torstai 18. lokakuuta 2007

Hiljaista ollut...



blogirintamalla, mutta sitäkin kiireisempää muuten.
Huivia on lyhennetty, mutta muuten hyvin vähän ennätetty käsitöitä tehdä.

Sen sijaan passi ja hammasharja on valmiina, valuuttaa vaihdettu ja uusi matkalaukku ostettu.



Lauantaina lähdemme, tytär ja minä, tyttären kuoron matkalle kohteena Tsekki. Matkaamme ensin kaupunkiin nimeltä Jesenik ja siellä majoittaudumme perheisiin neljäksi yöksi. Lopuksi olemme Prahassa hotellissa kaksi yötä. Kuorolla on neljä konserttia matkan aikana, yksi niistä paikallisen isäntämme, kitaraseuran kanssa yhdessä ja yksi Prahassa Suomen suurlähetystössä.

Matkakuume alkaa siis olla korkealla! Lankaa ja puikot otan tietysti mukaan, koneeseen bambuiset. Mutta olisiko kellään tietoa Prahan lankakaupoista? Vinkkejä otetaan ilomielin vastaan. Todennäköisesti ehdimme vähän shoppaillakin, vaikka ohjelma onkin aika tiivis.

Jos vain tekniikka toimii, kuoron matkaa voi seurata omassa blogissa. Tämä kaikille tutuille tiedoksi ja tietysti muillekin kiinnostuneille. Kenties ehdin vielä huomenna kirjoittaa muutaman sanasen, mutta sitten tämä blogi hiljenee viikoksi ellen sattumalta löydä jostakin mahdollisuutta päivittämiseen siellä vieraalla maalla.

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Mambo, Mambo - OLÉ!



Eilen pelireissulla valmistui kuopuksen perushuivi, vähän liiankin kanssa.


Malli: oma, 24 s, 2 o 2 n
Lanka: Novita Mambo, ruskea
Puikot: pyöröpuikko 10
Menekki: 225 g
Koko: venyttämättä 14 cm x 200 cm

Liiankin kanssa siksi, että siitä piti tulla pitkä, mutta nyt se on jo kuulemma liian pitkä. Eli toiveena on, että jos äiti vähän purkaisi. Ja äitihän tietysti purkaa, ilomielin. :(
Mambosta en minä ainakaan oikein saa tasaista jälkeä aikaiseksi, mutta mukava sitä on neuloa ja valmista tulee nopeasti. Reunasilmukat neuloin ihan normaalisti. Langan jatkamiset tein neuloen langanpäät samalla eli neuloin kahdella langalla. Se ei kannata. Jatkokohdista tuli liian paksut ja se näkyy valmiissa työssä. Ehkäpä niitäkin kohtia vähän parantelen. Mutta huivi oli tänään jo pojalla käytössä eli ilmeisesti sitä tulee pidettyä. Ja sehän sopii hyvin yhteen Karuselli-pipon kanssa.

Eilen aloitin yhtä salaista työtä - ihanaa sellaista. Harmi, ettei siitä voi vielä puhua eikä edes pientä kuvaa vilauttaa. Myöhemmin sitten...

lauantai 13. lokakuuta 2007

Ostettu...


- kaksi kerää Mamboa lisää, eri värjäyserää tietty, MURRR!
- 3 kellokanervaa
- pyöröpuikko n:o 10 ym.

Käyty ensin haudalla ilman työkaluja ja tapeltu ruusunjuurakon kanssa turhaan. Ajettu Anttilaan ostamaan istutuslapio (takuu 3v!!!). Ajettu takaisin haudalle ja suoritettu tehtävä onnistuneesti. =)

Purettu taas huivia (epäsiistit reunat!) ja neulottukin.

Huomenna Hollolaan kuopuksen lätkäpeliin Mambohuivin kera.
Nyt nukkumaan.
Öitä!


perjantai 12. lokakuuta 2007

Purkuun meni!


Kuopus tuli harkoista ja tyrmäsi huivialoitukseni. Liian montaa väriä kuulemma meinasin. Nyt siitä tulee sitten toiveiden mukaan yksivärinen ruskea.

Ja tämähän oli ihan pakko tulla kertomaan ennen nukkumaan menoa...


torstai 11. lokakuuta 2007

Luvan kanssa



Tai ainakin oli pakko. Siis ostaa lankaa. Kuopus on kuulemma vailla kaulahuivia. Taitaa se olla totta. Koskaan en ole hänelle omaa huivia neulonut. Toiveena oli jotain ruskeaa. Ei ollut varastoissa minulla sopivaa, joten taas sain ostaa lankaa. Kangaskaupassa piipahdin muissa asioissa ja sieltä löysin nämä:



Nyt on puikoilla, paksuilla sellaisilla tämännäköinen huivin alku:



Tuota mustaa Mamboahan jäi säärystimistä. Eli ihan siis perustavallinen huivi tyyliin vähän tätä ja hivenen tuota. Katsotaan, mitä tulee.

