisen osalta. Päättelyt sitten vielä. Tässä puserossahan ei onneksi ole yhtään ommeltavaa saumaa.

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Tulin vaan sanomaan että...


nyt alkaa ehdoton suosikkisarjani Greyn anatomia.



Siis sitä ja ihanaa Derek'iä katsomaan ja neulomaan.

Mukavaa Grey-iltaa kaikille!


tiistai 28. elokuuta 2007

Tylsästi tiistaita!



Sataa, sataa ropisee - syksy on tullut hetkessä.
Ihan kiva, minä tykkään syksystä.

Neuleet edistyvät pikkuhiljaa. Tomaattipuserossa helmaresoria tikuttelen ja eka sukka on kohta kärkikavennuksissa. Neulomisaikaa ei kyllä kauheasti jää, pitää neuloa vähän joka välissä. Tänään neuloin yhdessä kokouksessa sitä sukkaa.

Sny-blogin keskustelu ei tunnu kivalta. Tämän hommanhan pitäisi olla hauskaa ja lahjahevosen suuhun ei todellakaan katsota. Omalle rakkaalle SNY:lleni terveisiä, että minä ilahdun kaikesta, minkä sinulta saan! Eka paketti oli jo iHANA! Eli ei turhia paineita. Ja uskon, että jokainen hoitaa osansa parhaansa mukaan.

Nyt katsomaan Pakoa ja neulomaan Tomaattia!



maanantai 27. elokuuta 2007

Mukana minäkin



Liityinpä minäkin sitten kuitenkin Sukkasatoon.

Yhdet sukathan minulla on kesken ja kaipa ne saan valmiiksi lokakuun loppuun mennessä. Muista en tiedä. Ainahan sukat pitää työn alla olla, mutta kun on aina jotain muutakin niin ne eivät välttämättä valmistu niin nopsasti. Joka tapauksessa on mukava käydä tiirailemassa, millaisia sukkia ja töppösiä toiset saavat aikaan.

Tänään meillä oli kahdenkeskinen neuletapaaminen Haminassa Marsun kanssa. Hih! Siis meillä oli kahvitreffit Kipparissa. Tapasimme ihan ekaa mutta ei varmastikaan vikaa kertaa, sillä juttua riitti ja mukavaa oli. Vai mitä Marsu? Marsu neuloi suloista vauvan myssyä ja minä tikuttelin sukkaa.

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Arvatkaapas mitä?



E-hei, ei ole Tomaatti-pusero valmis. Huomasin eilen bussissa kirjoneuleraidassa virheen tai parikin ja purkasin työn siihen asti "iloisin mielin". Pöh! Voi miksi, voi miksi en ollut aiemmin tutkinut sitä tarkasti. Nyt nimittäin huomasin virheen heti, kun vain näytin tekelettä ystävälleni ja reissukumppanilleni. Onneksi minulla oli tuo hyvä ystävä "lankatyttönä", niin purkaminen sujui nopeasti. Eikä se oikeastaan edes kauheasti harmittanut. Hyvä, kun huomasin virheen nyt enkä vasta valmiissa työssä. Mutta nyt siis pusero on suunnilleen samassa vaiheessa kuin ennen reissua.

Pojilla oli kolme peliä, joista kaksi hävisivät ja viimeisen pelasivat tasan. Ihan hyvä ajatellen, että joukkue on pelannut tätä ennen vain yhden harjoitusottelun tänä syksynä. Ensi lauantaina olisi toinen turnaus Lohjalla. Katsotaan, pääsenkö sinnekin kannustamaan.

perjantai 24. elokuuta 2007

Katsokaas, mitä minä tein!






Juu-u! Tätä piti nyt kokeilla. Näin Vertsun neulovan sukkaa Magic Loop -tekniikalla viime neuletapaamisessa Pasaatissa. Silloin jotenkin hoksasin sen idean. Hyvin se tuntuu sujuvan, ja vielä paremmin sujuisi, jos olisi Addit. Nyt minulla on vaan tavallinen Novitan 2½ ja 80cm pyörö. Tää ostaa kyllä heti satasen Addin, kun sattuu löytämään. Eikä tää taida enää tavallisilla sukkapuikoilla sukkaa neuloakaan. Niin sitä vanha koirakin oppii uutta! Kiitos blogimaailman ja Vertsun!

Huomenna olen lähdössä kuopuksen kiekkoturnaukseen Mikkeliin. Nyt mietin, minkä neuleen ottaisin mukaan. Tomaatissa alkaa kohta loppusäädöt - ei hyvä. Fifi III:kin alkaa olla lopuillaan - ei EHKÄ hyvä. Siis sukka, ellen ehdi aloittaa illalla mitään uutta. Taidan ottaa kaikki bussiin ja katsoa matkalla, mikä miellyttää eniten.

Nukkumaan on mentävä ajoissa, sillä lähtö on aamulla puoli seitsemän.

torstai 23. elokuuta 2007

Tiesin että te tiedätte!




Kyllä kannatti taas teiltä rakkaat blogisiskot kysyä. Matuni sen ekana hoksasi, KIITOS! Eli ei ohjeessa lukenutkaan md vaan rnd, joka tulostettuna näytti ihan md:ltä. Siis kerrostahan tuo tarkoittaa, kuten päättelinkin.

Mutta nyt on pakko hehkuttaa. Ekan kerran sovitin äsken Tomaattia ja siitä taitaa tulla ihana, ihku, mahtava, sopiva, NAM!!!







Vai mitä mieltä olette?

Johan rupes Lyyti kirjoittamaan!



Eli Tomaattipaidan kaponen kirjoneuleosuus on neulottu ja nyt saa vain tikutella pelkkää (tylsää) oikeaa + vähän kavennella ja levennellä. Samalla voi hyvin lukea blogeja ym.

Ohje on ollut selvä ja helppolukuinen, mutta sanokaas viisaammat mulle, mitä tarkoittaa enklanninkielinen lyhenne md? Sitä ei ollut Ullan neuleohjesanastossa. Osasin kyllä ilmeisesti tehdä, mitä pitikin tehdä, mutta olisi kiva tietää tarkasti, mitä tuo md tarkoittaa.

Nyt on taas lähdettävä kuskaamaan kuopusta, joten heippa!



ps. Koskahan ois aikaa miehen kanssa vaan istuskella näin somasti kylki kyljessä...?

tiistai 21. elokuuta 2007

Unohtui eilen...



kertoa, että piipahdettiin tyttären kanssa Robbarissa ostamassa lankaa.



Niistä pitäis tulla tyttärelle joskus tällainen:


Moda 4/2005 malli 17.

Eli suunnitelmia kyllä on, mutta missä olisi Aikakauppa, josta saisi halvalla ostaa lisätunteja...