Fifi? Valmistuu se. Aikanaan.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Kato Vertsu!



Tai ainakin kato heti, kun kannettavasi taas toimii!



Juu, juu! On siinä palmikko ja tehty ihan ilman apupuikkoa! Helppoa, kun sen osaa. Kun meidän tekniikkagurumme, Vertsu, sen neuvoo. Siis kiitos ja kumarrus!

Neuletapaamisessa oli siis jälleen mukavaa ja hyödyllistäkin. Meitä oli kolmen kopla koolla, Arjalle pikaista paranemista kotiin!

Tänään on ollut sen verran kolea päivä, että piti vallan laittaa takkaan tuli illalla. Sen luomassa tunnelmassa sitten vielä kotonakin neuloin. Tiedän, että lupasin neuloa ensin Fifi III:n valmiiksi ennenkuin aloitan mitään muuta. Mutta sukkiahan ei lasketa, eihän? Eikä Fifistä enää paljon puutu. Ja kun oli ihan pakko kokeilla tuota palmikkoa. Seli, seli...



maanantai 8. lokakuuta 2007

HUOMENNA PASAATIIN!


Huomenna on neuletapaaminen Kotkan Pasaatissa Hesen
avokahvilassa alkaen klo 17.00.
Nyt kaikki eteläisen Kymenlaakson neulojat ja virkkaajat ja muutkin halukkaat TERVETULOA mukaan iloiseen joukkoon.
Toivottavasti paikalle saapuu uusiakin tuttavuuksia. Minä yritän ehtiä Heseen heti viideksi.

Siis näkemisiin huomenna Pasaatissa!

ps. Jos joku Haminan suunnalta kaipaa kyytiä, niin mailia tai kommenttia minulle!


perjantai 5. lokakuuta 2007

Ihan tavalliset säärystimet



Onhan näitä jo nähty, mutta tässä ne nyt kuitenkin ovat, kuopuksen uunituoreet säärystimet. (Mallina valitettavasti minä itse.)



Malli: oma, 40 s, 2 o 2 n
Lanka: Novita Mambo, musta
Puikot: Addin kultapyörö 5, 100 cm
Menekki: reilu 100 g

Mambo on kiva lanka neuloa, mutta päättely on ikävää. Langan kierteet aukeavat helposti ja lanka takkuaa. Onneksi näissä ei ollut kuin kuusi pääteltävää pätkää. Hyvät näistä tuli ja varmasti lämpimät. Tänään niitä olisi jo tarvittu, kun kuopus ajoi mopollaan vesisateessa yli 20 km jäähallilta kotiin.

Nyt tekisi mieli aloittaa punaista omaa villatakkia, mutta malli on vieläkin hakusessa. Tai kokeilla pariakin kaunista patalappua. Tai aloittaa uusia sukkia. Mutta kun kerran lupasin, että Fifi III valmistuu seuraavaksi, niin täytyy kai nyt keskittyä siihen. Ei siitä enää paljon puutu. Ne viimeiset kerrokset tuntuvat vain niin kamalan pitkiltä.

Mukavaa viikonloppua!


Tällä viikolla


Maanantaina Korialle matkasin,
tiistaina
vanhempia tapasin ,
keskiviikkona kuorossa laulelin,
torstaina koulun pihalla lettuja popsin,
perjantaina ...

Näin on viikko mennyt. Toinen säärystin on kuitenkin valmis. Toivottavasti tänään valmistuu toinenkin.

Olisiko sitten aika tehdä viimeinkin tämä valmiiksi?




maanantai 1. lokakuuta 2007

Terveisiä Korialta!



Tänään sen että ehdin kotona piipahtaa syömässä miehen tekemää nami-nami-ruokaa (KIITOS MIES RAKAS!), lähdinkin jo ajelemaan kohti Koriaa ja neuletapaamista. Kun pääsin perille, istui Ziina  tutussa pöydässä kovin yksinäisen oloisena. Onneksi myös Tirlittan ilmestyi joukkoon, joka oli siis tällä kerralla kovin pieni. Kiireitä näköjään riittää muillakin. Meillä oli silti oikein rattoisaa ja aika meni kuin siivillä. Kiitos mukavasta seurasta Ziina ja Tirlittan!

Ja mikä mukavinta: tällä kertaa minun ihan PITI ostaa lankaa. Kuopus tilasi säärystimet mopoilua varten. Toiveena oli mustat, yksiväriset ja eihän minulla niin tylsän väristä lankaa ollut. Joten siis ostin kaksi kerää mustaa Mamboa ja pistin säärystimet puikoille.



Jos näet kuvassa muitakin lankoja kuin mustaa Mamboa, näet harhoja ja sinun on aika mennä unten maille.

Kauniita unia, oman kullan kuvia!